JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Uusia muistilevyjen formaatteja esitellään aika harvoin. Nyt Intel on kuitenkin esitellyt sellaisen. Palvelinräkkeihin suunniteltua uutta formaattia kutsutaan nimellä "Ruler" eli viivoitin sen fyysisten mittojen takia. Intelin mukaan sen avulla voidaan tuoda jopa petatavun tallennuskapasiteetti yhteen 1U-räkkiin.

Intelin mukaan perinteiset 2,5- ja 3,5-tuumaiset formaatit on korvattu uusilla mitoilla, koska yhtiö halusi päästä eroon muoto- ja kokovaatimuksista. Ruler-levy tarvitsee vähemmän jäähdytystä ja tulee toimeen pienemmällä virralla.

Intel ei vielä paljasta viivoittimensa tarkkoja speksejä. Markkinoillekin se tulee yhdessä Optane-muistien kanssa "lähitulevaisuudessa" eli vuoden loppuun mennessä. Petatavun kapasiteetista yhtiö toki muistuttaa, että siihen tilaa sopii esimerkiksi 300 000 HD-elokuvaa.

 
 

Tekoäly mullistaa seuraavaksi kuvantunnistuksen yrityskäytössä

Älykäs karttapalvelu, joka ohjaa kiertämään ruuhkat ja tietyöt, on meille jo itsestäänselvyys. Viime vuoden lopulla tekoälyn avulla toteutettu Google Translate -käännöspalvelun uudistus oli puolestaan huima loikka, jonka myötä suomenkielistenkin tekstien kääntäminen alkaa jo tuottaa hämmentävän laadukkaita lopputuloksia. Jopa reaaliaikainen kääntäminen suoraan korvakuulokkeisiin on nyt mahdollista.

Lue lisää...

Laadukas käyttöliittymä ja pitkä akunkesto – mahdoton yhtälö?

Myös puettaviin laitteiin halutaan näyttävä käyttöliittymä animaatioineen, mutta voiko sellaisen toteuttaa pienellä akulla varustetussa laitteessa? Toshiba Electronics Europen uudella TZ1200-prosessorilla se onnistuu.

Lue lisää...
 
ETN_fi It is too early for facial recognition, says Huawei. See https://t.co/Pxuuz2HAtD @HuaweiMobileFI
ETN_fi Internet of Things? Or Internet of Moving Things? See https://t.co/tZGo47BeC4 @mcubemems
ETN_fi Wifi-verkkojen WPA2-salaus murrettu. https://t.co/NO8bmrjyAp @viest_virasto
ETN_fi Huawei Mate 10 is not a smart phone. It is an intelligent machine. https://t.co/MbW3ec5Sje @HuaweiMobileFI
ETN_fi Huawei lanseeraa Mate 10- huippumallin Münchenissä. Kiinalaisvalmistajan ensimmäinen malli, joka hyödyntää paikalli… https://t.co/5RPybKzmd2
 
 

ny template