JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

IoT-tekniikkaa hyödyntäviä ratkaisuja näkyy jo enemmän käynnissä olevilla FinnBuild-messuilla Helsingissä. Yksi uutuuksista on startup-yritys Mato Engineeringin anturi, joka asennetaan betonivalun sisään. Anturi kertoo valun kosteustilan langattomasti LoRa-radioyhteyden avulla.

Mato Engineeringin innovaattoriksi esittäytyvän Jaakko Ala-Paavolan mukaan 500 neliön laajuisen valun valvontaan riittää kaksi anturia. Jos halutaan mitata normaalikorkuista seinää, tarvitaan anturi sekä ylä- että alapäähän.

Matolog CURE -anturia on testattu jo kentällä hyvin tuloksin. Esimerkiksi Hiekkaharjun uuden vesitornin jalan liukuvaluja tehtiin viimetalven kovilla pakkasilla, jolloin anturoinnin ansiosta vältettiin merkittävä laatuongelma. Anturi kertoi, milloin betonin lujuus täytti laskelmat ja muotteja voitiin alkaa purkaa.

Toinen iso referenssi on Olympiastadionin perusparannus, jonne on toimitettu yhteensä toista sataa anturia. Käytössä on sekä olosuhteiden valvonta (HOME) että betonianturi (CURE).

Mato kehitti ensin anturia kuluttajamarkkinoille, mutta Ala-Paavolan mukaan oli käytännössä mahdotonta toteuttaa LoRa-verkossa mittausdataa toimittavaa anturia sellaisella hinnalla, joka kävisi kuluttajalle. – Nykyisin keskitymme B2B-alueelle, Ala-Paavola kertoo.

FinnBuildissa Mato demoaa anturiaan paljonpuhuvasti. CURE-anturin mittausdataa verrataan Vaisalan anturiin, joka porataan neljän sentin syvyyteen valussa. Saadut arvot ovat prosentin sisällä Vaisalan anturin lukemista, joten tarkkuus on huippuluokkaa.

CURE-anturi on kuitenkin etevämpi usealla tapaa. Langaton mittausdatan siirto Digitan LoRa-verkon on tietysti ilmiselvä etu, mutta CURE-anturi näyttää mittauskäyrien mukaan tarkemmin myös valun kuivumisen alkuvaiheissa. Vaisalan anturin mukaan kuivuminen alkaa välittömästi, CURE-anturin datan mukaan kuivuminen alkaa vasta parin viikon kuluttua.

Rakentamisen kannalta tällä on valtava ero. Ryhdytäänkö lattioita pinnoittamaan ennen kuin kosteus on haihtunut? Kun kosteus- ja homevauriot ovat tällä hetkellä niin kuuma puheenaihe, Mato Engineeringillä näyttäisi olevan kekseliäs ratkaisu tähän ongelmaan.

Hiekkaharjun uuden vesitornin pystyvalun kuivumista mitattiin Mato Engineeringin CURe-antureilla.

Ala-Paavolan mukaan CURE-anturia ovat käyneet ihmettelemässä monet isotkin yritykset, jotka ovat yrittäneet ratkaista kosteuden langatonta mittaamista. Monissa isoissa yrityksissä puhutaan digiloikasta, mutta näyttää siltä, että tarvitaan pieniä startuppeja ottamaan ne loikat. Perinteisen teollisuuden kannalta tämä on hieman huolestuttavaa, startuppien kannalta näkymät ovat toisenlaiset.

CURE-anturin lisäksi Mato esittelee FinnBuildissa dynaamista homemallia, joka arvioi homeen kasvun olosuhteita ja ennustaa homeen kasvua jatkossa. Malli on jatkokehitetty VTT:n ja TTY:n kehittämästä Suomalaisesta homemallista. Suomalainen homemalli sellaisenaan pätee vain staattisissa olosuhteissa (vakio lämpötila ja kosteus), mutta Matolog-homemalli yleistää sen toimimaan myös todellisuutta vastaavissa vaihtelevissa lämpötila- ja kosteusolosuhteissa.

Matolog HOME -antureihin sisältyy elinikäinen käyttöoikeus homemalliin. Tämän lisäksi homemalli on saatavilla erillisenä SaaS-palveluna, jolloin sitä voidaan käyttää minkä tahansa antureiden kanssa ja integroida yrityksen omiin järjestelmiin.

Molemmat anturit käyttävät Digitan LoRa-tiedonsiirtoa, jolloin data saadaan suoraan anturista pilveen, vaikka se olisi upotettuna kiven sisälle.

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

Roima parannus IoT-verkkojen tietoturvaan

Langattomia IoT-laitteita pidetään merkittävänä uhkana teollisuuden tietoverkkojen turvallisuudelle. Tietoturvassa voidaan kuitenkin päästä roimasti paremmalle tasolle soveltamalla TLS-suojausmenettelyn virtaviivaistettua johdannaista, jonka avulla ei-IP-pohjaiset IoT-solmut voidaan turvallisesti liittää IP-pohjaisiin verkkoihin. Vahva tietoturva voidaan näin kattaa koko verkkojärjestelmän päästä päähän.

Lue lisää...
 
ETN_fi Digi-Key arpoi Electronicassa Chevy Camaro V8 -avoauton. Voittajaksi valikoitui regensburgilainen opiskelija Marco.… https://t.co/3P0cNN5wfZ
ETN_fi ams:n 3D-kasvontunnistus tulossa Snapdragonille: ams and Qualcomm Technologies to focus engineering strengths on ac… https://t.co/XpYvAvGEp1
ETN_fi Disobey-hakkeritapahtuma tammikuussa neljättä kertaa Helsingissä https://t.co/pBdYFx7jUr @Disobey_fi
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2
ETN_fi Ensimmäinen AVR-pohjainen Arduino-kortti. Lisätietoja Mouserilta. https://t.co/7yazvkOkV1
 
 

ny template