JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama ja Aalto-yliopiston vetämä Teollisuuden digitaalinen murros -konsortio haluaa tuoda tutkijoidensa asiantuntemuksen kansalaisten, median, yritysten ja yhteisöjen ulottuville aivan uudella tavalla. Kuka tahansa saa tutkijoilta tunnin ilmaisen Skype-neuvonnan.

Turun yliopiston tutkijatohtori Titi Ertiön mukaan hauska idea lähti liikkeelle avoimien ovien ajatuksesta.  - Halusimme saada laajan joukon tutustumaan toimintaamme ja keskustelemaan kanssamme digitaaliseen murrokseen liittyvistä aiheista, joita olemme tutkineet tai joihin paneudumme tulevaisuudessa. Ajatusten vaihto on tärkeää, sillä digitaalinen murros koskettaa käytännössä koko yhteiskuntaa, Ertiö muistuttaa.

Mukana on kaikkiaan 15 tutkijaa Aalto-yliopistosta, VTT:ltä, Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta ja Turun yliopistosta. Aiheiden joukossa ovat esimerkiksi 5G, teollinen internet, digitaalinen eriarvoisuus, datan jakaminen, yhteiskehittämisen menetelmät, älykaupungit ja luottamus liike-elämässä.

Aalto-yliopiston tutkijatohtori Kimmo Karhun alaa ovat alustastrategiat, lohkoketjut, digitalisaatio ja avoimen lähdekoodin lisensiointi.

- Alustatalous, lohkoketjut ja digitalisaation moninaiset muut palaset jäävät useasti yrityksille hyvin epämääräisiksi. Toivon, että kussakin keskustelussa yksi näistä palasista saadaan avattua ymmärrettäväksi ja ehkä päästään myös miettimään, miten sitä voisi omassa liiketoiminnassa hyödyntää. Toivon, että erityisesti pienet yritykset ja yhteisöt rohkaistuvat mukaan, Karhu sanoo.

Keskustelut ovat luottamuksellisia, mutta jokainen ajan varaaja on vastuussa siitä, ettei paljasta yrityssalaisuuksia. Katso kaikki mukana olevat tutkijat ja ohjeet ajan varaamiseen osoitteesta http://ddi.aalto.fi/fi/callaresearcher/.

 

 

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

Jokaiselle sopiva kuulolaite suoraan kaupasta

Lukulaseja on ollut vapaasti saatavissa käsikaupassa ikänäön vaivaamille kuluttajille, jotka ovat halunneet nopean ratkaisun näköpulmiinsa ilman optikolla käyntiä. Moni lievää tai keskivaikeaa kuulovauriota kokeva kuluttaja olisi mielissään, jos omaan vaivaan löytyisi yhtä nopeasti ratkaisu. Ainakin Yhdysvalloissa ollaankin määrittelemässä lainsäädännöllä uutta laiteluokkaa, joka mahdollistaisi kuulolaitteiden reseptivapaan käsikaupan (OTC, Over-The-Counter). Iso haaste on, miten tällainen kuulolaite saadaan jokaiselle käyttäjälle sopivaksi?

Lue lisää...
 
ETN_fi First truly black solar modules roll off industrial production line @AaltoUniversity https://t.co/ym11lOA2lL
ETN_fi Telian toimitusjohtaja: 5G-datassa kokeillaan uusia hintamalleja https://t.co/we8ryxGl4D @teliafinland
ETN_fi Nova 3 myyntiin Suomessa: Huawei tuo nyt tekoälyn massoille @HuaweiMobileFI https://t.co/uwv9v16tIF
ETN_fi Suomalainen kiihtyvyysanturi elää ja voi hyvin. Murata Electronics laajentaa Vantaalla: jopa 200 uutta työpaikkaa.… https://t.co/K9xs1ZcMQG
 
 

ny template