JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi. ECF

Sulautetun tekniikan ykköstapahtuma Embedded World pitäisi aueta viiden päivän kuluttua ja ainakin järjestäjien mukaan näin tapahtuukin. Messuilla käy kuitenkin edelleen kato yritysten peruuttaessa osallistumisiaan. Messuhalleista yksi on suljettu.

Eilisen jälkeen ylivoimaisesti suurin osallistumisensa perunut on Microsoft. Tämä ei ole yllätys, sillä amerikkalaisyritykset ovat jääneet pois suurella joukolla. Toinen iso jenkkiyritys peruuttajien tuoreella listalla on Analog Devices.

Messujärjestäjä Nürnbergmesse päätti reagoida poisjäämisiin tyhjentämällä kokonaan messukeskuksen 5-hallin. Näin esimerkiksi Rutronikin iso osasto joutui siirtymään 4A-halliin. Samalla Rutronik vahvistaa edelleen osallistuvansa messuilla ”nykytilanteessa”.

Viime vuonna Embedded Worldissa oli yli 1100 yritystä ja yli 30 tuhatta messuvierasta. Tarkkaa tilastoa poisjääneistä ei tällä hetkellä löydy, mutta esimerkiksi pari saksalaista lehteä pitää epävirallista tilastoa. Varmaa on se, että sulautetun alueen viidestoista suurimmasta yrityksestä jo kymmenen on ilmoittanut jättävänsä messut väliin.

Toisaalta pari kuukautta sitten kiven alla olleita hotellihuoneita on nyt vapautunut. Esimerkiksi B&B Hotel Hbf kaupungin aseman lähellä tarjoaa vapautuneita huoneita messuvieraiden käyttöön ilmaiseksi.

 

Suomen suurin valtti kybersodassa on luottamus

Teknologia19 – Aalto-yliopiston kyberturvallisuusprofessori Jarno Limnéll uskoo, että luotettavuudesta voi tulla suomalaisten yritysten suurin myyntivaltti tulevaisuudessa. – Tärkein kysymys on tulevaisuudessa, kehen ja mihin voimme luottaa. Luottamuksesta on tulossa hyvin arvokas aineeton pääoma yrityksille, Limnéll sanoi eilen messukeskuksessa.

Lue lisää...

Korteilla vauhtia IoT-kehitykseen

Sulautetun laitteen kehitys onnistuu useimmiten helpoiten valmiiden moduulien avulla. Nykyään niitä saa myös tehokkailla Apollo Lake -sarjan prosessoreilla varustettuna.

Lue lisää...
 
 
ETN_fi 2020 Is the Year of DDR5 - Cadence Blogs - Cadence Community https://t.co/9KTs2glPGl
ETN_fi Huawei Mate 30 Pro: Can You Live Without Google? https://t.co/I5zwgY40Lm @HuaweiMobile @HMS_GlobalPage #mate30pro
ETN_fi PCIM Europe 2020 will be postponed. Due to the increasing spread of covid-19 in Europe the organisers have decided… https://t.co/rLE1oEi2ME
ETN_fi Infineon can acquire Cypress, says CFIUS. Waiting for approval from the Chinese. https://t.co/WUZPe4ovaK käyttäjältä @Infineon
ETN_fi Want to encrypt your Android device? Find the instructions here: https://t.co/iiMgZbXzND


Sponsors


congatec is a leading supplier of industrial computer modules using the standard form factors COM Express, Qseven and SMARC as well as single board computers and EDM services. congatec’s products can be used in a variety of industries and applications, such as industrial automation, medical, entertainment, transportation, telecommunication, test & measurement and point-of-sale.



Presentors


We offer custom, cost-effective solutions to help you fulfil your project. With our wealth of technology expertise, we can provide expert technical support and guidance at every stage of your design.



AFRY (previous ÅF Pöyry) offers customized SW, HW and mechatronics services to the embedded and industrial IoT-markets. Based on your needs we deliver requirement specification, design, implementation, manufactured product and maintenance for your intelligent and connected systems. AFRY has many years' experience in providing air-born products with high demands on quality and traceability, robust end-to-cloud solutions as well as cost-efficient end user products. We also provide expert consultants.



Exhibitors


DATA MODUL stands behind its claim as a worldwide leading supplier of professional “visual solutions” and is a reliable premier choice partner in the areas of display, touch, embedded and monitor solutions.



Kontron is a global leader in embedded computing technology (ECT). As a part of technology group S&T, Kontron offers a combined portfolio of secure hardware, middleware and services for Internet of Things (IoT) and Industry 4.0 applications. With its standard products and tailor-made solutions based on highly reliable state-of-the-art embedded technologies, Kontron provides secure and innovative applications for a variety of industries.




Rutronik has developed from a “one-man-company” into one of the worldwide leading broadline distributors, employing more than 1,600. In the electronic components market, Rutronik currently ranks 11th worldwide and is the third largest European distributor. The product range includes semiconductors, passive and electromechanical components as well as embedded boards, storage technologies, displays and wireless products.





ECF template