JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Rannekellojen paristokesto ei ole ollut iso ongelma ennen älykellojen aikaa, mutta toimintojen lisääminen tarkoittaa isoa tehonkulutusta ja älykellon lataamista usein päivittäin. Sveitsiläinen Sequent on kehittänyt älykellon, joka tuottaa itse liikkeestä kaiken tarvitsemansa energian.

Tällaisia "kineettisiä" kelloja on tietysti ollut iät ja ajat, mutta älykelloissa toteutus lienee ensimmäinen. Sequent kerää parhaillaan Supercharger-laitteelleen rahoitusta Kickstarterissa ja kampanja tuotti pikavauhtia yli halutun summan. Kellojen toimitukset alkavat joulumarkkinoille.

Sequentin kellon älykkyys on rajallista. Siihen ei voi ladata sovelluksia kaupoista. Toisaalta kellossa on sykemittari, GPS-vastaanotin ja ilmoitusjärjestelmä, joka voidaan liittää älypuhelimeen bluetoothilla. Sequent on myös kehittänyt omat terveys- ja liikuntasovelluksensa, jotka toimivat kellossa.

Yhtiön mukaan Superchargerin pitäminen ranteessa ja liikkeessä yhden päivän ajaa kerää riittävästi energiaa siihen, että laite pysyy valmiustilassa sadan päivän ajan.

Mobiilisovellus toimii Androidissa ja iOS:ssä. Sequent lupaa tukea Windows- ja Böackberry-puhelimille myöhemmin. Ensi vuonna kellosta on tarkoitus tuoda markkinoille kosketusnäytöllinen versio.

Hintaa laitteella on 170 euroa. Lisätietoja löytyy projektin Kickstarter-sivuilta.

IoT-laitteiden tietoturva on retuperällä

Viime syksynä Mirai-haittaohjelma valloitti tuhansia ja tuhansia valvontakameroita palvelunestohyökkäyksiä varten. Barr Groupin tuore kyselytutkimus osoittaa, että sulautettujen laitteiden suunnittelijat eivät vieläkään suhtaudu riittävän vakavasti laitteiden tietoturvaan.

Lue lisää...

Alustalla nettiyhteys laitteeseen

Lähes kaikissa sulautetuissa laitteissa tarvitaan langaton yhteys internetiin. Sen toteuttaminen onnistuu parhaiten oikein valitun alustan avulla.

Lue lisää...
 
ETN_fi Wanna know what Linus Torvalds thinks about all kind of gadgets? Well, now you can by reading his Google+ page: https://t.co/M0O7texu0V
ETN_fi @OfficeInsider When will Outlook 2016 for Mac support Google calendar?
ETN_fi RT @Kwikman: World's first autonomous maritime ecosystem, Sauli Eloranta Rolls-Royce #ddayfi #RebootFinland https://t.co/DopdH7pzQ3
ETN_fi RT @Kwikman: Invitation to build world's first level 5 self driving system #ddayfi #RebootFinland https://t.co/CueAUztf0m
ETN_fi RT @AutomatedbusFI: Pekka Möttö , CEO of @Tuupapp is explaining how to build #Maas for customers #ddayfi #RebootFinland https://t.co/ZuBrx0
 



ECF template