JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Nokian tutkimuksesta Pohjois-Amerikassa vastaava Mike Murphy kertoo Mobile World Liven haastattelussa, että vähintään yksi – todennäköisesti useampi – operaattori on tuomassa 5G-tekniikkaa 3,5 gigahertsin alueelle.

Murphyn mukaan operaattorit ovat yhtä mieltä siitä, että maanlaajuinen 5G-peitto edellyttää rakentamisen aloittamista 3,5 gigahertsin verkoilla. Korkeampia eli millimetrialueen taajuuksia tullaan käyttämään verkon keskittymien eli ns. hotspottien rakentamiseen kaupungeissa.

Murphyn mukaan 3,5 gigahertsin 5G-verkot voidaan yleensä toteuttaa nykyisillä LTE-tukiasemapaikoilla. Millimetrialueen verkko kuitenkin edellyttää selvästi tiheämpää solukkoa: tukiasemia tulee nykyisiin 4G-verkkoihin verrattuna 2,5-3-kertainen määrä, Murphy kertoo. Sama vaatimus koskee kaikkia mm-alueen verkkoja, myös ensimmäistä käyttöön tulevaa eli 28 gigahertsin aluetta.

Tiheämmän verkon rakentaminen on tietysti monin verroin kalliimpaa. Murphyn mukaan operaattorit voivat pitää kustannukset kurissa käyttämällä verkoissaan toistimia, langattomia paluukanavia ja edullisempia tukiasemalaitteita.

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

IoT-suunnittelusta demokraattisempaa – avoimen koodin korteilla ja yhteisöjen tuella

Avoimen koodin ohjelmistojen rinnalle ovat tulossa avoimen koodin laitteistot ja kortit. Niiden ja suunnittelijayhteisöjen avulla yhä useampi rakentelija voi saada IoT-suunnittelunsa valmiiksi tuotteeksi asti.

Lue lisää...
 
ETN_fi Langaton anturi kertoo betonin kosteuden https://t.co/QF085IazLJ @MatoEngineering @japikas @FinnBuild
ETN_fi Phoenix Contact ostaa kaksi saksalaista yritystä: SKS Kontakttechnik keskittyy sähkömekaniikkaan, Pulsotronic GmbH… https://t.co/AfQDWxGQ6x
ETN_fi First truly black solar modules roll off industrial production line @AaltoUniversity https://t.co/ym11lOA2lL
ETN_fi Telian toimitusjohtaja: 5G-datassa kokeillaan uusia hintamalleja https://t.co/we8ryxGl4D @teliafinland
 
 

ny template