JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.
  • Halvalla alkuun FPGA-kehityksessä

    Altera on esitellyt kehityspaketin, jolla pääsee erittäin edullisesti Cyclone V -pohjaisten laitteiden kehitykseen kiinni. Halvimillaan kitin hinta on vain 49 dollaria eli noin 36 euroa.

  • Suunnittelu kaipaa asennemuutoksen

    Sekasignaalipiirien osuus Euroopan suunnitteluista on noin 80 prosenttia. Silti piirejä tehdään edelleen vanhalla metodologialla, jossa analogia- ja digitaalisuunnittelijat eivät edes puhu keskenään. Tämän on muututtuva, sanoo Cadencella liiketoiminnan kehittämisestä Euroopassa vastaava Christian Malter.

  • Virtuaalialustat tulevat testaamiseen

    Kaikkialla fyysiset järjestelmät ovat korvautumassa virtuaalisilla. Vanhat rannekellot vaihtuvat iPhonen digitaaliseen kelloon. Tämä sama trendi tulee nyt pikavauhtia myös testaamiseen ja sulautettujen järjestelmien kehitykseen, sanoo National Instrumentsin Luke Schreier.

  • Veijo Ojanperä: PCB-suunnittelun kultaiset säännöt

    Kaikissa elektroniikkalaitteissa on piirilevy. Vaikka siruintegraatio menee koko ajan eteenpäin, useimmiten laitteisiin pitää suunnitella oma piirilevyratkaisu.

  • MyRIO tuo kehityksen kämmenelle

    National Instruments lanseerasi elokuussa vuotuisessa NI Week -tapahtumassaan uuden kehitysalustan erityisesti opiskelijoiden käyttöön. MyRIO on täysiverinen alusta, joka tuo edullisen kehitysympäristön kämmenelle sopivassa koossa.

  • Qt-kehitys onnistuu pian myös älypuhelimella

    Digia on julkistanut Qt-kehitysympäristöstään Mobile-version, joka mahdollistaa Qt-sovelluksen kehittämisen ja ylläpidon Android-, iOS- ja muilla mobiilialustoilla. Kehittäjille uusi alusta tulee käyttöön loppuvuodesta, kunhan Qt:stä on ensin julkistettu suurempi 5.2-päivitys.

  • Suomalainen insinööri toi Huawein tänne

    Teknologia13 – Elektroniikkainsinöörien seuran eilisessä ECT Forumissa avainpuheen piti pitkän uran Nokian softakehityksen vastaavana johtajana toiminut Mikko Terho. Nykyää hän johtaa Huawein Suomen toimintoja ja vastaa kiinalaisyrityksen kännykkäalustojen kehityksestä. Huawein toi Suomeen pääasiassa suomalaisen insinöörin laatu.

  • Suomalaiselle RF-osaamiselle löytyy aina kysyntää

    Vaikka Nokian matkapuhelimet menevätkin amerikkalaisomistukseen, ei suomalainen RF-suunnittelun osaaminen katoa minnekään. Sille löytyy aina kysyntää, kuten Broadcomin tulo Suomeen Renesas Mobile -kaupalla osoittaa. Näin näkee piirisuunnittelun työkaluja kehittävän Mentor Graphicsin toimitusjohtaja Wally Rhines.

  • Juhani Risku: Menestyksen avain

    Moni globaali ICT-alan design-yhtiö on menettämässä otettaan tuote- ja palvelutarjonnassaan. Blackberry, Nokia ja Motorola menettävät otteensa älypuhelimissa lähes yhtä aikaa. Apple, Sony ja Samsung tarjoavat markkinoiden laajimmat tuotevalikoimat, mutta mitään uutta ei ole nähty sitten iPhonen ja iPadin.

  • Kehittäjät eivät luovu Blackberrystä

    Mobiilimarkkina on lähes täysin Applen ja Androidin, erityisesti Samsungin hallussa. Sovelluskehittäjät eivät kuitenkaan ole luopumassa Blackberrystä tai Windows Phonesta, vaikka näillä alustoilla käyttäjiä on paljon vähemmän.

  • Online-videofirma kasvaa vauhdilla

    Kun suomalaisyritys kasvatta henkilöstömääräänsä yli 40 prosentilla, se on aina hyvä uutinen. Nyt tällaisesta kasvusta voi raportoida online-videoyhtiö Dream Broker.

  • Cadence ja TSMC toivat 3d-suunnitteluvuon

    Mikropiirien aito 3d-pinoaminen on sirujen suunnittelijoille hankala haaste. Nyt suunnittelun standardoituminen on askeleen lähempänä, kun EDA-talo Cadence ja piirien sopimusvalmistaja TSMC ovat esitelleet ensimmäisen 3d-piirien suunnittelun referenssivuon.

  • NSA ujutti takaportin salausstandardiin

    USA:n kansallisen turvallisuusviraston NSA:n toiminta muistuttaa yhä enemmän Dan Brownin vuonna 1998 ilmestyneen kirjan ”Murtumaton linnake” kuviota. Nyt tietoturvayritys RSA Security väittää, että NSA onnistui ujuttamaan oman takaportin yhteen suosittin satunnaislukugeneraattoriin.

  • Yli sata miljardia mobiilisovellusta

    Älypuhelimiin ja tabletteihin ladattujen sovellusten määrä lähes kaksinkertaistuu tänä vuonna. Gartnerin mukaan sovelluksia ladataan peräti 102 miljardia. 91 prosenttia sovelluksista on ilmaisia.

  • Torvalds vihjasi: Linuxiinkin haluttiin takaportti

    Yhdysvaltain turvallisuusvirasto NSA:n (National Security Agency) menetelmät seurata yritysten, organisaatioiden ja yksityisihmisten tietoliikennettä on taatusti yksi tämän vuoden suurimpia uutisia. Linus Torvalds sanoi Linuxcon-tapahtumassa New Orleansissa, että viranomaiset ovat halunneet myös Linuxiin tällaisen seurannan mahdollistavaa takaporttia. Myöhemmin Torvalds veti sanojaan takaisin,

  • Cadstar sai mobiilisovelluksen

    Zuken laajentaa piirikorttien Cadstar-suunnittelusoftaansa mobiilimaailmaan. Uuden älypuhelinsovelluksen avulla suunnittelija pääsee kiinni työasemassaan olevaan suunnitteluun.

  • Ixonosin vaikeudet jatkuvat

    Mobiiliohjelmistoja kehittävän Ixonosin vaikeudet jatkuvat. Yhtiön liikevaihto tää vuonna jää aiempaa arvioitua alennaksi ja tulos painuu tappiolle. Ratkaisua kaetaan kustannussäästöistä, joiden myötä väkeä tullaan sekä irtisanomaan että lomauttamaan.

  • Android-sovellukset toimivat nyt Jollassa

    Jolla Mobile kertoo, että Android-sovellukset toimivat nyt täysin yhteensopivasti sen Sailfish-käyttöjärjestelmässä. Tuki avaa Jollalle valtavat potentiaaliset markkinat, kun sovellusekosysteemi tulee käytännössä valmiina.

  • Tehokomponentit suoraan 3d-suunnitteluun

    CAD-työkaluja toimittava Altium ja analogiakomponenttien valmistaja Linear Technology tarjoavat jatkossa Altiumin piirikorttien 3d-suunnitteluun mukaan Linearin tehokomponentteja. Kaikkiaan kirjastossa on peräti 13 tuhannen komponentin mallit.

  • Google vaihtaa Wideniuksen MariaDB-tietokantaan

    Amerikkalaistietojen mukaan Google olisi vaihtamassa tietokantojaan. Nykyiset MySQL-kannat siirretään kokonaan Monty Wideniuksen uudelle MariaDB-alustalle.

 
 

Tämän takia Huaweita pelätään

Maailmalla on käynnissä omituinen sota, jossa yhä useammat maat kieltävät kiinalaisten laitevalmistajien laitteiden käytön tulevissa 5G-verkoissa. Mutta miksi amerikkalaiset pelkäävät Huaweita? MIT Technology Review -lehti listaa kuusi syytä.

Lue lisää...

Teollisella internetillä vauhtia MRO-prosesseihin

Teollista internetiä (IIoT) käyttämällä voidaan parantaa ei-tuotannollisiin hankintoihin liittyviä MRO-prosesseja (Maintenance, Repair, Operating) eurooppalaisen Teollisuus 4.0 -ohjelman määrittämissä raameissa. Artikkelissa luodaan katsaus eräisiin IIoT-teknologioihin ja sovelluksiin, jotka ovat avainasemassa tässä murroksessa. (Artikkelin 1-osa ilmestyi marraskuussa.)

Lue lisää...
 
ETN_fi Digi-Key arpoi Electronicassa Chevy Camaro V8 -avoauton. Voittajaksi valikoitui regensburgilainen opiskelija Marco.… https://t.co/3P0cNN5wfZ
ETN_fi ams:n 3D-kasvontunnistus tulossa Snapdragonille: ams and Qualcomm Technologies to focus engineering strengths on ac… https://t.co/XpYvAvGEp1
ETN_fi Disobey-hakkeritapahtuma tammikuussa neljättä kertaa Helsingissä https://t.co/pBdYFx7jUr @Disobey_fi
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2
ETN_fi Ensimmäinen AVR-pohjainen Arduino-kortti. Lisätietoja Mouserilta. https://t.co/7yazvkOkV1
 
 

ny template