JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi. ECF

Suomalainen Sensible 4 on yksi autonomisen ajamisen pioneereja. Yhtiön ohjelmisto Dawn julkistetaan kaupalliseen käyttöön ensi vuonna. Markkinointipäällikkö Tuomas Saulialan mukaan työtä on vielä edessä ennen kuin jonkun autonvalmistajan minibussi kulkee täysin ilman kuljettajaa liikenteessä.

- Dawn on tarkoitettu rajatuilla alueilla kulkeviin ajoneuvoihin, joiden huippunopeus on 40 kilometriä tunnissa. Kyse on Level 4 -autonomisuudesta eli ajoneuvossa ei enää ole turvakuljettajaa auton sisällä, Sauliala kertoo.

Sensible 4 tunnetaan siitä, että autonomista ajamista kehitettään erityisesti pohjoisen olosuhteisiin. Testikilometrejä on ajettu laajasti Lapissa ja Norjassa. Siellä ei esimerkiksi Teslan tulevaisuuden visio eli pelkkään kameraan perustuva automaattiajaminen ole mahdollista. Saulialankin hieman ihmettelee Elon Muskin LiDAR-lausuntoja.

- Laaja anturivalikoima on käytännössä kaikilla autonomisen ajamisen kehittäjillä autoissaan, Tesla on tässä suhteessa poikkeus. Toteutustavat vaihtelevat hieman, esimerkiksi Waymo ja Cruise Yhdysvalloissa asentavat autoihinsa selvästi enemmän sensoreita kuin Sensible 4. Israelilainen Mobileye puolestaan aloitti kehitystyönsä kamerapohjaisella toiminnalla, mutta sekin on laajentanut anturimodaliteetteja laserskannerien ja tutkien suuntaan.

Modaliteetit viittaavat eri anturitekniikoihin. - Erilaisilla anturitekniikoilla, kuten kameroilla, laserskannereilla ja tutkilla on omat hyvät ja huonot puolensa, ja kameroiden suorituskyky esimerkiksi sumussa tai kovassa vesisateessa on tunnetusti heikko.

Saulialan mukaan parhaisiin tuloksiin päästään ratkaisulla, jossa yhdistetään eri anturitekniikoiden hyvät puolet anturifuusion avulla. os käytetään kaikkia mahdollisia antureita, auton laitteistokustannukset kasvavat.

- Tämän takia autonomisen ajamisen tekniikoita tullaan näkemään ensin siellä jossa autonomia tuo suurimmat hyödyt. Tämä tarkoittanee erityisesti joukkoliikennettä ja joitain logistiikan osa-alueita.

Sensible 4:llä riittää vielä työtä, että Dawn saadaan valmiiksi aikataulussa. - Isoimmat työtä vaativat asiat liittyvät turvakonsepteihin ja -standaredihin. Tuotteemme sinänsä toimii, mutta erinäistä ohjelmistokehitystä ja ennen kaikkea testausta ja dokumentointia tarvitaan, jotta turvakonseptien vaatimukset voidaan täyttää, Sauliala päättää.

 
 

Suomen suurin valtti kybersodassa on luottamus

Teknologia19 – Aalto-yliopiston kyberturvallisuusprofessori Jarno Limnéll uskoo, että luotettavuudesta voi tulla suomalaisten yritysten suurin myyntivaltti tulevaisuudessa. – Tärkein kysymys on tulevaisuudessa, kehen ja mihin voimme luottaa. Luottamuksesta on tulossa hyvin arvokas aineeton pääoma yrityksille, Limnéll sanoi eilen messukeskuksessa.

Lue lisää...

Korteilla vauhtia IoT-kehitykseen

Sulautetun laitteen kehitys onnistuu useimmiten helpoiten valmiiden moduulien avulla. Nykyään niitä saa myös tehokkailla Apollo Lake -sarjan prosessoreilla varustettuna.

Lue lisää...
 
 
ETN_fi Finnish Sensible 4 brings their autonomous car SW to market in 2021. It is all about sensor fusion!… https://t.co/tq0vhFFgAs
ETN_fi Myytti murtui: Suomen autokanta ei ole erityisen saastuttava https://t.co/M73Sq2bqnn @Autoala @TraficomFinland @lvmfi #liikenne #päästöt
ETN_fi FreeBuds 4i. BT 5.2, ANC, long battery life, 99 euros. https://t.co/Sw0HkL7utv @Huawei #freebuds4i
ETN_fi Ex-Nokia chief Rajeev Suri lands at Inmarsat https://t.co/gEdTgu6IEX
ETN_fi Miksi Suomi ja Ruotsi suhtautuvat Huaweihin eri tavoin? https://t.co/bHlJlI6sVW #5G @Huawei #CyberSecurity #5GToolBox


Sponsors


congatec is a leading supplier of industrial computer modules using the standard form factors COM Express, Qseven and SMARC as well as single board computers and EDM services. congatec’s products can be used in a variety of industries and applications, such as industrial automation, medical, entertainment, transportation, telecommunication, test & measurement and point-of-sale.



Presentors


We offer custom, cost-effective solutions to help you fulfil your project. With our wealth of technology expertise, we can provide expert technical support and guidance at every stage of your design.



AFRY (previous ÅF Pöyry) offers customized SW, HW and mechatronics services to the embedded and industrial IoT-markets. Based on your needs we deliver requirement specification, design, implementation, manufactured product and maintenance for your intelligent and connected systems. AFRY has many years' experience in providing air-born products with high demands on quality and traceability, robust end-to-cloud solutions as well as cost-efficient end user products. We also provide expert consultants.



Exhibitors


DATA MODUL stands behind its claim as a worldwide leading supplier of professional “visual solutions” and is a reliable premier choice partner in the areas of display, touch, embedded and monitor solutions.



Kontron is a global leader in embedded computing technology (ECT). As a part of technology group S&T, Kontron offers a combined portfolio of secure hardware, middleware and services for Internet of Things (IoT) and Industry 4.0 applications. With its standard products and tailor-made solutions based on highly reliable state-of-the-art embedded technologies, Kontron provides secure and innovative applications for a variety of industries.




Rutronik has developed from a “one-man-company” into one of the worldwide leading broadline distributors, employing more than 1,600. In the electronic components market, Rutronik currently ranks 11th worldwide and is the third largest European distributor. The product range includes semiconductors, passive and electromechanical components as well as embedded boards, storage technologies, displays and wireless products.





ECF template