JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Ultimaker on yksi suosituimpia ammattitason 3D-tulostimia. Eilen julkistettiin tulostimen 3-versio, johon on tuotu monia käyttäjäyhteisön toivomia lisäominaisuuksia. Tuplasuutin ja wifi-yhteys ovat uutta, mutta helppokäyttöisyydestä on pidetty kiinni.

Ultimaker 3 esiteltiin Suomessa eilen Maker 3D:n tiloissa Helsingissä. Valmistajan ensimmäisessä tuplasuutinmallissa on kehitetty erityistä huomiota suunnittimien (kuvassa) rakenteeseen. Jokaista tulostinmateriaalia varten on oma suuttimensa, jolla varmistetaan se, ettei suutin tukkeudu ja huoltotoimiin kuluu mahdollisimman vähän aikaa.

Tuplasuutinratkaisu ja veteenliukeneva tukimateriaali mahdollistavat entistä monimuotoisemman suunnittelun verrattuna perinteiseen yhden suuttimen tulostustekniikkaan. Tulostin käyttää kappaleiden valmistamiseen teollisuudessakin käytettäviä kestäviä materiaaleja. Alkuun on tarjolla PLA-, ABS, CPE, Nylon ja veteenliukeneva PVA.

Myös materiaalista toiseen vaihtaminen on tehty helpoksi. Uudet tulostusmateriaalit sisältävät tunnistesirun, jonka avulla Ultimaker 3 osaa automaattisesti asettaa eri materiaaleja varten oikeat tulostusasetukset. Laitteesta löytyy lisäksi automaattinen alustan kalibrointi.

Kolmospolven Ultimakeriin on lisätty monista muista 3D-tulostimista tuttu wifi-yhteys sekä webbikamera. Ensimmäisen avulla voidaan tulostustöitä lähettää jonoon wlan-verkon yli, kameran avulla voidaan puolestaa valvoa tulostuksen tilaa. Käytännössä kamera tulee arvoonsa sitten, kun yrityksellä on käytössään useiden kymmenien tulostimien farmi.

Ultimaker 3:n perusversio maksaa 3000 euroa eli noin tonnin kakkospolven laitetta enemmän. 10 senttiä korkeammalla tulostustilalla varustettu Extended-malli maksaa 3595 euroa (ilman alv:tä).

Maker 3D:n mukaan Ultimakerin osuus 3D-tulostimien markkinoilla lähestyy nyt jo 25 prosenttia. Laitteita myytiin viime vuonna Suomeen 200-300 kappaletta.

Ilmoittaudu mukaan ECF2018-tapahtumaan

ETN järjestää toisen kerran Embedded Conference Finland -tapahtuman. Tällä kertaa aiheina ovat IoT ja tekoäly. Tapahtuma järjestetään Pasilassa 12.huhtikuuta. Luvassa on keynote-puheita, paneelikeskustelu AI:n merkityksestä sekä mielenkiintoisia teknisiä esityksiä.

Kävijöille tapahtuma on ilmainen. Rekisteröidy heti mukaan, sillä paikkoja on rajoitetusti. Mukaan pääset ilmoittautumalla täällä.

Lisätietoja tapahtumasta löytyy osoitteesta www.embeddedconference.fi.

 
 

Data on jo tavaroita arvokkaampaa

Strategisesti ajatellen it:llä ei ole väliä, kirjoitti amerikkalainen Nicolas Carr vuonna 2003 Harvard Business Review’ssä. Seuraavina vuosina yritykset alkoivat ulkoistaa it-järjestelmiään, koska eivät pitäneet sitä ydinliiketoimintanaan. Nyt 15 vuotta myöhemmin tilanne on toinen. Lisäarvo luodaan datalla, joten it on arvokkaampaa kuin koskaan aikaisemmin.

Lue lisää...

Flashilta vaaditaan paljon verkkolaitteissa

Flash-muisti yleistyy tietoliikennelaitteissa, mutta niissä ratkaisulta vaaditaan paljon enemmän kuin yritys- ja kuluttajalaitteiden tallennuksessa: luotettavuutta, laatua ja datan palautusmahdollisuutta.

Lue lisää...
 
ETN_fi Helsinki wants to become the smartest city in the world. See https://t.co/bZTM7Z5JS5 #100lasissa
ETN_fi The 1st ever official roaming groupcall between Finnish VIRVE and Nodnett of Norway. See https://t.co/WryGLaLGkq @erillisverkot
ETN_fi AI democratizes development, says @adhorn at #hacktalks. See https://t.co/AslQeZYSAV
ETN_fi Robots can´t do backflips, right? https://t.co/KtogoRB25R
 
 

ny template