JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Valmet Automotive jatkaa vahvaa kasvuaan ja arvioi rekrytoivansa Suomessa vuoden 2018 aikana 1000 henkilöä tuotanto- ja toimihenkilötehtäviin. Rekrytointitarpeeseen vaikuttaa Mercedes-Benzin uuden A-sarjan tuotannon käynnistyminen Uudessakaupungissa. Myös toimihenkilötarve on useita kymmeniä. 

Rekrytoinnit tulevat painottumaan vuoden alkupuoliskolle. Aluksi ne kohdistuvat   tuotannon esimiehiin ja muihin toimihenkilöihin samalla kun korvausrekrytoinnit jatkuvat. Mercedes-Benzin uuden A-sarjan työllistävä vaikutus arvioidaan useiksi sadoiksi henkilöiksi, autorakentajien rekrytointikampanjasta tiedotetaan myöhemmin lisää.

Toimihenkilöitä rekrytoitiin autotehtaalle viime vuonna noin 150, kaikkiaan toimihenkilöitä on noin 500. Joustavan tuotannon, kasvavan valmistuksen sekä laajentuvan tarjonnan tarpeisiin Valmet Automotive käynnistää välittömästi kymmenien toimihenkilöiden rekrytoinnin tuotantoon, tukitehtäviin ja suunnittelupalveluihin.

Valmet Automotiven autotehtaalla Uudessakaupungissa työskentelee tällä hetkellä noin 4000 henkilöä. Uuden A-sarjan tuotantoon tullaan rekrytoimaan tuotantohenkilöstöä hitsaamon, maalaamon, kokoonpanon sekä sisäisen logistiikan tehtäviin. Valmet Automotive kouluttaa henkilöt tehtäviinsä.

Ilmoittaudu mukaan ECF2018-tapahtumaan

ETN järjestää toisen kerran Embedded Conference Finland -tapahtuman. Tällä kertaa aiheina ovat IoT ja tekoäly. Tapahtuma järjestetään Pasilassa 12.huhtikuuta. Luvassa on keynote-puheita, paneelikeskustelu AI:n merkityksestä sekä mielenkiintoisia teknisiä esityksiä.

Kävijöille tapahtuma on ilmainen. Rekisteröidy heti mukaan, sillä paikkoja on rajoitetusti. Mukaan pääset ilmoittautumalla
täällä
.

Lisätietoja tapahtumasta löytyy osoitteesta
www.embeddedconference.fi.

 
 

Näin lataat sähköauton turvallisesti kotipistorasiasta

Sähköautoiluun liittyy paljon ennakkoluuloja ja virheellisiä käsityksiä. Yksi näistä liittyy sähköauton lataamiseen: voiko sähköauton ladata tavallisesta kotitalouspistorasiasta, vai pitääkö sähköauton ostajan ehdottomasti ostaa ja asennuttaa erillinen latauslaite? Molempia mielipiteitä esiintyy, ja totuus on tältä väliltä: tavallisesta pistorasiasta voi hyvin ladata, kunhan muistaa muutaman turvallisuusseikan.

Lue lisää...

GDPR tulee – oletko valmis?

Tietoturva on parhaimmillaankin ikävä tehtävä: Keinot toteuttaa se ovat kalliita, vievät aikaa ja lisäävät energiankulutusta. Samalla kyse on olennaisesta tekijästä, kun laitteita liitetään yhteen osana Teollisuus 4.0.-, esineiden internet- tai pilvitekniikoita. Tietoturva määritellään uudessa EU-direktiivissä GDPR.

Lue lisää...
 
ETN_fi Kanadalaislasten vuoro oppia koodaamaan micro:bit-korteilla. https://t.co/0iVaMmV1zs
ETN_fi Nopeaa wifiä metrossa? 1.25Gbps Wi-Fi for tube trains https://t.co/2kXcuq8RsZ
ETN_fi RT @nokia: Nokia and China Unicom deploy AirGile cloud-native core network to enable new #VoLTE and #VoWiFi services in China. The network…
ETN_fi Helsinki wants to become the smartest city in the world. See https://t.co/bZTM7Z5JS5 #100lasissa
 
 

ny template