JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Nokia ilmoitti eilen avoimen innovaatiokilpailunsa eli Nokia Open Innovation Challengen voittajat. Ykköspalkinto ja satatuhatta dollaria meni montrealilaiselle Spark Microsystemsille, joka on kehittää erittäin vähävirtaista lähetin-vastaanotinta esineiden internetiin liittyvien laitteiden käyttöön.

Toinen sija ja samalla 75 000 dollarin palkintopotti jaettiin AOMS Technologiesin ja Razor Securen kesken. Kaikkiaan kisan finaalissa oli mukana kuusi eri yritystä. Kisaan osallistui alun perin yli 300 startuppia.

Voittaja Spark Microsystems pääsee myös hyödyntämään Bell Labsin tutkimusresursseja oman radionsa jatkokehityksessä. Sparkin radio perustuu yhtiön omaan innovaatioon ja sen sanotaan olevan kertaluokkaa BLE-yhteyksiä yli Bluetooth Low Ebergyä energiatehokkaampi.

Selvästi aiempaa pienempi virrankulutus mahdollistaa pienemmät laitetoteutukset, koska mukaan tarvittava paristo voi olla paljon pienempi. Laitteet voivat lisäksi toimia ilman paristoa erilaisilla energiankeruun menetelmillä.

Lisäksi IoT-solmu voi Sparkin radiolla lähettää dataa useammin eli datalähetysten intervalli lyhenee. Tämä on tärkeä ominaisuus monessa IoT-sovelluksessa.

 
 

Tämän takia Huaweita pelätään

Maailmalla on käynnissä omituinen sota, jossa yhä useammat maat kieltävät kiinalaisten laitevalmistajien laitteiden käytön tulevissa 5G-verkoissa. Mutta miksi amerikkalaiset pelkäävät Huaweita? MIT Technology Review -lehti listaa kuusi syytä.

Lue lisää...

Roima parannus IoT-verkkojen tietoturvaan

Langattomia IoT-laitteita pidetään merkittävänä uhkana teollisuuden tietoverkkojen turvallisuudelle. Tietoturvassa voidaan kuitenkin päästä roimasti paremmalle tasolle soveltamalla TLS-suojausmenettelyn virtaviivaistettua johdannaista, jonka avulla ei-IP-pohjaiset IoT-solmut voidaan turvallisesti liittää IP-pohjaisiin verkkoihin. Vahva tietoturva voidaan näin kattaa koko verkkojärjestelmän päästä päähän.

Lue lisää...
 
ETN_fi Digi-Key arpoi Electronicassa Chevy Camaro V8 -avoauton. Voittajaksi valikoitui regensburgilainen opiskelija Marco.… https://t.co/3P0cNN5wfZ
ETN_fi ams:n 3D-kasvontunnistus tulossa Snapdragonille: ams and Qualcomm Technologies to focus engineering strengths on ac… https://t.co/XpYvAvGEp1
ETN_fi Disobey-hakkeritapahtuma tammikuussa neljättä kertaa Helsingissä https://t.co/pBdYFx7jUr @Disobey_fi
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2
ETN_fi Ensimmäinen AVR-pohjainen Arduino-kortti. Lisätietoja Mouserilta. https://t.co/7yazvkOkV1
 
 

ny template