JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.
  • ARM kasvoi miljardikerhoon

    Englantilainen on dominoinut matkapuhelinten ja muiden sulautettujen sovellusten piireissä jo pitkään. Uusien lisenssiasiakkaiden määrä kasvaa koko ajan ja nyt tähtäimessä ovat jo palvelimetkin. Viime vonna yhtiön liikevaihto ylitti ensimmäistä kertaa miljardin dollarin rajan.

  • F-Secure muuttuu tietoturvatarpeiden mukana

    NSA-skandaali ja pilvipalvelut muuttavat merkittävästi sekä tietoturvan tarvetta että tapaa, jolla palveluja tarjotaan ja käytetään. Edelleen hyvää tulosta tekevä F-Secure muuttuu usein tarpeiden mukana.

  • Microsoftin pilvipomo ohittaa Elopin

    Amerikkalaistietojen mukaan Nokian pääjohtajana kunnostautunut Stephen Elop ei pääse kruunaamaan uraansa Microsoftin pääjohtajana. Ainakaan vielä. Uusissa huhuisssa ykkösnimenä ohjelmistojätin kärkeen mainitaan Satya Nadella.

  • Kiina kehittää omaa mobiilikäyttöjärjestelmää

    Kiinan tiedeakatemia on yhdessä shanghailaisen Liantong Network Communications Technologyn kanssa kehittänyt täysin oman, kiinalaisen käyttöjärjestelmän. COS on tarkoitettu älypuhelimiin, tabletteihin, digipäätteisiin ja mikrotietokoneisiin.

  • Tekesiltä startupeille 133 miljoonaa euroa

    Innovaatiorahoituskeskus Tekes rahoitti viime vuonna alle 6-vuotiaita yrityksiä noin 133 miljoonalla eurolla. Yhteensä rahoitusta sai vajaat 680 yritystä. Startup-yrityksille myönnetystä rahoituksesta 75 miljoonaa euroa oli avustusta ja 58 miljoonaa lainaa.

  • Päivän sitaatti: iPhonessa ei ole takaovea

    Yhdysvaltain turvallisuuspalvelu NSA on heittänyt varjonsa monen yrityksen päälle. Edes Apple ei ole välttynyt kaikenlaisilta epäilyiltä. Pääjohtaja Tim Cook sanoi kuitenkin ABC Newsin haastattelussa, ettei iPhonessa ole takaovea.

  • EU hyväksyi korttisalauksen

    Puheluiden salaisuuksien säilyminen on yksi tämän hetken kuumimpi puheenaiheita. Kun NSA vaikuttaa kuuntelevan ja seuraavan lähes kaikkea liikennettä, helpoille ja varmoille tietoturvaratkaisuille aukeavat suuret markkinat lähes itsestään.

  • Vähittäiskauppa lisää M2M-yhteyksiä

    Koneiden välisten yhteyksien määrä kasvaa merkittävästi lähivuosina. Yksi tärkeä M2M-yhteyksien kasvattaja on vähittäiskauppa.

  • Päivän sitaatti: IoT on typerä idea

    Moni uskoo esineiden internetistä, teollisuuden internetistä tai IoT:stä tulevan valtava, miljardien dollarien arvoinen bisnes. Kaikki eivät jaa uskoa. Tutkimuslaitos Future Horizonsin johtaja Malcolm Penn kuuluu skeptikkoihin.

  • Uusi artikkeli: Eläköön RIO-vallankumous!

    Työkalujen ei pitäisi koskaan olla suunnittelijoiden innovaation esteenä. Ammattityökaluihin pitäisi päästä käsiksi jo opiskeluaikana, kirjoittaa National Instrumentsin Richard Roberts.

  • Eläköön RIO-vallankumous!

    Työkalujen ei pitäisi koskaan olla suunnittelijoiden innovaation esteenä. Ammattityökaluihin pitäisi päästä käsiksi jo opiskeluaikana, kirjoittaa National Instrumentsin Richard Roberts.

  • TI vähentää yli tuhat työntekijää

    Texas Instruments teki viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 511 miljoonan dollarin tuloksen reilun kolmen miljardin dollarin likevaihdolla. Siitä huolimatta yhtiö ilmoitti vähentävänsä väkeään reilulla tuhannella.

  • Jaakko Ala-Paavola: Teollisuuden internet varmistaa tuotannon sujuvuuden

    Meneillään oleva neljäs teollinen vallankumous muuttaa oleellisesti liiketoimintamalleja teollisuudessa. Yritykset eivät enää vain myy koneita ja laitteita toisilleen, vaan tarjoavat koneiden ja laitteiden tuottamaa toimintoa palveluna, josta veloitetaan käytön tai kapasiteetin perusteella.

  • Uusi artikkeli: Äly valtaa kodin

    Yksi mobiilivallankumouksen viimeisiä etulinjoja on rakennusautomaatio. Se käsittää lämmityksen, ilmastoinnin ja jäähdytyksen, sekä valaistuksen, turvallisuuden ja palohälytykset. Rakennusautomaatiossa keskitytään nyt energian säästöön. Yksi tämän trendin keskeisiä komponentteja on ohjelmoitava termostaatti.

  • Äly valtaa kodin

    Yksi mobiilivallankumouksen viimeisiä etulinjoja on rakennusautomaatio. Se käsittää lämmityksen, ilmastoinnin ja jäähdytyksen, sekä valaistuksen, turvallisuuden ja palohälytykset. Rakennusautomaatiossa keskitytään nyt energian säästöön ja viimeisen vuosikymmenen aikana ohjelmoitava termostaatti on yleistynyt tasaisesti, lähinnä energiansäästövaikutuksensa ansiosta.

  • Toshiba esittelee digikioskia

    Sulautettu tekniikka luo parhaimmillaan uusia bisnesideoita ja liiketoimintaa. Toshiba Electronics aikoo helmikuussa Nürnbergin Embedded World -näyttelyssä demota digitaalista kioskia, jossa hyödynnetään useita uusia langattomia tekniikoita yhtäaikaa.

  • Intelin Edison on tietokone SD-kortilla

    Intelin pääjohtaja Brian Krzanich esitteli CES-messujen avainpuheessaan useita uusia tekniikoita. Ehkä mielenkiintoisin oli yhtiön päällepuettavan elektroniikan Quark-alustan ensimmäinen konkreettinen tuote, Edison.

  • Uusi artikkeli: Yocto - linuxia sulautettuihin

    Sulautetun linuxin valinnassa kehittäjällä on useita vaihtoehtoja. Yocto on yksi uusimpia projekteja. Sen suosio on kasvamassa monilla sulautetun kehityksen alueilla.

  • Yocto-projekti - sulautettua linuxia helposti

    Sulautetun linuxin valinnassa kehittäjällä on useita vaihtoehtoja. Yocto on yksi uusimpia projekteja. Sen suosio on kasvamassa monilla sulautetun kehityksen alueilla.

  • M2M-koneille SIM-standardi

    Yhä useammin koneet yhdistyvät toisiinsa mobiiliyhteydellä. Näissä M2M-koneissa perinteinen SIM-kortti ei aina ole ideaalisin ratkaisu. GSMA-järjestö onkin ny julkistanut uuden standardin koneiden kiinteille SIM-korteille.

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

Roima parannus IoT-verkkojen tietoturvaan

Langattomia IoT-laitteita pidetään merkittävänä uhkana teollisuuden tietoverkkojen turvallisuudelle. Tietoturvassa voidaan kuitenkin päästä roimasti paremmalle tasolle soveltamalla TLS-suojausmenettelyn virtaviivaistettua johdannaista, jonka avulla ei-IP-pohjaiset IoT-solmut voidaan turvallisesti liittää IP-pohjaisiin verkkoihin. Vahva tietoturva voidaan näin kattaa koko verkkojärjestelmän päästä päähän.

Lue lisää...
 
ETN_fi Digi-Key arpoi Electronicassa Chevy Camaro V8 -avoauton. Voittajaksi valikoitui regensburgilainen opiskelija Marco.… https://t.co/3P0cNN5wfZ
ETN_fi ams:n 3D-kasvontunnistus tulossa Snapdragonille: ams and Qualcomm Technologies to focus engineering strengths on ac… https://t.co/XpYvAvGEp1
ETN_fi Disobey-hakkeritapahtuma tammikuussa neljättä kertaa Helsingissä https://t.co/pBdYFx7jUr @Disobey_fi
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2
ETN_fi Ensimmäinen AVR-pohjainen Arduino-kortti. Lisätietoja Mouserilta. https://t.co/7yazvkOkV1
 
 

ny template