JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi. ECF

Koronapandemian hellittäessä otettaan ETN on päättänyt järjestää sulautetun tekniikan Embedded Conference Finland -tapahtuman ensi lokakuussa. Paikka on entiseen tapaan Akavatalo Helsingin Pasilassa. ECF21 järjestetään torstaina, 21. lokakuuta 2021.

Tapahtumaa yritettiin järjestää viime vuonna, mutta useimpien muiden tapahtumien tapaan myös ECF20 jouduttiin lopulta perumaan. ECF21:n teema säilyy tietoturvana ja sitä tullaan käsittelemään laajasti.

Tietoturvasta on tullut yksi keskeisimpiä kriittisiä tekijöitä, kun kaikki laitteemme ennen pitkää liittyvät verkkoon ja ryhtyvät lähettämään kaikenlaista dataa joko omiin laitteisiimme tai pilvipalveluun.

Lisätietoja ECF21:stä kerrotaan tapahtuman verkkosivuilla osoitteessa www.embeddedconference.fi. Sivustolle tuodaan syksyllä myös ajantasainen tieto ohjelmasta. Entiseen tapaan luvassa on sekä keynote-puheita että yritysten teknisiä esityksiä.

Kävijöille ECF21 on entiseen tapaan ilmainen. Vieraille on tarjolla teknisen ohjelman lisäksi aamiainen ja lounas. Osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä, joka on avattu täällä

 
 

Suomen suurin valtti kybersodassa on luottamus

Teknologia19 – Aalto-yliopiston kyberturvallisuusprofessori Jarno Limnéll uskoo, että luotettavuudesta voi tulla suomalaisten yritysten suurin myyntivaltti tulevaisuudessa. – Tärkein kysymys on tulevaisuudessa, kehen ja mihin voimme luottaa. Luottamuksesta on tulossa hyvin arvokas aineeton pääoma yrityksille, Limnéll sanoi eilen messukeskuksessa.

Lue lisää...

Korteilla vauhtia IoT-kehitykseen

Sulautetun laitteen kehitys onnistuu useimmiten helpoiten valmiiden moduulien avulla. Nykyään niitä saa myös tehokkailla Apollo Lake -sarjan prosessoreilla varustettuna.

Lue lisää...
 
 
ETN_fi Is it possible to make a phone that can withstand the usage of a teenager? Motorola seems to think so. Behold the n… https://t.co/aONCmU3fPp
ETN_fi The Finnish 5g smart pole ready to conquer the world. https://t.co/HgkORZPaa6 #5G #mmwave #luxturrim5g
ETN_fi Free webinar on FPGA testing. See more here -> https://t.co/jIt8D1yUpx
ETN_fi Finnish Sensible 4 brings their autonomous car SW to market in 2021. It is all about sensor fusion!… https://t.co/tq0vhFFgAs


Sponsors


congatec is a leading supplier of industrial computer modules using the standard form factors COM Express, Qseven and SMARC as well as single board computers and EDM services. congatec’s products can be used in a variety of industries and applications, such as industrial automation, medical, entertainment, transportation, telecommunication, test & measurement and point-of-sale.



Presentors


We offer custom, cost-effective solutions to help you fulfil your project. With our wealth of technology expertise, we can provide expert technical support and guidance at every stage of your design.



AFRY (previous ÅF Pöyry) offers customized SW, HW and mechatronics services to the embedded and industrial IoT-markets. Based on your needs we deliver requirement specification, design, implementation, manufactured product and maintenance for your intelligent and connected systems. AFRY has many years' experience in providing air-born products with high demands on quality and traceability, robust end-to-cloud solutions as well as cost-efficient end user products. We also provide expert consultants.



Exhibitors


DATA MODUL stands behind its claim as a worldwide leading supplier of professional “visual solutions” and is a reliable premier choice partner in the areas of display, touch, embedded and monitor solutions.



Kontron is a global leader in embedded computing technology (ECT). As a part of technology group S&T, Kontron offers a combined portfolio of secure hardware, middleware and services for Internet of Things (IoT) and Industry 4.0 applications. With its standard products and tailor-made solutions based on highly reliable state-of-the-art embedded technologies, Kontron provides secure and innovative applications for a variety of industries.




Rutronik has developed from a “one-man-company” into one of the worldwide leading broadline distributors, employing more than 1,600. In the electronic components market, Rutronik currently ranks 11th worldwide and is the third largest European distributor. The product range includes semiconductors, passive and electromechanical components as well as embedded boards, storage technologies, displays and wireless products.





ECF template