JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.
  • DMASS: Pohjoismaat laahaavat perässä

    Euroopan puolijohdejakelulle kluva vuosi on ollut suotuisa. Kolmannella neljänneksellä kasvua tuli 7,3 prosenttia, mikä nosti jakelijoiden yhteenlasketun myynnin 1,57 miljardiin euroon. Ikävä kyllä kehitys Pohjoismaissa ei ole seurannut muuta Eurooppaa.

  • Vähän kuin menisi Amazonille

    Electronica, München - Komponentteja verkossa myyvän Digi-Keyn konsepti eroaa muista. Yksi ainoa varasto kaukana Minnesotassa, mutta silti yhtiö toimittaa minkä tahansa komponentin Eurooppaankin kahdessa vuorokaudessa. - Kun tulee verkkokauppaamme, se on vähän kuin menisi Amazonille, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Mark Larson.

  • Viivakoodi täytti 40 vuotta

    40 vuotta sitten näki päivänvalonsa tekniikka, joka on nykyisen kaupankäynnin ja logistiikan perusta. Vuonna 1974 Ohiossa skannattiin Wrigley-purukumipaketin kyljessä oleva viivakoodi ensimmäistä kertaa. Tänään viivakoodia käytetään joka päivä viisi miljardia kertaa.

  • Komponentit ostetaan yhä useammin verkosta

    Perinteisesti komponenttikauppa on perustunut asiakaskäynteihin ja henkilökohtaiseen tekniseen tukeen. Nyt yhä useammin komponentti ostetaan verkkokaupasta ja tekninen tukikin on virtualisoitunut. Komponenttikauppa siirtyy väistämättä verkkoon.

  • Nopea AD-kortti Mouserilta

    Mouser Electronics on ryhtynyt myymään Analog Devicesin AD-muunninkorttia evaluointitarkoituksiin. AD9625 pohjaa 12-bittiseen muuntimeen, joka näytteistää signaalia 2,5 miljardin näytteen sekuntinopeudella.

  • 48 uutta suomalaisasiakasta joka kuukausi

    Elektroniikan komponentteja verkossa myyvä Mouser Electronics kasvaa kovaa vauhtia Euroopassa. Kasvu on ripeää myös Suomessa. Yhtiön Euroopan johtajan Mark Burr-Lonnonin mukaan suomalaisasiakkaiden määrä on tänä vuonna kasvanut 48 asiakkaan kuukausivauhdilla.

  • Mouser kasvaa kovaa vauhtia

    Komponenttien tukkukauppias Mouser Electronics on uinut pitkään markkinoita vastaan. Euroopassa yhtiön myynti on kasvanut viisi vuotta putkeen. Tänä vuonna nousua tulee 38 prosenttia. - Myös Suomessa pääsemme samoihin kasvulukemiin, kertoo yhtiön Euroopan toiminnoista vastaava Mark Burr-Lonnon.

  • Farnell element14 uusi verkkokauppansa

    Farnell element14 on uudistanut verkkokauppansa järjestelmäympäristön. Tämä tuo uusia mahdollisuuksia tulevan kasvun tukemiseen ja joustavuutta sekä nopean kehityksen että uusien investointien suhteen.

  • Google poisti sovelluksen kaupastaan kyseenalaisesti

    Googlen Play-sovelluskauppa on monella todellinen rahasampo, mutta ensin sovelluksen pitää päästä kaupan valikoimaan. Amerikkalaisen Disconnectin pomo katsoo, että heidän sovelluksensa poistettiin kaupasta kyseenalaisesti. Perustaja Casey Oppenheimin mukaan Google poisti sovelluksen, koska se haluaa suojella omaa bisnesmalliaan.

  • Venäjän tilanne haittaa suomalaisyrityksiä

    Valion ongelmat Venäjän vientikieltojen takia on uutisoitu laajalti, mutta ongelmat koskettavat myös suomalaisia elektroniikkayrityksiä. USA:n ja Euroopan Unionin asettamat vientirajoitukset haittaavat niin komponenttikauppaa kuin mittalaitteiden myyntiä.

  • Puolijohteet laskussa Pohjoismaissa

    Euroopassa puolijohteiden jakelumarkkina kasvoi hyvää vauhtia myös toisella neljänneksellä. Ikävä kyllä kasvu ei yltänyt Pohjoismaihin asti. DMASS-järjestön mukaan puolijohdemyynti pieneni Pohjoismaissa toisella neljänneksellä 8,7 prosenttia.

  • LiIon-akkujen kuljetukseen tiukemmat määräykset

    Syyskuussa 2010 UPS-kuljetuskoneeseen oli lastattu 81 000 litiumioniakkua. Kone syttyi Dubaissa tuleen ja putosi. Nyt amerikkalaiset ilmailuviranomaiset haluavat tiukemmat määräykset litiumioniakkujen ja niillä varustettujen laitteiden kuljetukseen.

  • Tärkeämpää on se, mitä jää Nokian jälkeen

    Saksalainen Rutronik on saanut uuden vetäjän Pohjoismaiden toiminnoilleen. Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin myyntitoiminnot on yhdistetty ja organisaatiota vetää maajohtajan tittelillä Hans-Henrik Hybholt. Hän luottaa suomalaiseen elektroniikkaan myös Nokian jälkeisenä aikana.

  • Alkuvuosi lupaa hyvää jakelijoille

    Eurooppalaisten komponenttien jakeluyritysten järjestö IDEA (Independent Distributors of Electronics Association) hehkuttaa hyvää alkuvuotta. Kun sekä laskutus että uudet tilaukset ovat viimevuotista korkeammalla tasolla, se tarkoittaa käytännössä vahvaa vuotta 2014.

  • Taantuma Euroopan puolijohteissa ohi!

    Taantuma Euroopan puolijohdekaupassa on ohi, julistaa DMASS-järjestö (Distributors’ and Manufacturers’ Association of Semiconductor Specialists). Saksa nousi alkuvuonna kasvuun kahden vuoden alamäen jälkeen. Vain Pohjoismaissa markkina kutistui.

  • Suomessa ei voi tehdä tusinatavaraa

    Suomalainen elektroniikka-ala jälkeen Nokian on kovasti toisennäköinen kuin kännykkävalmistajan suuruuden päivänä. - Suomessa ei voi tehdä tusinatavaraa. Voimme pärjätä vain paremmalla laadulla, sanoo komponenttien jakelija Arrow Finlandin general manager Veikko Sohlman.

  • Euroopan puolijohdemyynti kasvoi 8 prosenttia

    Euroopassa myytiin puolijohteita maaliskuussa lähes 3,1 miljardilla dollarilla eli hieman yli 2,2 miljardilla eurolla. Summa on kahdeksan prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin.

  • Digi-Key panostaa vihreyteen

    Komponenttien rahtaaminen tuotantolinjoille eri puolilla maailmaa on lähtökohtaisesti erittäin epäekologista toimintaa. Siksi elektroniikkayritykset tekevät paljon töitä parantaakseen toimintansa ympäristöystävällisyyttä.

  • XP Powerin teholähteet Digi-Keyn valikoimaan

    Komponenttien verkkokauppaa hallitseva Digi-Key laajentaa powerien tarjontaansa. Yhtiö on solminut maailmanlaajuisen jakelusopimuksen XP Powerin kanssa. XP Power on tehotuotteiden johtavia tuotekehittäjiä ja valmistajia.

  • Digi International Arrow´n jakeluun globaalisti

    Digi Internationalja Arrow Electronics ovatlaajentaneet aiemminPohjois-Amerikkaa koskeneen jakelusopimuksensa kattamaan koko maailman. Digi tarjoaa koneidenvälisen tietoliikenteenM2M-ratkaisuja yhteysvälien päästä päähän, sulautetuista tuotteista aina pilviratkaisuihin saakka. Asiakkaat pääsevät niiden avulla etähallitsemaan järjestelmiensä kaikkia koneita.

 
 

Tämä on seuraava askel piiritekniikassa: eFPGA

On selvää, että puolijohdealalla keskitytään vihdoin kasvavaan valikoimaan teknologioita, jotka prosessigeometrian kutistamisen sijaan katsovat uusia järjestelmäarkkitehtuureita ja käytettävissä olevan piin parempaa käyttöä uusien piiri- laite- ja kotelointisuunnittelun konseptien kautta. Kun astumme uudelle aikakaudelle, seuraava looginen askel näyttää olevan FPGA-piirin ja prosessorin eli CPU:n yhdistäminen: sulautettu FPGA.

Lue lisää...

CMOS-anturi valtaa konenäön

Vaikka CCD-kuvakennot saattavat edelleen olla välttämättömiä joissakin erikoissovelluksissa, CMOS-pohjaiset kuva-anturit valtaavat konenäkösovelluksia kiihtyvään tahtiin. Ne tuovat teollisuuden kuvannusjärjestelmiin uuden luokan suorituskykyä ja toiminnallisuutta.

Lue lisää...
 
 

ny template