JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Sähköauto on periaatteessa päästötön tapa liikkua paikasta toiseen, mutta sen lataaminen on edelleen sekä hidasta että työlästä. Stanfordin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet tekniikkaa, joka poistaa latauksen ongelmat.

Tutkijat ovat kehittäneet tekniikan, jolla akustoa voidaan ladata langattomasti jopa metrin päässä. Lähettävän ja vastaanottavan käämin välillä syntyy magneettinen kytkentä, jossa sähköä voidaan siirtää.

Sähköautojen osalta tämä voi mahdollistaa jopa lataamisen "lennossa", mikäli latausalustoja sijoitetaan liikenteen sekaan tien pintaan. Liikennevaloissa odottelun voisi käyttää hyväkseen, kun auton akusto latautuu samalla.

Samaa periaatetta voidaan käyttää tietysti muiden laitteiden langattomaan lataamiseen. Yliopiston kampuksella voisi olla latauspaikkoja, joiden yli kävelevien opiskelijoiden älypuhelinten ja läppärien akut täyttyisivät.

Stanfordissa projektia vetävän professori Shanhui Fanin mukaan siirrettävää tehoa pitää vielä kasvattaa sähköautojen lataamiseen, mutta latauslinkin kantamaan ei enää tarvitse lisätä.

Youtube-demossaan Fanin rakentama laite lataa lediä 1 milliwatin teholla, kun sähköautot tarvitsevat kymmeniä kilowatteja. Työsarkaa tutkijoilla siis riittää.

Tutkijoiden tulokset julkaistiin uudessa Nature-aikakauslehdessä.

IoT-laitteiden tietoturva on retuperällä

Viime syksynä Mirai-haittaohjelma valloitti tuhansia ja tuhansia valvontakameroita palvelunestohyökkäyksiä varten. Barr Groupin tuore kyselytutkimus osoittaa, että sulautettujen laitteiden suunnittelijat eivät vieläkään suhtaudu riittävän vakavasti laitteiden tietoturvaan.

Lue lisää...

Alustalla nettiyhteys laitteeseen

Lähes kaikissa sulautetuissa laitteissa tarvitaan langaton yhteys internetiin. Sen toteuttaminen onnistuu parhaiten oikein valitun alustan avulla.

Lue lisää...
 
ETN_fi It is too early for facial recognition, says Huawei. See https://t.co/Pxuuz2HAtD @HuaweiMobileFI
ETN_fi Internet of Things? Or Internet of Moving Things? See https://t.co/tZGo47BeC4 @mcubemems
ETN_fi Wifi-verkkojen WPA2-salaus murrettu. https://t.co/NO8bmrjyAp @viest_virasto
ETN_fi Huawei Mate 10 is not a smart phone. It is an intelligent machine. https://t.co/MbW3ec5Sje @HuaweiMobileFI
ETN_fi Huawei lanseeraa Mate 10- huippumallin Münchenissä. Kiinalaisvalmistajan ensimmäinen malli, joka hyödyntää paikalli… https://t.co/5RPybKzmd2
 
 



ECF template