JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Jo ensi vuonna tulevat markkinoille ensimmäiset henkilöautot, joissa sivu- ja taustapeilit on korvattu kameroilla. ON Semiconductor on nyt lanseerannut CMOS-kuvapiirien sarjan, jolla tämä iso muutos onnistuu. Hayabusa-perheen 1-5 megapikselin kennot ovat tähän asti suorituskykyisimpiä autojen kameroita.

ON Semillä autokamerapiirien tuotemarkkinoinnista vastaava Bahman Hadji kertoi, että Haybusa-perhe vastaa kovimpiin autokameroiden haasteisiin. Kennojen pikselien latauskapasiteetti on satatuhatta elektronia, millä kuva voidaan valottaa niin, että hämärätkin kohdat erottuvat ilman, että kirkkaat kohdat ylivalottuvat eli ”palavat puhki”.

Lisäksi taustavalaistujen pikselien dynamiikka-alue on niin leveä, että sillä päästään eroon esimerkiksi ledivalojen häiritsevästä vilkunnasta. Autojen leditakavalot usein vilkkuvat jopa sadan hertsin nopeudella. Ihmissilmä ei tätä erota, mutta kameroille välkyntä on häiritsevää, sillä esimerkiksi tulevissa robottiautoissa se voidaan tulkita hälytysajoneuvoksi.

Hayabusa-kennojen pikselitekniikka on sama, jota ON Semi on toimittanut uusimpiin digitaalisiin elokuvakameroihin. Tarvitaan siis käytännössä Hollywood-tekniikkaa, että auton sivupeileistä päästään eroon.

Anturi kuvaa näkymäänsä 120 desibelin dynamiikalla. HDR-kuvan raakadata on 24-bittistä, mutta ON Semi pakkaa sitä häviöttä niin, että auton ECU-yksikköön lähtee 12-bittinen signaali. Tämä mahdollistaa edullisempien, yhteen gigabittiin reitattujen LVDS-johtimien käytön kuvasignaalin siirrossa.

Ensimmäisenä Hayabusa-sarjaan tuotiin 2,6 megapikselin AR0233-kenno, mutta muut tarkkuudet tulevat tarjolle jo lähitulevaisuudessa. Bahman Hadjin mukaan jokaisen kuvakehyksen (frame) mukana ECU-yksikölle lähtee myös turvamekanismi, joka tarkistaa reaaliajassa kuvan oikeellisuuden.

- Kamerasta tulee auton silmät ja me kehitämme ratkaisuja, jotka näkevät ihmistä paremmin, Hadji kehui.

Peilittömien autojen tulo maanteille tulee tapahtumaan asteittain, sillä eri markkinoilla on erilaisia regulaatioita, jotka määrittävät peilien tai niitä korvaavan tekniikan toteutusta. Kameroiden määrä autossa tulee joka tapauksessa räjähtämään.

- Tällä hetkellä myytävissä autoissa on keksimäärin yksi kamera. 360 asteen kamerajärjestelmät, peilien korvaaminen ja sisätilakameroiden tulo tarkoittaa, että uusissa autoissa on muutaman vuoden kuluessa reilusti toistakymmentä kameraa.

Tämä sopii tietysti hyvin ON Semille, jolla on hallussaan jopa 70 prosenttia autojen CMOS-kamerokennojen markkinoista. 

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

Mitä IoT-rauta vaatii?

Pärjätäkseen IoT-markinoilla laitevalmistajien täytyy oppia innovoimaan nopeammin. IoT-sovelluksien kirjo on loppumaton ja menestyvät yritykset antavat kehittäjilleen mahdollisuuden jatkuvasti tunnistaa ja toteuttaa uusia ja yhä hyödyllisempiä tapoja valjastaa käyttöön antureita, monitoroida erityyppistä dataa ja ohjata laitteiden ekosysteemejä.

Lue lisää...
 
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2
ETN_fi Ensimmäinen AVR-pohjainen Arduino-kortti. Lisätietoja Mouserilta. https://t.co/7yazvkOkV1
ETN_fi Nokialle 2+ mrd euron sopimukset kiinalaisoperaattorien kanssa. https://t.co/LJ6OPq0kb7
ETN_fi Mercedes voittaa jatkossa F1- ja sähköformulakisoja On Semin tehonhallintatekniikalla. VB77 for WDC in 2019! https://t.co/EjpdlTQwop
ETN_fi Beneq's transparent Lumineq matrix displays just got a lot bigger. See https://t.co/FDvZwrVGId
 
 

ny template