JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Aalto-yliopiston tutkijoiden mukaan aurinkolämmityksen avulla voidaan sopivin järjestelmin tuottaa jopa neljä viidesosaa suomalaisten kotitalouksien lämmitysenergiasta. Tutkijoiden laskelmat osoittivat, että kotitalouksien lämmitysenergian vuosikulutuksesta saadaan katettua teknisestä toteutustavasta riippuen 53–81 prosenttia.

Laskelmien mukaan tämä onnistuu myös niin, että auringosta saatavan lämmitysenergian hinta on kilpailukykyinen nykyisten lämmitysvaihtoehtojen kanssa. Tutkijat laskivat hyötykäyttöön saatavan lämmön määrän, kun energia kotitalouksien lämmitykseen saatiin auringosta ja kerättyä lämpöä varastoitiin kylmiä aikoja varten. He kokeilivat laskelmissa sekä lämmön lyhytaikaiseen varastointiin tarkoitettujen maanpäällisten vesivaraajien että kausivarastointiin sopivan porareikävaraston käyttöä.

Tulokset riippuivat siitä, miten lämpöpumppuja ja lämpöenergian varastoimiseen tarvittavia vesivaraajia ja porareikävarastoja käytettiin yhdessä.

- Tämä tulos pätee periaatteessa myös Ruotsissa, Norjassa ja muualla samalla leveyspiirillä. Toki paikalliset olosuhteet vaikuttavat siihen jonkin verran, sanoo väitöskirjaa aiheesta tekevä tohtorikoulutettava Hassam ur Rehman Aalto-yliopistosta.

Rakennusten lämmittäminen on yksi suurimpia hiilidioksidilähteitä Euroopassa. EU:ssa siihen kuluu 40 prosenttia kaikesta energiankulutuksesta.

- Suomessa yli 80 prosenttia kotitalouksien energiankulutuksesta menee rakennusten ja veden lämmittämiseen, ja osuus on edelleen kasvussa. Aurinkoenergia tarjoaa taloudellisesti järkeviä mahdollisuuksia tämän käytettävän energian keräämiseen ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen erityisesti Etelä-Suomessa, missä suurin osa väestöä asuu”, sanoo professori Kai Sirén Aalto-yliopistosta.

Hintojen lasku on jo tehnyt aurinkoenergiasta energiamarkkinoilla kilpailukykyisen vaihtoehdon myös Pohjoismaissa. Esimerkiksi Tanskassa aurinkoenergian käyttö kaukolämmöntuotannossa on nopeasti lisääntynyt.

Sirén pitää tärkeänä tutkimuksen jatkamista, mikä edellyttää mittaustuloksia Suomessa rakennetusta ja toteutetusta järjestelmästä.

Ilmoittaudu mukaan ECF2018-tapahtumaan

ETN järjestää toisen kerran Embedded Conference Finland -tapahtuman. Tällä kertaa aiheina ovat IoT ja tekoäly. Tapahtuma järjestetään Pasilassa 12.huhtikuuta. Luvassa on keynote-puheita, paneelikeskustelu AI:n merkityksestä sekä mielenkiintoisia teknisiä esityksiä.

Kävijöille tapahtuma on ilmainen. Rekisteröidy heti mukaan, sillä paikkoja on rajoitetusti. Mukaan pääset ilmoittautumalla
täällä
.

Lisätietoja tapahtumasta löytyy osoitteesta
www.embeddedconference.fi.

 
 

Näin lataat sähköauton turvallisesti kotipistorasiasta

Sähköautoiluun liittyy paljon ennakkoluuloja ja virheellisiä käsityksiä. Yksi näistä liittyy sähköauton lataamiseen: voiko sähköauton ladata tavallisesta kotitalouspistorasiasta, vai pitääkö sähköauton ostajan ehdottomasti ostaa ja asennuttaa erillinen latauslaite? Molempia mielipiteitä esiintyy, ja totuus on tältä väliltä: tavallisesta pistorasiasta voi hyvin ladata, kunhan muistaa muutaman turvallisuusseikan.

Lue lisää...

Kelluvat mittauskanavat avainasemassa

Modernit puolijohteet mahdollistavat aikaisemmin saavuttamattomissa olleet hyötysuhteet ja tehotiheydet. Samanaikaisesti ne asettavat tehoelektroniikan kehittämisessä käytettäville testaus- ja mittauslaitteille suurempia vaatimuksia. Kelluvilla mittauskanavilla varustetut oskilloskoopit ovat ihanteellisia mittauslaitteita, jotka tarjoavat laajan kirjon laboratoriotason oskilloskoopin analysointimahdollisuuksia.

Lue lisää...
 
ETN_fi Nopeaa wifiä metrossa? 1.25Gbps Wi-Fi for tube trains https://t.co/2kXcuq8RsZ
ETN_fi RT @nokia: Nokia and China Unicom deploy AirGile cloud-native core network to enable new #VoLTE and #VoWiFi services in China. The network…
ETN_fi Helsinki wants to become the smartest city in the world. See https://t.co/bZTM7Z5JS5 #100lasissa
ETN_fi The 1st ever official roaming groupcall between Finnish VIRVE and Nodnett of Norway. See https://t.co/WryGLaLGkq @erillisverkot
 
 

ny template