JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.
  • Opiskelijoiden yrittäjyystapahtuma valtaa musiikkitalon

    Musiikkitalo täyttyy tänään 1700 yrittäjyydestä kiinnostuneesta opiskelijasta. He saapuvat Aaltoes-yrittäjyysyhteisön järjestämään FallUp-tapahtumaan inspiroitumaan yritysmaailman johtavien ajattelijoiden puheista yrittäjyydestä, tutustumaan yhteistyökumppaneihin ja startupeihin sekä osallistumaan erilaisiin workshoppeihin.

  • Innovaatioseteli käy kaupaksi

    Jopa 7000 tuhatta ok-yritystä aikoo ostaa asiantuntijapalveluita Sipilän hallituksen uudella innovaatiosetelillä. Tämä käy ilmi Elinkeinoelämän keskusliiton toteuttamasta kyselystä.

  • Tampere nousi nuorten yliopistojen listalla

    Tampereen teknillinen korkeakoulu on maailman 30. paras nuori yliopisto maailmassa. Jokavuotisessa rankkauksessa TUT onnistui nouseaan listalla peräti 18 sijaa ylöspäin.

  • Yksi suomalaisyliopisto sadan parhaan joukossa

    Helsingin yliopisto on rankattu sijalle 91 QS World University Ranking -yliopistovertailussa, joka julkistettiin tänään. Aalto-yliopisto oli tänä vuonna sijalla 133, kun vuosi sitten sijoitus oli 139.

  • Superpiilotyöpaikkoja syntyy erityisesti kasvualoille

    Työllisyyskeskustelu on melko mollivoittoista, vaikka positiivisiakin uutisia on olemassa: selvitykset esimerkiksi ohjelmisto-, palvelu- tai rakennusalojen tulevista rekrytointitarpeista luovat positiivista virettä. Kieltämättä työttömien ja avoimien työpaikkojen määrän samanaikainen kasvu on Suomen kilpailukyvyn kannalta huolestuttava ilmiö. Vaikka työtä on tarjolla ja tekijöitä on vapaana, yritykset eivät silti löydä tarvitsemiaan osaajia: osaaminen ja tekemätön työ eivät kohtaa.

  • Viivakoodi kadotti laukun

    Amerikkalaiset lentoyhtiöt hukkasivat vuonna 2012 lähes 1,8 miljoonaa laukkua pelkästään kotimaan lennoillaan eli reilut kolme laukkua tuhatta matkustajaa kohti. Viime kokemukset osoittavat, että logistiikassa on vihdoin aika siirtyä modernimpaan tekniikkaan.

  • Kohti vastuullista verkkomainontaa

    Accenturen tutkimuksen mukaan jopa neljä kymmenestä voisi maksaa päästäkseen eroon häiritsevästä verkkomainonnasta. Mainonta tai kaupallinen yhteistyö ylipäätään on kuitenkin monen verkkomedian elinehto. Selainten lisäosien käytön kieltämisen sijaan median kannattaisi tavoitella vastuullista verkkomainontaa.

  • Elektroniikkalehti on nyt ETN

    Elektroniikkalehti on nyt kertonut huipputekniikan ja ammattielektroniikan uutisia suomeksi yli kahden vuoden ajan. Moni tuntee sivuston lyhyemmällä nimellä ETN. Vuoden nyt tulessa kohti loppuaan teemme pienen faceliftin ja siirrymme käyttämään laajemmin nimeä ETN.

  • PRH ja Aku Ankka hakevat nuorta keksijäneroa

    Patentti- ja rekisterihallitus ja Aku Ankka -lehti ovat käynnistäneet Keksijänero-kilpailun alle 16-vuotiaille lapsille ja nuorille. Kilpailulla halutaan rohkaista lapsia ja nuoria innovatiivisuuteen, luovuuteen ja aloitteellisuuteen etsimällä, löytämällä ja palkitsemalla sellaisia ideoita ja keksintöjä, jotka parantavat arkielämäämme.

  • Dellin XPS 13 -huippukannettava löysi omistajansa

    Elektroniikkalehden uutiskirjekampanja päättyi tänään Teknologia15-messujen viimeisenä päivänä. Onnettaren suosiossa oli tänään tuotepäällikkö Antti Kohtala SR-Instrumentsista Oulusta.

  • Eläköön automaatio! -palkinto Seinäjoelle

    Teknologia15-messujen ensimmäisenä päivänä jaettiin joka toinen vuosi jaettava Eläköön automaatio! -palkinto. Tällä kertaa tunnustus meni Seinäjoen ammattikorkeakoulun, Siemensin ja IDEAL PLM:n yhteistyönä kehittämälle Digital Factory -oppimisympäristölle.

  • Teknologia15: tiistaina vähän yli 3000 kävijää

    Helsingin messukeskus vaikutti eilen Teknologia15-messujen avajaispäivänä ainakin ajoittain aika hiljaiselta. Moni yrityskin valitteli vielä asiaa. Ensimmäisen päivän kävijämäärä ei kuitenkaan ollut mikään iso notkahdus: messuvieraita oli tiistaina noin 3040.

  • Tästä ei rauta parane – Dell XPS 13

    Useimmille riittää peruskäyttöön halpa, peruskomponenteilla varustettu läppäri, mutta markkinoilla on tarjolla myös todella kovan luokan ammattikoneita. Dellin XPS 13 on tällainen teholäppäri. Ja nyt voi saada omakseen hyvin helposti. Ja vieläpä ilmaiseksi.

  • Suomelle pronssia WorldSkills-taitokisoissa

    Nuorten ammattitaidon MM-kilpailu WorldSkills-kisat huipentuivat myöhään sunnuntai-iltana päättäjäisiin ja palkintojenjakoon. Suomeen saatiin Sao Paulon kisoista mitali, kun Pekka Tuukkanen voitti pronssia lajinaan tietokoneet ja -verkot.

  • Tekes lopettaa SHOK-rahoituksen

    Strategisten huippuosaamisen keskittymien eli SHOKkien taru päättyy. Tekes kertoo, että kesäkuun alussa julkistettu hallituksen strateginen ohjelma leikkaa sen rahoitusvaltuuksia niin paljon, että SHOKkien julkinen rahoitus ajetaan vaiheittain alas.

  • Vielä ehtii: tablettikisa huipentuu tänään

    Elektroniikkalehden uutiskirjekampanja jatkuu vielä hetken, sillä tänään on kisan viimeinen päivä. Kaikki uutiskirjeen tilaajat osallistuvat arvontaan, jossa voi voittaa Applen iPad-tabletin. Arvonta suoritetaan heti kuun vaihduttua ja iPad ehtii voittajalle vielä lomien aikana.

  • Vielä ehtii tablettikisaan

    Elektroniikkalehden uutiskirjekampanja jatkuu vielä hetken, sillä huomenna on kisan viimeinen päivä. Kaikki uutiskirjeen tilaajat osallistuvat arvontaan, jossa voi voittaa Applen iPad-tabletin. Arvonta suoritetaan heti kuun vaihduttua ja iPad ehtii voittajalle vielä lomien aikana. 

  • Tablettikisa lähestyy loppuaan

    Elektroniikkalehden uutiskirjekampanja jatkuu vielä kesäkuun loppuun asti. Kaikki uutiskirjeen tilaajat voivat voittaa Applen iPad-tabletin kuun lopulla. Arvonta suoritetaan heti kuun vaihduttua ja iPad ehtii voittajalle vielä lomien aikana.

  • EPO vakoili omia patentti-insinöörejään

    Euroopan patenttitoimisto EPO on pienen myrskyn silmässä. Eilen yli tuhat järjestön asiamiestä osoitti mieltään työnantajaansa vastaan Münchenin pääkonttorilla. EPO on tiettävästi vakoillut omia patenttiasiamiehiään.

  • Intel sijoittaa naisten startuppeihin

    Intelin sijoitusyhtiö Intel Capital on kertonut perustavansa Intel Capital Diversity Fund -rahaston, joka sijoittaa naisten ja aliedustettujen vähemmistöjen edustajien johtamiin teknologia-start-up-yrityksiin. Intel Capital paljasti myös rahaston ensimmäiset sijoitukset neljään uraauurtavaan yritykseen.

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

IoT-suunnittelusta demokraattisempaa – avoimen koodin korteilla ja yhteisöjen tuella

Avoimen koodin ohjelmistojen rinnalle ovat tulossa avoimen koodin laitteistot ja kortit. Niiden ja suunnittelijayhteisöjen avulla yhä useampi rakentelija voi saada IoT-suunnittelunsa valmiiksi tuotteeksi asti.

Lue lisää...
 
ETN_fi Beneq's transparent Lumineq matrix displays just got a lot bigger. See https://t.co/FDvZwrVGId
6hreplyretweetfavorite
ETN_fi Langaton anturi kertoo betonin kosteuden https://t.co/QF085IazLJ @MatoEngineering @japikas @FinnBuild
ETN_fi Phoenix Contact ostaa kaksi saksalaista yritystä: SKS Kontakttechnik keskittyy sähkömekaniikkaan, Pulsotronic GmbH… https://t.co/AfQDWxGQ6x
ETN_fi First truly black solar modules roll off industrial production line @AaltoUniversity https://t.co/ym11lOA2lL
ETN_fi Telian toimitusjohtaja: 5G-datassa kokeillaan uusia hintamalleja https://t.co/we8ryxGl4D @teliafinland
 
 

ny template