JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Itävaltalainen ams on erittäin innovatiivinen keskikokoinen puolijohdetalo, jonka tulosluvut osoittavat selvästi sekä Applen hyvän että vähemmän hyvän vaikutuksen. Myynnistä voi kadota toisella neljänneksellä jopa yli puolet. Ja kaikki iPhone X:n takia.

Yhtiön pääkonttorissa Premstättenissä Grazin lähellä on taatusti kaksijakoiset tunnelmat. Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 452,7 miljoonaa dollaria, mikä oli 147 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Samalla tulos parani vuodentakaisesta viiden miljoonan dollarin tuloksesta 77,3 miljoonaan dollariin.

Toisella neljänneksellä liikevaihdosta lähtee yhtiön mukaan ”väliaikaisesti” jopa 220-250 miljoonaa dollaria. Miten tämä on mahdollista?

Selittävä tekijä on pieni ympäröivää valoa aistiva valoanturi. Ams sai sellaisen suunniteltua Applen uuden iPhone X:n TrueDepth-moduuliin, jossa se näyttelee toki tärkeää roolia yhtenä moduulin lukuisista antureista. iPhone-myynnin myötä ams:n liikevaihto pomppasi vuodessa rajusti ylöspäin.

Ams ei nimeä asiakastaan, mutta sanoo että tuotemuutokset ”merkittävässä kuluttajatuotteessa” leikkaavat liikevaihdosta toisella neljänneksellä jopa mainitun 250 miljoonaa dollaria. Kun samalla tuotantolinjat käyvät alikierroksille, romahtaa toiminnan käyttökate negatiiviseksi.

Ams sanoo käyvänsä neuvotteluja tuotantomäärien kasvattamiseksi vuoden toisella puoliskolla. Joka tapauksessa paljon iloa ja murheitakin aiheutuu pienestä anturista, jonka hinta liikkuu jossakin alle yhden euron kappaletta kohti.

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

IoT-suunnittelusta demokraattisempaa – avoimen koodin korteilla ja yhteisöjen tuella

Avoimen koodin ohjelmistojen rinnalle ovat tulossa avoimen koodin laitteistot ja kortit. Niiden ja suunnittelijayhteisöjen avulla yhä useampi rakentelija voi saada IoT-suunnittelunsa valmiiksi tuotteeksi asti.

Lue lisää...
 
ETN_fi Langaton anturi kertoo betonin kosteuden https://t.co/QF085IazLJ @MatoEngineering @japikas @FinnBuild
ETN_fi Phoenix Contact ostaa kaksi saksalaista yritystä: SKS Kontakttechnik keskittyy sähkömekaniikkaan, Pulsotronic GmbH… https://t.co/AfQDWxGQ6x
ETN_fi First truly black solar modules roll off industrial production line @AaltoUniversity https://t.co/ym11lOA2lL
ETN_fi Telian toimitusjohtaja: 5G-datassa kokeillaan uusia hintamalleja https://t.co/we8ryxGl4D @teliafinland
 
 

ny template