JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Nokian liikevaihto laski toisella neljänneksellä viisi prosenttia vuodentakaisesta, mutta tulos kasvoi selvästi ennen kaikkea ison Apple-patenttisopimuksen myötä. Tulos ei muuta sitä tosiseikkaa, että Nokian päätoimialalla eli verkoissa markkina kutistuu.

Pääjohtaja Rajeev Surin mukaan verkkomarkkinat kutistuvat tänä vuonna 3-5 prosenttia. Surin aiempi arvio oli kolme prosenttia, joten näkymät ovat jopa synkentyneet.

Nokian kannalta hyvä uutinen on se, että verkkoliiketoiminnassa tehdyt säästöt ovat toimineet. Nokia tekee tukiasemia kohtuullisen hyvällä kannattavuudella ja Suri vahvisti aiemman arvionsa noin 8-10 prosentin liikevoittoprosentista.

Tämä on ehkä tärkein viesti Nokian tulospaperissa. Se samalla muodostaa suurimman eron Nokian ja Ericssonin välillä. Ericsson kipuilee edelleen kannattavuutensa kanssa ja uuden pääjohtajan myötä siellä on valittu kova säästölinja. Voidaan vain toivoa, että Nokia on jo tehnyt ja toteuttanut verkkoliiketoiminnan säästöpäätöksensä.

Toisella neljänneksellä Nokian tähdeksi nousi odotetusti Technologies-ryhmä, jonka liikevaihto kasvoi lähes kaksinkertaiseksi eli 369 miljoonaan euroon ja tulos lähes kolminkertaiseksi 230 miljoonaan euroon. Tästä on pitkälti kiittäminen Applea ja sen kanssa solmittua isoa patenttisopimusta.

 
 

LTE-mikroverkot tuovat yhteydet jopa kaivokseen

Erityisesti teollisuuden tarpeisiin sopivat LTE-mikroverkot ovat vähitellen siirtymässä pilottikohteista tuotantokäyttöön. Teknologia tarjoaa teollisuudelle uudenlaisia mahdollisuuksia, hyvää käytettävyyttä ja vahvaa tietoturvaa.

Lue lisää...

Moniydinsuorittimet tulevat lentokoneisiin

Ilmailun turvakriittisissä ohjausjärjestelmissä on aiemmin pitäydytty perinteisiin yhden ytimen prosessoriratkaisuihin. Nyt ilmailualallakin aletaan yleistä kehitystä seuraten siirtyä moniytimisiin suoritinarkkitehtuureihin.

Lue lisää...
 
ETN_fi Älä käytä verkkopankkia julkisilla laitteilla tai wifillä! https://t.co/oghm4QvzPj
ETN_fi Tämän takia Linux ei valtaa työpöytiä https://t.co/GmLMkZ7C1q
ETN_fi The 1st ever ETNdigi is out! Ensimmäinen ETNdigi ilmestyi – lue vankka paketti IoT-tekniikasta https://t.co/AeNPCRgufC
ETN_fi What is Mindsphere IoT by Siemens?. Ilmari Veijola explains at ECF2018. https://t.co/PczsxwpCO4 @SiemensSuomi @ETN_fi
ETN_fi You dont need code to create an Android app. It can be done on Simulink and MATLAB models. See Antti Löytynoja at E… https://t.co/VJzXEfJoOM
 
 

ny template