JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

VTT:n kehittämä pikaohjaus lyhentää merkittävästi teollisuusrobottien ohjelmointiaikaa, mikä mahdollistaa automatisoinnin myös lyhyissä tuotantosarjoissa. Innovaatioiden ansiosta robotin ohjelmointi toimintavalmiiksi lasketaan parhaimmillaan minuuteissa, kun perinteisillä ohjelmointimenetelmillä sama on voinut kestää tunnin tai enemmän.

- Uusi ratkaisu tehostaa merkittävästi tuotannollista toimintaa ja avaa uusia tapoja hyödyntää robottia, sanoo VTT:n johtava tutkija Tapio Heikkilä. Uudessa ohjausjärjestelmässä ainutlaatuista on muun muassa kahden voima-anturin käyttö, kun perinteisesti voima-antureita on yksi tai se puuttuu kokonaan.

Voima-anturin tehtävä on tunnistaa työkaluun kohdistuva voima. VTT:n ratkaisussa toinen anturi on langattomassa ohjaussauvassa, jolla robottia voi ohjata ”taluttaen”.

Ohjaussauva ja reaaliaikaisesti toimiva ohjausjärjestelmä mahdollistavat sen, että ihminen voi toimia robotin kanssa samassa työtilassa ja ohjata suoraan robotin liikkeitä robottiin tai taakkaan kiinnitetyllä ohjaussauvalla. Kun ihminen voi ohjata robottia läheltä, helpottuu ihmisen ja robotin vuorovaikutus.

- Vuorovaikutteinen ratkaisu mahdollistaa sen, että ihmisen havainnointikyky voidaan hyödyntää annetun tehtävän suorittamisessa, sanoo Heikkilä.

Vuorovaikutteisuuden ansiosta sekä uusien tehtävien ja jatkuvien ratojen opettaminen robotille että robotin suora ohjaaminen on huomattavasti aiempaa nopeampaa. Tästä on erityistä hyötyä muun muassa koekappaleiden ja yksittäiskappaleiden valmistuksessa, koska raskaiden kappaleiden siirtely ja jopa kokoonpano tapahtuu joustavasti.

Perinteisessä ratkaisussa robotin liikeradan ohjelmointi tapahtuu hitaasti piste kerrallaan, ja robotti tekee ennalta määriteltyä tehtävää kaavamaisesti. Uusien ohjelmien tekeminen ja pienetkin vaihtelut esimerkiksi käsiteltävien kappaleiden paikoissa aiheuttavat välittömästi virhetilanteita.

Parantaa tuotantomahdollisuuksia Suomessa

Robotin nopea ohjelmointi sekä ihmisen ja robotin vuorovaikutus ovat entistä tärkeämpiä ominaisuuksia teollisen internetin aikakaudella, jolloin joustava tuotanto ja lyhyet sarjat ovat oleellisia kilpailuaseita yrityksille. Tällaisiin vaatimuksiin perinteinen kova automaatio vastaa huonosti.

VTT:n kehittämä robottiratkaisu lisää osaltaan Suomen mahdollisuuksia valmistusmaana. Ratkaisu sopii korkeaa osaamista vaativiin tehtävin, joissa robotti hoitaa raskaat tehtävät ja ihmiselle jää ajattelu.

Nyt kehitetty ohjausratkaisu voidaan liittää kaikkiin robotteihin, joissa on avoin ohjausrajapinta. Tämä koskee käytännössä useita suuria robottivalmistajia. VTT odottaa EU:n 7. puiteohjelman HEPHESTOS-projektissa kehitetyn ratkaisun kiinnostavan robottivalmistajien lisäksi myös robotteja käyttävää teollisuutta sekä järjestelmätoimittajia.

Lokakuussa päättyneessä kolmivuotisessa HEPHESTOS-projektissa oli yhdeksän tutkimusorganisaatiota ja yritystä kuudesta maasta.

 
 

Näin lataat sähköauton turvallisesti kotipistorasiasta

Sähköautoiluun liittyy paljon ennakkoluuloja ja virheellisiä käsityksiä. Yksi näistä liittyy sähköauton lataamiseen: voiko sähköauton ladata tavallisesta kotitalouspistorasiasta, vai pitääkö sähköauton ostajan ehdottomasti ostaa ja asennuttaa erillinen latauslaite? Molempia mielipiteitä esiintyy, ja totuus on tältä väliltä: tavallisesta pistorasiasta voi hyvin ladata, kunhan muistaa muutaman turvallisuusseikan.

Lue lisää...

UPS on tärkeä osa datan tallennusta

Innovatiiviset UPS-suunnittelutekniikat tuovat sekä paremman tehokkuuden että suorituskykyä.

Lue lisää...
 
ETN_fi What is Mindsphere IoT by Siemens?. Ilmari Veijola explains at ECF2018. https://t.co/PczsxwpCO4 @SiemensSuomi @ETN_fi
ETN_fi You dont need code to create an Android app. It can be done on Simulink and MATLAB models. See Antti Löytynoja at E… https://t.co/VJzXEfJoOM
ETN_fi See the @MinimaProcessor presentation at ECF18: https://t.co/m1znHqgj2E
ETN_fi Cut the power in IoT processors. @MinimaProcessor at Embedded Conference Finland 2018.
ETN_fi LTE-broadcast sopii autojen V2X-yhteyksiin. https://t.co/F8IgZpVhis
 
 

ny template