JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

logotypen

  • IAR laajensi Renesasin tehokkaimpaan

    Ruotsalainen IAR Systems on lisännyt ARM-työkalujensa valikoimaan tuen Renesas Electronicsin uudelle RZ-piiriperheelle. Kyse on japanilaisyrityksen tehokkammasta Cortex-A9 -pohjaisesta suoritinperheestä.

  • Renesas Mobile lopettaa Suomessa

    Kaleva-lehti kertoo, että japanilainen Renesas Mobile lakkauttaa kaikki Suomen toimipisteensä ja irtisanoo koko henkilöstön. Toiminta loppuu tämän vuoden loppuun mennessä.

  • Renesasille uusi pääjohtaja

    Japanilainen puolijohdetalo Renesas on saanut uuden ykkösmiehen. Virallisesti eilen yhtiön pääjohtajana ja johtokunnan puheenjohtajana on aloittanut Hisao Sakuta. Sakuta tulee Renesasilla Omronilta, jossa hän on toiminut useissa eri johtotehtävissä. Sakutan Omron-ura kesti vuodesta 1968 aina tähän päivään asti.

  • MEMS-oskillaattori korvaa kiteet

    Silicon Labs on esitellyt mems-pohjaisen oskillaattoripiirin, jota se kehuu maailman ensimmäiseksi yksisiruiseksi ratkaisuksi. Yhtiön mukaan uutuus on ominaisuuksiltaan monin tavoin perinteisiä kvartsikiteitä parempi ratkaisu laitteiden kellotaajuuden tahdistajana.

  • Tiukka moduuli langattomiin yhteyksiin

    Japanilainen Murata on esitellyt langattoman moduulin, jossa tiiviiseen pakettiin on koottu wlan-, bluetooth- sekä vähävirtaisen bluetoothin (low energy) linkit. Komponentti perustuu Texas Instrumentsin WiLink 8.0 -alustaan.

  • Microsemi laajentaa Igloo2-piireillä

    Entisen Actelin fpga-toimintoja jatkava Microsemi on julkistanut jo toisen merkittävän uuden piiriperheen tänä vuonna. Igloo2-sirut tuovat yhtiön mukaan lisää toimintoja teollisuus-, turvallisuus- ja militaarisovelluksiin selvästi aiempaa pienemmin kustannuksin.

  • Neljä ydintä yleistyy

    Käyttäjät haluavat älypuhelimiltaan yhä enemmän suorituskykyä. VIime vuonna joka kahdeksas älypuhelin oli varustettu neliytimisillä prosessoreilla. Kaikkiaan neljän ytimen laitteita myytiin 40 miljoonaa kappaletta.

  • Atmel lisäsi piheimmän ARM-ytimen

    Atmel kuuluu ehdottomasti sulautettujen mikro-ohjainten kärkikaartiin. Nyt yhtiö on tuonut AVR-ohjainten ja laajan ARM-ohjainkirjon rinnalle uusimman lisäyksen. ARM Cortex-M0+ on ARM:n vähävirtaisin suoritin.

  • Nokia investoi matriisikameraan

    Nokia ja Qualcomm ovat investoineet uudenlaista kameratekniikkaa kehittävään Pelican Imaging -yhtiöön. Viimeisimmällä rahoituskierroksella piilaaksolainen yritys keräsi rahaa 20 miljoonaa dollaria.

  • Useampi radio yhdelle sirulle

    Softaradiosta on puhuttu aina. Renesas ja belgialainen mikroelektroniikan tutkimuslaitos IMEC ovat nyt kehittäneet cmos-pohjaisen radiovastaanottimen, joka ainakin vie lineaarisen softaradion ideaa hieman aiempaa pidemmälle.

  • MEMS-markkinoilla neljä suurta

    Mikromekaanisten elektronisten järjestelmien markkinoilla oli viime vuonna neljä suurta peluria. IHS-tutkimuslaitoksen tietojen mukaan Bosch, STMicroelectronics, Texas Instruments ja HP olivat mems-myynnissä mitattuna aivan omassa kokoluokassaan.

  • AMD rikkoi 5 gigahertsin rajan

    AMD kertoo tuoneensa pelaajien käyttöön maailman ensimmäisen pc-prosessorin, jonka nopeus yltää peräti viiteen gigahertsiin. Uusi 8-ytiminen FX-sarjan suoritin julkistettiin sopivasti pelialan E3-messuilla Los Angelesissa. AMD:n mukaan FX-9590-prosessori tulee pelaajien käyttöön tehomikroissa jo tämän kesän aikana.

  • Altera Intelin tuella 14 nanometriin

    Kilpajuoksu nopeampiin ja suorituskykyisempiin piireihin ei pääty FPGA-piireissä. Nyt nokitusvuorossa on Altera, joka tuo ensi vuonna näytteiksi ensimmäiset 14 nanometrin piirinsä. Valmistuskumppanina on tällä kertaa Intel tutumman TSMC:n sijaan.

  • Intelin uutuus voitti muut älypuhelinsirut

    Intel on yrittänyt suorittimillaan älypuhelimiin jo vuosia, mutta mikäli suorituskyky on riittänyt, tehonkulutus on ollut aivan liian suurta. Uusimmat testit osoittavat, että nyt Intel on erittäin kilpailukykyinen Qualcommin, Samsungin ja Nvidian prosessoreita vastaan. ABI Research testasi Intelin Z2580 -suoritinta tämän hetken tehokkaimpia siruja vastaan.

  • Aurinkokennon hyötysuhde ylös

    Aurinkoenergia on mitä parhain vihreä energianmuoto. Sen ainoa ongelma on tähän asti ollut piipohjaisten ratkaisujen heikko hyötysuhde. Parhaimmillaan reilut 20 prosenttia valosta saadaan muutettua sähköenergiaksi. Saksalaistutkijat ovat mullistamassa tätä hyötysuhdetta.

  • SIA jakaa pessimismin

    Semiconductor Industry Association on päivittänyt puolijohdealan markkinaennusteen WSTS-järjestön (World Semiconductor Trade Statistics) tuoreen raportin pohjalta. SIA:n mukaan puolijohdemarkkinat kasvavat tänä vuonna 2,1 prosenttia eli noin 297,8 miljardiin dollariin. Euroissa siruja myydään siis noin 225 miljardilla.

  • Kosketusruutua ei pian kosketeta

    Applen iPhone mullisti aikanaan älypuhelimen käytön kosketuksella, mutta yhä useammin ruutua ei enää tarvitse koskettaa. Uudet näytöt ja niiden takana olevat ohjaimet aistivat jo lähelle tulevan sormen. Pian kosketusruutua ei enää kosketeta.

  • Ohjelmoitava USB2-ohjain

    Amerikkalainen Microchip on esitellyt piirin, jota se kehuu maailman ensimmäiseksi ohjelmoitavaksi USB2-ohjaimeksi. Ohjelmoitavuuden ansiosta suunnittelijat voivat räätälöidä pc- ja mobiililaitteensa ilman ulkoista muistia.

  • Uusi Core tuplaa toiminta-ajan

    Intel esitteli Coumputex-näyttelyssä Taiwanissa uudet, neljännen sukupolven Core-prosessorinsa. Yhtiön mukaan uudet prosessorit tuovat pc-tason suorituskyvyn ja tablettien vaatiman pienen virrankulutuksen samassa paketissa.

  • ARM vastaa Intelin haasteeseen

    Englantilainen ARM on hallinnut suvereenisti matkapuhelinten ja tablettien prosessorimarkkinoita. Viime aikoina Intelin uudet Atom-prosessorit ovat saaneet merkittäviä suunnitteluvoittoja, kuten Samsungin uusissa Tab 3 -tableteissa. ARM vastaa haasteeseen uusilla suorittimilla.

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

Mitä IoT-rauta vaatii?

Pärjätäkseen IoT-markinoilla laitevalmistajien täytyy oppia innovoimaan nopeammin. IoT-sovelluksien kirjo on loppumaton ja menestyvät yritykset antavat kehittäjilleen mahdollisuuden jatkuvasti tunnistaa ja toteuttaa uusia ja yhä hyödyllisempiä tapoja valjastaa käyttöön antureita, monitoroida erityyppistä dataa ja ohjata laitteiden ekosysteemejä.

Lue lisää...
 
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2
ETN_fi Ensimmäinen AVR-pohjainen Arduino-kortti. Lisätietoja Mouserilta. https://t.co/7yazvkOkV1
ETN_fi Nokialle 2+ mrd euron sopimukset kiinalaisoperaattorien kanssa. https://t.co/LJ6OPq0kb7
ETN_fi Mercedes voittaa jatkossa F1- ja sähköformulakisoja On Semin tehonhallintatekniikalla. VB77 for WDC in 2019! https://t.co/EjpdlTQwop
ETN_fi Beneq's transparent Lumineq matrix displays just got a lot bigger. See https://t.co/FDvZwrVGId
 
 

ny template