JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

logotypen

Facebook ei ehkä ensi kuulemalta vaikuta askaan sarjan tietoliikenneyritykseltä, mutta yhtiö ottaa esimerkiksi langattoman tiedonsiirron hyvin vakavasti. Se on jo demonnut 13 kilometrin mittaista mikroaaltolinkkiä, jossa data siirtyy 36 gigabitin sekuntinopeudella.

Millimetriaalloilla voidaan toteuttaa hyvin nopeita point-to-point- eli näköyhteyttä vaativia datalinkkejä. Näin syrjäseuduillakin asuvat saamaan tulevaisuudessa päivittämään fb-statuksiaan lähes valon nopeudella, yhtiö järkeilee.

Facebook on mukana operaattorien ja laitevalmistajien Telecom Infra Project -hankkeessa, jossa etsitään kustannustehokkaita tekniikoita tähän asti verkon ulkopuolella olevan tuomiseksi mukaan nettiin.

Facebookin mukaan 60 giaghertsin alue on erittäin lupaava, mutta myös haastava taajuus yhteyksien toteuttamiseen. Mikäli signaalin reitillä kasvaa lehtäi puissa, signaali katkeaa. Siksi yhtiö työstää algoritmeja, jotka osaavat nopeasti reitittää yhteyden uudelleen. Niin nopeasti, ettei käyttäjä huomaa katkosta.

Facebook on testannut aiemmin mikroaaltolinkkiä 7 kilometrin päässä lentävään Cessna-lentokoneeseen. Tässä demossa yllettiin 16 gigabitin datanopeuteen.

Facebookin tutkimushankkeista voi lukea yhtiön blogista.

Tämä on seuraava askel piiritekniikassa: eFPGA

On selvää, että puolijohdealalla keskitytään vihdoin kasvavaan valikoimaan teknologioita, jotka prosessigeometrian kutistamisen sijaan katsovat uusia järjestelmäarkkitehtuureita ja käytettävissä olevan piin parempaa käyttöä uusien piiri- laite- ja kotelointisuunnittelun konseptien kautta. Kun astumme uudelle aikakaudelle, seuraava looginen askel näyttää olevan FPGA-piirin ja prosessorin eli CPU:n yhdistäminen: sulautettu FPGA.

Lue lisää...

Kamerasovellus vaatii uniikkia suunnittelua

Älypuhelinten kamerapiirit piirit ovat edullisia ja vähävirtaisia. Sen takia niillä voidaan toteuttaa hyvin erilaisia akkukäyttöisiä kamerasovelluksia. Lämpökameroiden ja intervallikuvauskameroiden toteutus onnistuu vähävirtaisten FPGA-piirien avulla.

Lue lisää...
 
ETN_fi @OfficeInsider When will Outlook 2016 for Mac support Google calendar?
ETN_fi RT @Kwikman: World's first autonomous maritime ecosystem, Sauli Eloranta Rolls-Royce #ddayfi #RebootFinland https://t.co/DopdH7pzQ3
ETN_fi RT @Kwikman: Invitation to build world's first level 5 self driving system #ddayfi #RebootFinland https://t.co/CueAUztf0m
ETN_fi RT @AutomatedbusFI: Pekka Möttö , CEO of @Tuupapp is explaining how to build #Maas for customers #ddayfi #RebootFinland https://t.co/ZuBrx0
ETN_fi 4K-elokuvaa langattomasti. @latticesemi delivers first #4K UHD wireless video solution in the 60 GHz band. https://t.co/coXt8e30Ju
 

ny template