JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Pari vuotta sitten kaikki näytti hienolta englantilaiselle Imagination Technologiesille. Sen grafiikkaprosessori oli suunniteltua isään Applen iPhoneen ja Apple oli jopa ostanut osuuden yrityksestä. Tällä hetkellä suhde on karilla ja Applen Imaginationille tekemää temppua voidaan pitää jopa likaisena.

Apple ilmoitti jo aikaa sitten kehittävänsä omaa grafiikkaprosessoria. Päätös vie valtaosan Imaginationin lisenssituloista. Yhtiö on joutunut laittamaan osiaan myyntilistalle, sillä Applen ilmoituksen jälkeen osake romahti.

Tällä hetkellä Imagination yrittää hakea oikeutta oikeusteitse. Kun vastassa on Applen loputtomat rahavarat, tälle prosessille ei voi ennustaa ruusuista loppua. Pienen Imaginationin varat siinä kyllä hupenevat.

Kaiken muun hyvän lisäksi Applen on palkannut entisiä Imaginationin suunnittelijoita jo yli vuoden ajan. Apple on lisäksi vuokrannut suunnitteluyksikölle tilat St. Albansissa vain muutaman kilometrin päässä Imaginationin pääkonttorista.

Nyt Apple on paljastanut, että se kertoi vähentävänsä tämän IP-ydinten käyttöä tuotteissaan jo loppuvuodesta 2015. Vuonna 2016 Apple kertoi toimittajalleen, että se ryhtyy pienentämään rojaltimaksuja lisenssisopimuksen mukaisesti, koska PowerVR-ydinten käyttö väheni.

Helmikuussa tänä vuonna Apple kertoi Imaginationille, että lisenssisopimus päättyy kokonaan ensi vuonna. Keväällä Imagination ryhtyi käymään lisenssineuvotteluja julkisesti.

Imagination olisi saattanut pärjätä, mikäli se olisi ollut vain grafiikkaytimiä kehittävä pieni IP-yritys. Silloin Apple olisi voinut ostaa yrityksen, kuten se usein vastaavissa tapauksissa tekeekin. Imaginationiin kuitenkin kuuluu paljon muutakin - esimerkiksi perinteikkäät MIPS-prosessorit - joten tulee ilmeisesti halvemmaksi lopettaa yhteistyö ja palkata parhaat suunnittelijat Applen leipiin.

IoT-laitteiden tietoturva on retuperällä

Viime syksynä Mirai-haittaohjelma valloitti tuhansia ja tuhansia valvontakameroita palvelunestohyökkäyksiä varten. Barr Groupin tuore kyselytutkimus osoittaa, että sulautettujen laitteiden suunnittelijat eivät vieläkään suhtaudu riittävän vakavasti laitteiden tietoturvaan.

Lue lisää...

Korteilla vauhtia IoT-kehitykseen

Sulautetun laitteen kehitys onnistuu useimmiten helpoiten valmiiden moduulien avulla. Nykyään niitä saa myös tehokkailla Apollo Lake -sarjan prosessoreilla varustettuna.

Lue lisää...
 
ETN_fi What is Mindsphere IoT by Siemens?. Ilmari Veijola explains at ECF2018. https://t.co/PczsxwpCO4 @SiemensSuomi @ETN_fi
ETN_fi You dont need code to create an Android app. It can be done on Simulink and MATLAB models. See Antti Löytynoja at E… https://t.co/VJzXEfJoOM
ETN_fi See the @MinimaProcessor presentation at ECF18: https://t.co/m1znHqgj2E
ETN_fi Cut the power in IoT processors. @MinimaProcessor at Embedded Conference Finland 2018.
ETN_fi LTE-broadcast sopii autojen V2X-yhteyksiin. https://t.co/F8IgZpVhis
 
 



ECF template