JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Luksusauto näyttää vieläkin enemmän luksukselta tulevaisuudessa ja näin käy pitkälti suomalaisen innovaation ansiosta. Oululaisen TactoTekin ruiskuvalettua elektroniikkaa ryhdytään istuttamaan saksalaisen Quinin puupaneelien sisään.

TactoTekille sopimus on merkittävä monella tapaa. Ensinnäkin se laajentaa yhtiön kehittämän IMSE-valmistustekniikan käyttöalaa. Toiseksi sopimus merkitsee töitä vähintään 70 henkilölle jo ensi vuoden aikana. Ei ihme, että toimitusjohtaja Jussi Harvela on tyytyväinen.

- Meillä on nyt 70 työntekijää ja tavoitteena on päästä lähemmäs sataa vuoden loppuun mennessä. Quin-yhteistyöllä sekä muiden julkistamattomien yhteistyökumppanien kanssa tehtävien kymmenien tuotekehitysprojektien työllistävä yhteisvaikutus on vähintään 70 henkilöä seuraavan vuoden aikana, pääasiassa tuotekehitys- ja tuotantolaitoksessamme Oulussa.

TactoTek on Harvelan mukaan palkkaamassa monenlaisia elektroniikka- ja valmistusteollisuuden ammattilaisia: projektipäälliköitä, elektroniikka-, ohjelmisto-, mekaniikka- ja tuotantosuunnittelijoita sekä tuotannon työntekijöitä. - Oulussa on globaalistikin erinomainen kompetenssipohja toiminnalle perustuen vahvaan Nokia-historiaan alueella, Harvela kehuu.

Tosin Oulussakin entiset nokialaiset on jo pääsääntöisesti rekrytoitu uusiin yrityksiin. – Tästä huolimatta meillä on ollut kohtalaisen helppoa löytää erinomaista osaamista töihin. Ilmeisesti uusi mielenkiintoinen tulevaisuuden teknologia ja kansainväliset projektit kiinnostavat, Harvela aprikoi.

TactoTekin IMSE-tekniikassa muovipaneelin sisään ruiskuvaletaan elektroniikkakomponentteja. Quin-hankkeessa puupaneelista tehdään älykäs joko ruiskuvalamalla elektroniikka ensin muoviin ja sen jälkeen päällystämällä rakenne puuviilulla, tai sitten painamalla elektroniikka suoraan erikoiskäsitellyt puuviilun alapintaan. Tämän jälkeen varsinainen lopputuotanto tapahtuu ruiskuvaluna.

Alkuvaiheessa TactoTek valmistaa uudet toiminnalliset puupaneeli Oulun tehtaallaan, mutta varsinainen massatuotanto tehdään Quinin tehtaissa eri puolilla maailmaa. Myöhemmin TactoTek siirtää osaamistaan lisenssillä yhteistyökumppaneidensa tuotantolaitoksiin.

 
 

Näin lataat sähköauton turvallisesti kotipistorasiasta

Sähköautoiluun liittyy paljon ennakkoluuloja ja virheellisiä käsityksiä. Yksi näistä liittyy sähköauton lataamiseen: voiko sähköauton ladata tavallisesta kotitalouspistorasiasta, vai pitääkö sähköauton ostajan ehdottomasti ostaa ja asennuttaa erillinen latauslaite? Molempia mielipiteitä esiintyy, ja totuus on tältä väliltä: tavallisesta pistorasiasta voi hyvin ladata, kunhan muistaa muutaman turvallisuusseikan.

Lue lisää...

Räätälöity piiri on usein käytännöllisin

Räätälöidyn tai kustomoidun piirin suunnitteluun liittyy useita sitkeitä myyttejä ja pelkoja, jotka lähes kaikki ovat perusteettomia. Lisäksi tämän suunnittelumenetelmän monia etuja ei ymmärretä kovin hyvin. Tässä artikkelissa perustellaan, miksi sinun pitäisi pohtia räätälöidyn piirin rakentamista myös pienen volyymin projekteissa.

Lue lisää...
 
ETN_fi What is Mindsphere IoT by Siemens?. Ilmari Veijola explains at ECF2018. https://t.co/PczsxwpCO4 @SiemensSuomi @ETN_fi
ETN_fi You dont need code to create an Android app. It can be done on Simulink and MATLAB models. See Antti Löytynoja at E… https://t.co/VJzXEfJoOM
ETN_fi See the @MinimaProcessor presentation at ECF18: https://t.co/m1znHqgj2E
ETN_fi Cut the power in IoT processors. @MinimaProcessor at Embedded Conference Finland 2018.
ETN_fi LTE-broadcast sopii autojen V2X-yhteyksiin. https://t.co/F8IgZpVhis
 
 

ny template