JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Virtalähde on yksi suurimpia haasteita puettavissa laitteissa. Ranteessa pidettävät aktiivisuusmittarit ja älykellot toimisivat parhaiten, mikäli ne keräisivät itse tarvitsemansa energian. Amerikkalaistutkijat ovat kehittäneet laitteen, joka vie tekniikkaa eteenpäin.

Penn Staten yliopiston tutkijat ovat yhdessä Utahin yliopiston tutkijoiden kanssa kehittäneet ranteessa kannettavan laitteen, joka kerää energiaa käsivarren hitaasta liikkeestä kävellessä tai hölkätessa. Laite on rannekellon kokoinen ja kerää riittävästi virtaa henkilökohtaisen terveyskellon ajamiseen.

Tutkimusta johtaneen professori Susan Trolier-McKinstryn mukaan kehitetty laite hyödyntää käytettyjä materiaaleja 5-10 kertaa tehokkaammin kuin mikään tähänastinen vastaava laite.

Tutkijoiden kehittämä laite on pietsosähköinen. Siinä on kide, joka tuottaa sähkövirtaa puristuessaan ja vapautuessaan liikkeen voimasta. Laitteessa käytettiin tunnettua PZT-kalvoa, joka molemmilta puolilta päällystettiin taipuisalla metallikerroksella. Kalvosta tuli näin 4-5 kertaa aiempia virityksiä paksumpi.

Pietsosähköisen kalvon kykyä kerätä energiaa pystyttiin nostamaan manipuloimalla kalvon kiteiden suuntaa. PZT-kalvo kestää rasituksia, vääntämisiä ja puristamisia hyvin, joten sillä voidaan valmistaa varsin kestäviä energianlähteitä.

Laitteessa on messinkiroottori, johon on kosketuksissa useita PZT-vipuja. Kun roottori lähestyy vipua, siinä oleva magneetti karkottaa PZT-vivun magneetin. Tämä liike vaikuttaa PZT-kalvoon, mikä puolestaan tuottaa energiaa.

Jatkossa tutkijat pyrkivät kehittämään pietsosähköisen magneetteja hyödyntävän rakennelman, joka tuottaisi sähköä silloinkin, kun se ei ole liikkeessä. Tarkoituksena on, että laite keräisi tarvitsemansa energian esimerkiksi IoT-laitteen käyttöön koko vuorokauden ajan.

 
 

ETNtv

Watch ECF18 videos

 

Tämän takia Huaweita pelätään

Maailmalla on käynnissä omituinen sota, jossa yhä useammat maat kieltävät kiinalaisten laitevalmistajien laitteiden käytön tulevissa 5G-verkoissa. Mutta miksi amerikkalaiset pelkäävät Huaweita? MIT Technology Review -lehti listaa kuusi syytä.

Lue lisää...

IoT-solmun voi toteuttaa valmiilla alustalla

Artikkelissa kuvataan, miten SoC-piirille suunnitellaan datankeruuseen, analyysiin ja ohjaukseen tarkoitettu IoT-solmu käyttäen Adesto Technologiesin SmartEdge-alustaa. Suunnittelussa paneudutaan erityisesti ohjaussilmukoiden nopeuttamiseen yhdistettynä tehokkaaseen tiedonsiirtoon ja parempaan turvallisuuteen.

Lue lisää...

LATEST NEWS

 

NEWSFLASH

 
ETN_fi The next Linux kernel will be called 5.0. See https://t.co/w0D75j9wCI and https://t.co/HkrVCuyfST
ETN_fi Digi-Key arpoi Electronicassa Chevy Camaro V8 -avoauton. Voittajaksi valikoitui regensburgilainen opiskelija Marco.… https://t.co/3P0cNN5wfZ
ETN_fi ams:n 3D-kasvontunnistus tulossa Snapdragonille: ams and Qualcomm Technologies to focus engineering strengths on ac… https://t.co/XpYvAvGEp1
ETN_fi Disobey-hakkeritapahtuma tammikuussa neljättä kertaa Helsingissä https://t.co/pBdYFx7jUr @Disobey_fi
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2