JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Ensi viikolla järjestetään Adu Dhabissa jälleen maailman taitokisat, jonne Suomestakin matkaa osaajia eri lajeihin. Suomen elektroniikkajoukkueen pääeksperttinä toimii Kouvolan seudun ammattiopiston lehtori Jari Koskinen. Hän toivo, että suomalaisyritykset innostuisivat tukemaan alan tulevia osaajia taitokisoissa.

Koskisen mukaan elektroniikassa on mukana 23 maata, joista suurin osa tulee muualta kuin Euroopasta. Tämä kuvaa elektroniikan tilaa muuallakin Euroopassa.

- Meillä olisi valtavat paineet saada elektroniikka-alan yrityksiä tukemaan tätä kilpailutoimintaa. Muilla aloilla, joissa on vielä työvoimatarvetta Suomessa ja joiden järjestäytymisaste on suurempi, tilanne on paljon parempi. Onko todella niin, että elektroniikka-alan yritykset ovat jo luovuttaneet, Koskinen kysyy.

Hänen mukaansa näyttää, siltä ettei meillä olla yhtään huolissaan alan koulutuksesta, joka supistuu koko ajan. - Luulisi, että tällainen kilpailutoiminnan tukeminen, jossa kysymyksessä ovat huippuosaajat, olisi hyväksi yritysten imagolle. He voisivat myös samalla saada rekrytoitua uusia osaajia riveihinsä.

Koskisen mukaan WorldSkillsiin osallistuminen on kallista. Tällä hetkellä kuluista vastaavat kilpailijan ja ekspertin taustayhteisöt, Koskisen tapauksessa Kouvolan seudun ammattiopiston.

Hän perääkin toiminnalle yhteiskunnan rahoitusta. Yhteiskunnan rahoitus takaisi senkin, että Suomesta lähtisi kisoihin aina parhaat osaajat. – Oppilaitosten pitäis kilvoitella siitä, ketkä pääsevät edustamaan Suomea. Nyt kisoissa eivät välttämättä ole mukana Suomen parhaimmat kilpailijat, vaan ne, jotka onnistuvat saamaan rahoituksen, Koskinen sanoo.

Lisätietoa ammattitaidon MM-kisoista löytyy tapahtuman suomenkielisiltä sivuilta.

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

IoT-suunnittelusta demokraattisempaa – avoimen koodin korteilla ja yhteisöjen tuella

Avoimen koodin ohjelmistojen rinnalle ovat tulossa avoimen koodin laitteistot ja kortit. Niiden ja suunnittelijayhteisöjen avulla yhä useampi rakentelija voi saada IoT-suunnittelunsa valmiiksi tuotteeksi asti.

Lue lisää...
 
ETN_fi Beneq's transparent Lumineq matrix displays just got a lot bigger. See https://t.co/FDvZwrVGId
6hreplyretweetfavorite
ETN_fi Langaton anturi kertoo betonin kosteuden https://t.co/QF085IazLJ @MatoEngineering @japikas @FinnBuild
ETN_fi Phoenix Contact ostaa kaksi saksalaista yritystä: SKS Kontakttechnik keskittyy sähkömekaniikkaan, Pulsotronic GmbH… https://t.co/AfQDWxGQ6x
ETN_fi First truly black solar modules roll off industrial production line @AaltoUniversity https://t.co/ym11lOA2lL
ETN_fi Telian toimitusjohtaja: 5G-datassa kokeillaan uusia hintamalleja https://t.co/we8ryxGl4D @teliafinland
 
 

ny template