JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.
  • No niin, Aalto-2 lähetti ensimmäisen signaalinsa

    Aalto-yliopiston satelliittitiimi voi huokaista helpotuksesta: Aalto-2:n ensimmäinen signaali kuultiin eilen kello 15.54 Japanissa. - Signaalin nauhoituksessa erottuvat selkeästi morsekoodilla kirjaimet AALTO2. Näin satelliittimme signaali on helppo tunnistaa, sanoi Aalto-yliopiston maa-asemaa operoiva opiskelija Petri Niemelä.

  • Aalto-2 yrittää huomenna uudelleen

    Aiemmin tällä viikolla NASA ilmoitti siirtävänsä Aalto-2:n ja muiden QB50-missioon osallistuvien nanosatelliittien vapautusta ylimääräisen, aseman ulkopuolella sijaitsevan kommunikaatiolaitteen korjaamiseksi tehtävän avaruuskävelyn takia. Nyt viat on saatu korjattua, ja Aalto-2 on tarkoitus vapauttaa kiertoradalle huomenna 25. toukokuuta.

  • Maailman tarkin mikronäyttö

    Lisätyn todellisuuden näyttöratkaisuissa tarvitaan yhä tarkempaa kuvaa. Ranskalaisessa mikroelektroniikan Leti-tutkimuskeskuksessa on kehitetty mikronäyttö, jossa yhden pikselin koko on 10 mikronia. Kyse on maailman pienimmästä pikselistä eli samalla tarkimmasta näytöstä.

  • Kiinalaiset valtaavat kännykkämarkkinat

    Gartnerin mukaan älypuhelimia myytiin tammi-maaliskuussa lähes 380 miljoonaa kappaletta. Määrä on 9 prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Selvästi yli neljäsosa markkinoista kuuluu jo kiinalaismerkeille.

  • Uusi Surface Pro ei ole tabletti

    Tabletilla on terminä ja tekniikkana jo huono kaiku. Ei siksi ole ihme, ettei Microsoft kutsu uutta Surface Pro -laitettaan tabletiksi, vaan laite on "maailman monipuolisin kannettava tietokone".

  • Aalto-2:n vapautus siirtyy ainakin loppuviikkoon

    Huomiseksi suunniteltua Aalto-2-satelliitin vapautusta joudutaan siirtämään ylimääräisen avaruuskävelyn takia. Ellei uusia ongelmia tule, Aalto-2 pääsee aloittamaan missionsa hyvin pian, ehkä vielä tällä viikolla.

  • 3D-hologramminäyttö tulossa älypuhelimiin

    Australialais-kiinalainen tutkimusryhmä on luonut maailman ohuimman hologrammin. Innovaatio pohjustaa siten 3D-holografian integrointia jokapäiväiseen elektroniikkaan kuten älypuhelimiin, tietokoneisiin ja televisioihin.

  • Suomalainen pelikonsoli opettaa koodaamaan

    Uudenlainen, avoimeen lähdekoodiin perustuva suomalainen pelikone Pokitto esitellään suurelle yleisölle Kalifornian San Mateossa järjestettävässä Maker Faire Bay Area  -tapahtumassa tulevana viikonloppuna.

  • Tämä laite estäisi nelikopterit, muttet saa siihen lupaa

    Nelikopterien, robottilennokkien tai droonien lennättäminen yleistyy kaiken aikaa. Markkinoilla on laitteita, joilla kopterit voidaan havaita ja joilla ne voidaan jopa pysäyttää, mutta se ei onnistu. Taajuuksien sekoittamiseen ei pääsääntöisesti voi saada radiolupaa.

  • Aalto-2 aloittaa työt ensi viikolla

    18. huhtikuuta Floridasta avaruuteen laukaistun Aalto-2:n matkan seuraava etappi lähestyy. Satelliitti vapautetaan kiertoradalle ensi viikon tiistaina kello 14.30 Suomen aikaa. Sen jälkeen odotellaa satelliitin ensimmäistä signaalia. Odotus voi kestää muutaman päivän.

  • Tee Raspberry Pi -kortista linux-pöytäkone

    Farnell element14 on esitellyt Pi Desktop -paketin. Sen avulla on mahdollista muuntaa Raspberry Pi -korttitietokone täysiveriseksi pöytäkoneeksi. Linuxia ajava kone on paketoitu tyylikkäisiin kuoriin.

  • IBM rakensi maailman tehokkaimman kvanttitietokoneen

    IBM kertoo rakentaneensa maailman tähän asti tehokkaimman kvanttitietokoneen prosessorin. Uusimmassa Q-protosuorittimessa on 17 qubitia. Suorittimesta tulee IBM:n ensimmäisten kaupallisten kvanttitietokoneiden moottori.

  • Ensimmäinen palvelimeksi sopiva superkone

    Hewlett Packard Enterprise on esitellyt maailman suurimmalla yhtenäisellä muistilla varustetun tietokoneen. Järjestelmä on nimeltään "Kone" eli The Machine. Siinä ARM-pohjaisten prosessorien käytössä on huimat 160 teratavua muistia.

  • Yhä useampi kallis älypuhelin on väärennetty

    Matkapuhelinten pikahuolto Fonum on havainnut väärennettyjen puhelimien määrän kasvun liikkeissään. Väärennökset tulevat esille viimeistään silloin, kun laite tuodaan huoltoon. Hyvin usein asiakas on luullut väärennettyä puhelintaan aidoksi ja pettymys onkin suuri, kun huoltoyhtiössä kerrotaan kyseessä olevan väärennös.

  • Tässä syy, miksi Wannacry toimi niin tehokkaasti

    Wannacry, WCry, WannaCrypt. Ehkä kaikkein nopeimmin levinneellä kiristyhaittaohjelmalla on monta nimeä. Se on saastuttanut monien laitosten järjestelmiä eri puolilla maailmaa. Yksi iso syy löytyy siitä, että monessa organisaatiossa käytetään edelleen Windows XP -käyttöjärjestelmää.

  • Android 6.0 suosituin, Windows katoaa

    Scientiamobile on mobiilialaa seuraava tutkimuslaitos, joka on juuri julkaissut uuden listan älypuhelimien käyttöjärjestelmistä. Suosituin käyttöjärjestelmä on Android 6.0 28,9 prosentin markkinaosuudella ennen iOS 10.2:sta. Windows-alusta näyttää katoavan markkinoilta ripeää vauhtia.

  • Kenno tuottaa sähköä saastuneesta ilmasta

    Tutkijat Antwerpin ja Leuvenin yliopistoissa ovat kehittäneet prosessin, joka valolle altistettuna puhdistaa ilmaa ja samaan aikaan tuottaa sähköä. Tuotettu laite on täysin kaasumaisen faasin esiohjaamaton valosähkökemiallinen kenno, joka muuntaa haihtuvat orgaaniset epäpuhtaudet hiilidioksidiksi TiO2-fotoanodilla. Samanaikaisesti energia otetaan talteen vetykaasuna tummalla Pt-katodilla.

  • Järjestelmä valvoo 24 renkaan painetta

    Continental on kehittänyt ContiPressureCheck-järjestelmän, joka valvoo jatkuvasti renkaiden painetta ja lämpötilaa, ja varoittaa kuljettajaa, jos jonkin pyörän rengaspaine laskee. Järjestelmä valvoo jopa 24 renkaan tilaa.

  • RFID-tagi yltää 10 metrin päähän

    RFID-tuotteita kehittävä Powercast on esitellyt ensimmäisen tagin, johon on integroitu useita eri antureita. Uutuustagi myös yltää aiempaa pidemmälle, sillä se voidaan lukea 32 jalan eli 10 metrin päästä. Kantama on markkinoiden pisin.

  • Tampereelle lisärahaa data-analytiikan tutkimukseen

    Tampereen teknillisessä yliopistossa toimivan yhdysvaltalaisen CVDI-keskuksen toimipiste on saanut lisärahoitusta seuraavan sukupolven big data -ratkaisujen kehittämiseen. TTY:n toimipiste on CVDI:n ainoa Yhdysvaltojen ulkopuolella oleva toimipiste. Mukaan toimintaan on nyt liittynyt myös Helsingin yliopisto.

 
 

Tekoäly mullistaa seuraavaksi kuvantunnistuksen yrityskäytössä

Älykäs karttapalvelu, joka ohjaa kiertämään ruuhkat ja tietyöt, on meille jo itsestäänselvyys. Viime vuoden lopulla tekoälyn avulla toteutettu Google Translate -käännöspalvelun uudistus oli puolestaan huima loikka, jonka myötä suomenkielistenkin tekstien kääntäminen alkaa jo tuottaa hämmentävän laadukkaita lopputuloksia. Jopa reaaliaikainen kääntäminen suoraan korvakuulokkeisiin on nyt mahdollista.

Lue lisää...

Digitalisointi etenee tehomuuntimiin

Monimutkaisen ja tehosyöpön tietotekniikan energiatehokkuutta pitää vielä parantaa, jotta asiakkaiden vaatimukset järjestelmien kustannustehokkuudesta ja ympäristövaikutuksista voidaan täyttää. Digitaalisesti toimivat tehomuuntimet ovat tärkeä osa näitä ratkaisuja.

Lue lisää...
 
ETN_fi Wifi-verkkojen WPA2-salaus murrettu. https://t.co/NO8bmrjyAp @viest_virasto
15hreplyretweetfavorite
ETN_fi Huawei Mate 10 is not a smart phone. It is an intelligent machine. https://t.co/MbW3ec5Sje @HuaweiMobileFI
15hreplyretweetfavorite
ETN_fi Huawei lanseeraa Mate 10- huippumallin Münchenissä. Kiinalaisvalmistajan ensimmäinen malli, joka hyödyntää paikalli… https://t.co/5RPybKzmd2
ETN_fi Teollisuus 4.0! Lopulta kaikki anturidata menee pilveen. https://t.co/9kYbKv9RPK … @SICK_Oy @Teknologiamessu
ETN_fi .@Teknologia17 ylsi ennätyslukuihin, mutta mietittävääkin on. https://t.co/solqTGVWEB
 
 

ny template