JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Mittaus & testaus – Niin kauan kuin Suomi haluaa pysyä teknisen kehityksen kärjessä, uusiin mittauslaitteisiin on pakko investoida. Tämä luo aina mahdollisuuksia myös mittauslaitteiden toimittajille, sanoo Anritsu Finlandin maajohtaja Jukka Kotajärvi.

Pahin skenaario olisi tietenkin se, että kaikki tutkimus ja tuotekehitys lähtisi meiltä muualle. Siinä tilanteessa muutokset olisivat radikaaleja.

- Kyllä monelta menisi bisnes alta, Kotajärvi myöntää.

Tähän skenaarioon hän ei kuitenkaan usko. Kotajärven mukaan Anritsulla on takanaan kaksi hyvää vuotta Suomessa. - Myös kuluva vuosi on sujunut hyvin, mutta vielä enemmän pitää tehdä töitä, että pysytään vauhdissa.

LTE on edelleen se tekniikka, joka mittauslaitemyyntiä Suomessa vetää. Myös seuraavan polven verkot vaativat jo paljon panostuksia.

- LTE-Advanced -laitteita kehitetään jo kovaa vauhtia. Tuotekehityksen näkökulmasta LTE:stä on jo tullut stabiilia perustekniikkaa, Kotajärvi kuvaa.

Tietoliikenteen tuotekehityksessä on tapahtunut paljon tänäkin vuonna. Nokian päätös ostaa verkkopuolensa takaisin kokonaan itselleen todennäköisesti selkeyttää yhiön päätöksentekoa myös mittauslaiteinvestoinneissa.

Toisaalta tuotekehityksen vähentäminen on tuonut markkinoille paljon käytettyjä mittalaitteita. Se varmaan aiheuttaa notkahduksen laitemyyntiin?

- Ei se ole RF-puolella juuri näkynyt. Vanhoilla laitteilla ei voi kehittää LTE-Advanced -järjestelmiä, Kotajärvi muistuttaa.

 
 

Tämän takia Huaweita pelätään

Maailmalla on käynnissä omituinen sota, jossa yhä useammat maat kieltävät kiinalaisten laitevalmistajien laitteiden käytön tulevissa 5G-verkoissa. Mutta miksi amerikkalaiset pelkäävät Huaweita? MIT Technology Review -lehti listaa kuusi syytä.

Lue lisää...

Teollisella internetillä vauhtia MRO-prosesseihin

Teollista internetiä (IIoT) käyttämällä voidaan parantaa ei-tuotannollisiin hankintoihin liittyviä MRO-prosesseja (Maintenance, Repair, Operating) eurooppalaisen Teollisuus 4.0 -ohjelman määrittämissä raameissa. Artikkelissa luodaan katsaus eräisiin IIoT-teknologioihin ja sovelluksiin, jotka ovat avainasemassa tässä murroksessa. (Artikkelin 1-osa ilmestyi marraskuussa.)

Lue lisää...
 
ETN_fi Digi-Key arpoi Electronicassa Chevy Camaro V8 -avoauton. Voittajaksi valikoitui regensburgilainen opiskelija Marco.… https://t.co/3P0cNN5wfZ
ETN_fi ams:n 3D-kasvontunnistus tulossa Snapdragonille: ams and Qualcomm Technologies to focus engineering strengths on ac… https://t.co/XpYvAvGEp1
ETN_fi Disobey-hakkeritapahtuma tammikuussa neljättä kertaa Helsingissä https://t.co/pBdYFx7jUr @Disobey_fi
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2
ETN_fi Ensimmäinen AVR-pohjainen Arduino-kortti. Lisätietoja Mouserilta. https://t.co/7yazvkOkV1
 
 

ny template