JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Lähitulevaisuudessa yhä useamman palkanlaskijan työkaverina häärii robotti. Suomalaiset yritykset tutkivat automaation mahdollisuuksia jopa aktiivisemmin kuin pohjoismaiset kilpailijansa. Espoossa pääkonttoriaan pitävän Aditron palkanlaskijat voivat viestitellä Bobo-robotin kanssa sähköpostitse, aivan kuten kenen tahansa työkaverin.

Yksittäisen palkkalaskelman käsittely vaatii noin 20 vaihetta, ennen kuin palkka saadaan maksuun ja työntekijän tilille. Monessa yrityksessä niistä jokaisen suorittaa yhä ihminen – mutta yhä useampi kartoittaa mahdollisuuksia siirtää tehtäviä robottien hoidettaviksi.

- Olemme laskeneet, että palkanlaskennan vaiheista noin 80 prosenttia on mahdollista automatisoida täysin, kertoo Aditron liiketoimintajohtaja Petteri Hannula.

Palkkahallinnon ohjelmisto- ja ulkoistuspalveluita toimittava Aditro on tutkinut palkanlaskennan automatisaatiota nyt noin kolmen vuoden ajan. Konkreettinen esimerkki kehitystyön tuloksista on Bobo-niminen robotti, joka liittyi palkanlaskijoiden tiimiin vuoden 2016 keväällä.

- Palkanlaskijamme voivat viestitellä Bobon kanssa sähköpostitse. Se lähettää postia esimerkiksi silloin, kun palkkalaskelman tarkistus on valmistunut tai kyselee lisätietoja käynnissä olevaa tehtävää varten. Bobolta voi myös pyytää apua – aivan kuten muiltakin työkavereilta, Hannula kertoo.

Bobo tarvitsee muun muassa tarkistustyöhön vain noin kymmenesosan ajasta, joka ihmiseltä kuluu laskelman läpikäymiseen. Tulevaisuudessa palkkalaskelman käsittely saattaa sujua vieläkin nopeammin. - Kun kaikki mahdollinen on saatu automatisoitua, saattaa työ vaatia palkanlaskijalta vain muutaman napinpainalluksen. Tällä hetkellä suurin hyöty on kuitenkin se, että voimme vapauttaa asiantuntijoiden työaikaa rutiinitehtävistä haastavampaan ja tuottavampaan työhön, Hannula sanoo.

Palkkojaan odottaville työntekijöille laskennan vauhdittuminen voi tarkoittaa esimerkiksi mahdollisuutta seurata palkan kertymistä reaaliaikaisesti. - On mahdollista, että palkka voitaisiin maksaa vaikkapa kerran päivässä, Hannula visioi.

 
 

LTE-mikroverkot tuovat yhteydet jopa kaivokseen

Erityisesti teollisuuden tarpeisiin sopivat LTE-mikroverkot ovat vähitellen siirtymässä pilottikohteista tuotantokäyttöön. Teknologia tarjoaa teollisuudelle uudenlaisia mahdollisuuksia, hyvää käytettävyyttä ja vahvaa tietoturvaa.

Lue lisää...

Koko järjestelmää voidaan simuloida kerralla

Simulointi on perusedellytys monimutkaisen järjestelmän onnistuneelle suunnittelulle, kehittämiselle ja testaamiselle. Yhdistämällä Wind Riverin Simicsin kaltainen tietokoneen simulointiohjelmisto fyysisen järjestelmän ja ympäristön simulaatioon voidaan koko järjestelmän kattavia testejä ajaa täysin automaattisesti niin usein kuin halutaan.

Lue lisää...
 
ETN_fi Thaimaan luolapelastusoperaatiossa käytettiin MaxMesh-verkkotekniikkaa, joka perustui Analog Devicesin AD9364-piire… https://t.co/eVFbYcblRg
ETN_fi Älä käytä verkkopankkia julkisilla laitteilla tai wifillä! https://t.co/oghm4QvzPj
ETN_fi Tämän takia Linux ei valtaa työpöytiä https://t.co/GmLMkZ7C1q
ETN_fi The 1st ever ETNdigi is out! Ensimmäinen ETNdigi ilmestyi – lue vankka paketti IoT-tekniikasta https://t.co/AeNPCRgufC
ETN_fi What is Mindsphere IoT by Siemens?. Ilmari Veijola explains at ECF2018. https://t.co/PczsxwpCO4 @SiemensSuomi @ETN_fi
 
 

ny template