JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Suomen pitäisi pikaisesti saada julkinen tutkimus- ja tuotekehitysrahoitus entiselle tasolle. – Tekesin eli nykyisen Business Finlandin rahoitus pitäisi välittömästi palauttaa finanssikriisiä edeltävälle tasolle, vaati Innofactorin perustaja ja toimitusjohtaja Sami Ensio tänään teknologiateollisuuden suhdannekatsauksessa.

- Suomi panostaa selvästi kilpailijamaita vähemmän julkista rahaa tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Business Finlandilta on viety rahaa pois ja tämä näkyy, Ensio korosti.

Entisen Tekesin kautta yritysten tutkimusta rahoitetaan noin 300 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä summa pitäisi yli viisinkertaistaa, jotta pääsisimme esimerkiksi Ranskan tasolle julkisessa rahoituksessa.

- Jos yrityksellä on toimintaa Ranskassa ja Suomessa, olisi johdon taholta suorastaan vastuutonta tehdä tutkimusta nyt Suomessa, Ensio paalutti.

Iso osa tämän hetken tuotekehityksestä liittyy digitalisaatioon ja esimerkiksi tekoälyn hyödyntämiseen. Tähän yritykset tarvitsevat rahaa. – Hyvin iso osa ihmisistä pitää kouluttaa uudelleen. On mahdoton ajatus, että tämä jäisi yritysten tehtäväksi, Ensio sanoi.

Innofactor on 600 it-kehittäjän pohjoismainen yritys, joka tuottaa Microsoftin tuotteisiin perustuvia ratkaisuja yrityksille. Suomessa yrityksellä on 350 työntekijää.

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

Roima parannus IoT-verkkojen tietoturvaan

Langattomia IoT-laitteita pidetään merkittävänä uhkana teollisuuden tietoverkkojen turvallisuudelle. Tietoturvassa voidaan kuitenkin päästä roimasti paremmalle tasolle soveltamalla TLS-suojausmenettelyn virtaviivaistettua johdannaista, jonka avulla ei-IP-pohjaiset IoT-solmut voidaan turvallisesti liittää IP-pohjaisiin verkkoihin. Vahva tietoturva voidaan näin kattaa koko verkkojärjestelmän päästä päähän.

Lue lisää...
 
ETN_fi Digi-Key arpoi Electronicassa Chevy Camaro V8 -avoauton. Voittajaksi valikoitui regensburgilainen opiskelija Marco.… https://t.co/3P0cNN5wfZ
ETN_fi ams:n 3D-kasvontunnistus tulossa Snapdragonille: ams and Qualcomm Technologies to focus engineering strengths on ac… https://t.co/XpYvAvGEp1
ETN_fi Disobey-hakkeritapahtuma tammikuussa neljättä kertaa Helsingissä https://t.co/pBdYFx7jUr @Disobey_fi
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2
ETN_fi Ensimmäinen AVR-pohjainen Arduino-kortti. Lisätietoja Mouserilta. https://t.co/7yazvkOkV1
 
 

ny template