JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.
  • Zuken panostaa Piilaaksoon

    Piirilevyjen suunnittelun työkaluista tunnettu Zuken aikoo panostaa vahvasti Pohjois-Amerikan markkinoille. Seuraavan kolmen vuoden aikana yhtiö investoi 30-50 miljoonaa dollaria toimintojen laajentamiseen USA:n markkinoille.

  • Ballmerin aika täynnä pettymyksiä

    Steve Ballmer korvasi Bill Gatesin Microsoftin pääjohtajana vuonna 2000. Ensi vuonna Ballmer siirtyy syrjään, eikä hänen aikakauttaan voi pitää millään tavalla kovin onnistuneena.

  • Ingman tekee tarjouksen Etteplanista

    Suunnittelupalveluja teollisuudelle tarjoava Etteplan kertoi tänään, että Ingman Group joutuu tekemään sen osakkeista ostotarjouksen.

  • FPGA-kehitystikku alle 20 eurolla

    Markkinoille tulee tällä hetkellä lukuisa joukko erilaisia edullisia kehityslaitteita. Englantilaisen Raspberry Pi -tietokoneen lisäksi tarjolle tulee esimerkiksi usb-tikkuja, jolla kehitykseen pääsee kiinni välittömästi. FPGA-piireistään tunnettu Lattice Semiconductor on tuonut tarjolla uuden iCEstick-tikun, jolla on hintaa 25 dollaria eli reilut 18 euroa.

  • Mekaaninen ja EDA-suunnittelu lähemmäksi toisiaan

    Elektroniikan laitteiden suunnittelussa on ollut tyypillistä pitää piirien suunnittelua ja laitteiden mekaniikkasuunnittelua toisistaan erillisinä alueina. Joillakin alueilla suunnittelijat kuitenkin kaipaisivat lähempää integraatiota. Altium ja Desktop EDA vievät kehitystä osaltaan eteenpäin.

  • Nopeita liitäntöjä helpommin

    Zuken on esitellyt version 15 suositusta piirilevyjen CR-5000 -suunnitteluohjelmistostaan. Nopeiden liitäntöjen suunnittelu on nyt aiempaa helpompaa. Reititystyökalu osaa uuden versio myötä ottaa paremmin huomioon impedanssin.

  • Omnisys luottaa Anritsuun

    Elektroniikkaa avaruustutkimukseen ja muihin tutkimussovelluksiin kehittävä Omnisys on valinnut Anritsun VectorStar-vektoripiirianalysaattorin tulevien suurtaajuusmallien toiminnan testaukseen.

  • Tieto vähentää väkeä

    Tietotekniikkapalveluita tarjoava Tieto aloittaa yt-neuvottelut Suomessa 135 henkilön vähentämiseksi. Neuvottelujen piirissä ovat Jatkuvat palvelut, Tuotekehityspalvelut sekä tukitoimintojen Hallinnolliset palvelut -yksikkö.

  • Itella myy Logia Softwaren

    Itella on allekirjoittanut aiesopimuksen omistamansa tytäryhtiön Logia Software Oy:n myymisestä sen toimivalle johdolle. Ostajina ovat toimitusjohtaja Markku Kokko ja Seppo Marjamäki. Kauppa on tarkoitus toteuttaa myöhemmin syksyllä 2013. Kauppahintaa osapuolet eivät kertoneet.

  • Startupit esillä Slushissa taas marraskuussa

    Euroopan merkittävimpiin kasvuyritystapahtumiin lukeutuva Slush järjestetään kuudetta kertaa marraskuussa. Tänä vuonna paikalle odotetaan yli tuhatta yritystä ja 5000 kävijää.

  • Lämpösimuloinnin merkitys kasvaa

    Yhä nopeammin käyvät transistorit tuottavat piireihin kohti, jotka usein käyvät ylikuumina. Näitä alueita voidaan välttää suunnittelulla eli käytännössä lämpökäyttäytymisen simuloinnilla. Agilent laajentaa tätä omissa Eesof-työkaluissaan.

  • Testaamaan Microzed-kortilla

    Avnet on esitellyt aiempaa pienemmän, edullisen kehityskortin, jolla voidaan testata järjestelmien kehitystä Xilinxin uusilla ohjelmoitavilla Zync-piireillä. Microzed-kortilla on hintaa vain 199 dollaria eli noin 150 euroa.

  • Intel osti Motorolan entisen RF-divisioonan

    Intel oli yksi niistä ostajaehdokkaista, joiden huhuttiin olevan kiinnostuneita lopetettavasta Renesas Mobilen modeemiyksiköstä. Suomen sijaan Intel katseli tarkemmin omalle takapihalleen ja osti viime kuussa Arizonan Tempessä majailevan Fujitsu Semiconductorin Wireless-yksikön.

  • Verkkoon tuli avoimen koodin suunnittelukeskus

    Electrocomponentsin alainen komponenttien jakeluyritys RS Components on perustanut verkkoon avoimen koodin projekteihin keskittyvän suunnittelukeskuksen. Open Source Design Center on kattava ilmainen opas avoimen koodin suunnitteluun.

  • Teollisuusautomaatio kääntyy avoimeen

    National Instrumentsin viime viikolla järjestämän NI Week -kehittäjätapahtuman anti oli pitkälti tuttua aiemmilta vuosilta. Uutta rautaa, uusi versio Labviewstä ja sitä rataa. Yksi tärkeimpiä uutuuksia oli kuitenkin uutta CompactRIO-alustaa varten kehitetty käyttöjärjestelmä.

  • IBM haluaa, että kone pohtii

     

    IBM haluaa kunnianhimoisessa hankkeessaan kehittää tietokonearkkitehtuurin, jolla toteutetut piirit ja prosessorit kykenisivät ajattelemaan ihmisaivojen tavoin. Toisin sanoen IBM haluaa kehittää keinoälyn.

  • EDA-työkaluja myytiin enemmän

    Elektroniikan suunnittelun työkalujen myynti kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. EDA Consortiumin puheenjohtaja, Mentor Graphicsin pääjohtaja Wally Rhines kehui erityisesti myynnin kehittymistä palveluissa- ja IP-lohkojen myynnissä. EDAC:n tilastojen mukaan tammi-maaliskuussa myytiin suunnittelun työkaluja reilulla 1,5 miljardilla dollarilla eli reilulla 1,1 miljardilla eurolla. Eniten myytii CAE-työkaluja, lähes 600 miljoonalla dollarilla.

  • FreeRTOS tukee nyt 32 arkkitehtuuria

    Real Time Engineers Ltd on julkistanut mikro-ohjainten suositusta FreeRTOS-käyttöjärjestelmästä version 7.5.0. Uusien ominaisuuksien lisätty RTOSiin on lisätty tuki ARM:n Cortex-A9-prosessorille. Tämän myötä käyttöjärjestelmän tukemia arkkitehtuureita on jo 32.

  • Labview-monitorointi onnistuu Android-tabletilla

    National Instruments julkisti Austinin NIWeek -kehittäjätapahtumassaan parannellun version Labview-ohjelmointikielestä, kuten aiempinakin vuosina. Tällä kertaa ympäristöön on lisätty esimerkiksi tuki uusimmille ARM- ja Xilinx-suorittimille, mutta myös mielenkiintoinen uusi linkki Android-tablettiin.

  • NI trimmasi CompactRIO-alustaa

    National Instruments aloitti vuotuisan NI Week -kehittäjäkokouksensa esittelemällä parannellun version suositusta sulautettujen järjestelmien CompactRIO-kehitysalustastaan. Uusi alusta on tietysti täysin yhteensopiva NI:n Labview-kielen kanssa.

Ilmoittaudu mukaan ECF2018-tapahtumaan

ETN järjestää toisen kerran Embedded Conference Finland -tapahtuman. Tällä kertaa aiheina ovat IoT ja tekoäly. Tapahtuma järjestetään Pasilassa 12.huhtikuuta. Luvassa on keynote-puheita, paneelikeskustelu AI:n merkityksestä sekä mielenkiintoisia teknisiä esityksiä.

Kävijöille tapahtuma on ilmainen. Rekisteröidy heti mukaan, sillä paikkoja on rajoitetusti. Mukaan pääset ilmoittautumalla täällä.

Lisätietoja tapahtumasta löytyy osoitteesta www.embeddedconference.fi.

 
 

Data on jo tavaroita arvokkaampaa

Strategisesti ajatellen it:llä ei ole väliä, kirjoitti amerikkalainen Nicolas Carr vuonna 2003 Harvard Business Review’ssä. Seuraavina vuosina yritykset alkoivat ulkoistaa it-järjestelmiään, koska eivät pitäneet sitä ydinliiketoimintanaan. Nyt 15 vuotta myöhemmin tilanne on toinen. Lisäarvo luodaan datalla, joten it on arvokkaampaa kuin koskaan aikaisemmin.

Lue lisää...

Flashilta vaaditaan paljon verkkolaitteissa

Flash-muisti yleistyy tietoliikennelaitteissa, mutta niissä ratkaisulta vaaditaan paljon enemmän kuin yritys- ja kuluttajalaitteiden tallennuksessa: luotettavuutta, laatua ja datan palautusmahdollisuutta.

Lue lisää...
 
ETN_fi Helsinki wants to become the smartest city in the world. See https://t.co/bZTM7Z5JS5 #100lasissa
ETN_fi The 1st ever official roaming groupcall between Finnish VIRVE and Nodnett of Norway. See https://t.co/WryGLaLGkq @erillisverkot
ETN_fi AI democratizes development, says @adhorn at #hacktalks. See https://t.co/AslQeZYSAV
ETN_fi Robots can´t do backflips, right? https://t.co/KtogoRB25R
 
 

ny template