
Autoteollisuuden tutkamarkkinat ovat siirtymässä uuteen vaiheeseen, jossa Kiina on ottamassa johtavan roolin sekä järjestelmä- että piiritasolla. Yole Groupin tuore Automotive Radar 2025 -raportti ennustaa, että maan oma teollisuus nousee seuraavien vuosien aikana merkittäväksi tekijäksi tutkateknologian kehityksessä.
Tutka on tällä hetkellä yksi nopeimmin kasvavista ajoneuvojen anturiteknologioista. Vuonna 2024 toimitettiin maailmanlaajuisesti 166 miljoonaa tutkamoduulia, kahdeksan prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvuvauhti on tasaantumassa, mutta integrointi etenee vauhdilla: lähes kaikissa uusissa ajoneuvoissa on jo useita tutkia, ja Yolen mukaan vuoteen 2030 mennessä viisi tutkaa per ajoneuvo on globaali standardi.
Samalla teknologia uudistuu. 4D-tutka, joka mittaa etäisyyden ja nopeuden lisäksi myös korkeussuuntaista sijaintia, muodostaa jo noin 40 prosenttia kaikista toimituksista ja on nopeasti syrjäyttämässä vanhemmat 24 gigahertsin ratkaisut. Uudet järjestelmät toimivat lähes yksinomaan 77–81 gigahertsin taajuusalueella ja tukevat ohjelmisto-ohjattua toimintaa, jossa sensori kykenee mukautumaan ajotilanteeseen.
Yolen analyytikko Hassan Saleh korostaa, että markkina on siirtynyt volyymin tavoittelusta arvon optimointiin. - Kun tutkasta on tullut vakio-osa autoa, kilpailu ratkaistaan arkkitehtuurin, integraation ja ohjelmistoalustan tasolla, Saleh toteaa.
Kiinan tutkabuumi muuttaa kilpailuasetelman
Yolen mukaan Kiina ei ole enää pelkkä asiakaskunta, vaan nopeasti kehittyvä innovaatiokeskus. Kotimaiset valmistajat kuten BYD, Geely ja Chery vetävät kasvua, ja paikalliset Tier-1-toimittajat – Sensor Tech (WHST), Cheng-Tech, HASCO, Huawei, WeiFu ja HiRain – rakentavat omaa tuotantoketjuaan tutkamoduuleista aina puolijohteisiin saakka.
Tämä kehitys haastaa eurooppalaiset suurtoimittajat kuten Bosch, Continental (Aumovio), Aptiv, Forvia-Hella, Denso ja Magna, joiden markkinaosuus kiinalaisilla automerkeillä pienenee nopeasti. Useat länsiyritykset ovatkin jo alkaneet lokalisoida tutkateknologiaansa ja toimitusketjujaan Kiinaa varten, jotta ne pysyisivät mukana kilpailussa.
Vuonna 2024 auton tutkapiirien markkina oli noin 2,5 miljardia dollaria. NXP, Infineon ja Texas Instruments säilyttävät johtoasemansa, mutta kiinalainen Calterah nousee nopeasti rinnalle omalla radar-SoC-piirillään. Bosch kehittää parhaillaan omaa tutkapiiriä, ja huipputason kuvantavia ratkaisuja tekevät Arbe ja Mobileye L2+–L4-autonomian tarpeisiin.
Yolen analyysi osoittaa, että Kiina soveltaa nyt samaa strategiaa kuin sähköautojen akku- ja tehoelektroniikkasektorilla. Paikalliset komponentit, oma ohjelmistokehitys ja vertikaalinen integraatio muodostavat kokonaisuuden, jolla maa voi ohittaa kilpailijat paitsi hinnassa myös teknisessä kypsyydessä.






















