JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

NB-IoT on 4G-tekniikan laajennus, joka mahdollistaa anturien ja monien muiden laitteiden datan siirtämisen olemassa olevan 4G-liikenteen seassa. Ensimmäisiä verkkoja testataan jo Suomessakin. Kaupallisesti toiminta alkaa laajamittaisesti ensi vuonna.

Telia ja RD Velho aloittivat syyskuussa yhteistyön, jossa tehdään Narrow Band IoT -verkkoihin pohjautuvia ratkaisuja. Yhtiöt visioivat, että tulevaisuudessa jokaisella nelikilometrillä voi olla satojatuhansia NB-IoT-antureita. Tämä voi mullistaa monet toimialat täysin.

Telia ja RD Velho tekevät yhdessä asiakaskohtaisia laite- ja anturitoteutuksia sekä mahdollistavat niiden testaamisen ennen kaupallisten tuotantoverkkojen aukeamista. Ensimmäiset asiakassopimukset on allekirjoitettu ja toteutushankkeet ovat käynnissä.

Telia tuottaa NB-IoT -verkon ja IoT-alustaratkaisun. RD Velho suunnittelee ja toteuttaa laite- tai palveluratkaisun asiakkaan tarpeen mukaisesti. Hankkeiden tuloksista ja niistä saaduista kokemuksista raportoidaan myöhemmin syksyn aikana.

NB-IoT kisaa tietenkin muiden IoT-verkkotekniikoiden kanssa. Erityisesti LoRa ja Sigfox ovat kehityksessä paljon pidemmällä ja kaupallisia verkkojakin on jo käytössä useimmissa maissa.

NB-IoT ottaa nämä etumatkailijat kuitenkin nopeasti kiinni. Suurin syy tähän on se, että verkkoinfra on jo valmiina. LoRa-verkon joutuu joko itse pystyttämään tai käyttämään paikallisen operaattorin verkkoa. NB-IoT:ssä riittää, että solmu on 50 kilometrin säteellä lähimmästä LTE-tukiasemasta. Suomessa näin on käytännössä aina.

Erinomaisen kuuluvuutensa ansiosta NB-IoT:ta voidaan hyödyntää myös heikomman kuuluvuuden paikoissa, esimerkiksi kellareissa. Teknologia sopii hyvin myös patterilla toimiviin laitteisiin ja kohteisiin, jotka lähettävät pieniä määriä mittausdataa epäsäännöllisesti sekä vaativat pitkää toiminta-aikaa.

Vuonna 2020 Pohjoismaissa on arviolta jopa kymmeniä miljoonia nettiin kytkettyä NB-IoT-anturia.

Ilmoittaudu mukaan ECF2018-tapahtumaan

ETN järjestää toisen kerran Embedded Conference Finland -tapahtuman. Tällä kertaa aiheina ovat IoT ja tekoäly. Tapahtuma järjestetään Pasilassa 12.huhtikuuta. Luvassa on keynote-puheita, paneelikeskustelu AI:n merkityksestä sekä mielenkiintoisia teknisiä esityksiä.

Kävijöille tapahtuma on ilmainen. Rekisteröidy heti mukaan, sillä paikkoja on rajoitetusti. Mukaan pääset ilmoittautumalla
täällä
.

Lisätietoja tapahtumasta löytyy osoitteesta
www.embeddedconference.fi.

 
 

Näin lataat sähköauton turvallisesti kotipistorasiasta

Sähköautoiluun liittyy paljon ennakkoluuloja ja virheellisiä käsityksiä. Yksi näistä liittyy sähköauton lataamiseen: voiko sähköauton ladata tavallisesta kotitalouspistorasiasta, vai pitääkö sähköauton ostajan ehdottomasti ostaa ja asennuttaa erillinen latauslaite? Molempia mielipiteitä esiintyy, ja totuus on tältä väliltä: tavallisesta pistorasiasta voi hyvin ladata, kunhan muistaa muutaman turvallisuusseikan.

Lue lisää...

Flashilta vaaditaan paljon verkkolaitteissa

Flash-muisti yleistyy tietoliikennelaitteissa, mutta niissä ratkaisulta vaaditaan paljon enemmän kuin yritys- ja kuluttajalaitteiden tallennuksessa: luotettavuutta, laatua ja datan palautusmahdollisuutta.

Lue lisää...
 
ETN_fi Helsinki wants to become the smartest city in the world. See https://t.co/bZTM7Z5JS5 #100lasissa
ETN_fi The 1st ever official roaming groupcall between Finnish VIRVE and Nodnett of Norway. See https://t.co/WryGLaLGkq @erillisverkot
ETN_fi AI democratizes development, says @adhorn at #hacktalks. See https://t.co/AslQeZYSAV
ETN_fi Robots can´t do backflips, right? https://t.co/KtogoRB25R
 
 

ny template