JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi. ECF

Terveydenseurannassa ollaan siirtymässä kolmanteen aaltoon. Ensimmäisen polven laitteen laskivat lähinnä akselia, toisen polven laitteissa saadaan jo tarkkoja sykelukemia aktiivisuusmittauksen lisäksi. Kolmatta aaltoa on käynnistämässä sveitsiläinen Leman Micro Devices.

LMD esittelee virtuaalisilla CES-messuilla ensimmäisiä kuluttajatuotteita, jotka perustuvat sen V-Sensor-anturialustaan. Kyse on ensimmäisestä kuluttajamarkkinoille tulevasta anturitekniikasta, joka tuottaa lääketieteellisen tarkat tulokset viidestä eri mittauksesta, myös verenpaineesta.

LMD:n mukaan markkinoille on alkaneen vuoden aikana tulossa useita V-Sensor -anturiin perustuvia tuotteita. Ensimmäisenä esille ehti kiinalaisen Shanghai Minshin kanssa kehitetty avaimenperän kokoinen mittauslaite. Ammattitason anturimittaus on upotettu halkaisijaltaan 5-senttiseen ja 2,5 sentin paksuiseen moduuliin.

Moduulin avulla voidaan mitata syke, verenpaine, veren happitasapaino, ruumiinlämpö ja hengitystiheys. Mittaukseen riittää sormen painaminen anturia vasten ja tulokset tulevat minuutissa älypuhelinsovellukseen.

LMD on kehittänyt anturiaan yhdekän vuoden ajan. Moduulin pinnalla on sormenpään muotoinen syvennys, ja joka sisältää joustavaan hartsiin upotetun MEMS-paineanturin. Moduuli sisältää myös optisen anturin, lämpötila-anturin ja LMD:n kehittämän ASIC-piirin, joka digitalisoi antureiden signaalit ja ohjaa LED-valoja ja tiedonsiirtoa.

 
 

Suomen suurin valtti kybersodassa on luottamus

Teknologia19 – Aalto-yliopiston kyberturvallisuusprofessori Jarno Limnéll uskoo, että luotettavuudesta voi tulla suomalaisten yritysten suurin myyntivaltti tulevaisuudessa. – Tärkein kysymys on tulevaisuudessa, kehen ja mihin voimme luottaa. Luottamuksesta on tulossa hyvin arvokas aineeton pääoma yrityksille, Limnéll sanoi eilen messukeskuksessa.

Lue lisää...

Korteilla vauhtia IoT-kehitykseen

Sulautetun laitteen kehitys onnistuu useimmiten helpoiten valmiiden moduulien avulla. Nykyään niitä saa myös tehokkailla Apollo Lake -sarjan prosessoreilla varustettuna.

Lue lisää...
 
 
ETN_fi Yksi asia on varmaa – auto säilyy valtion lypsylehmänä https://t.co/kMKWb1S7eX #sadastanollaan @Autoala @SKALry
ETN_fi RT @diego_salatino: OnePlus 8T Concept: Exploring New Technologies https://t.co/Jec9t6DWDM #OnePlus
ETN_fi Live tonight: virtual Phone Dome Concert shot with 78 OnePlus phones. See it live 8pm Finnish time at… https://t.co/0qCJNdu59M
ETN_fi Everything you need to know to design RISC-V processors. https://t.co/OaHLVfrAZh
ETN_fi Valitse paras artikkeli ja voita OnePlus Nord N10 5G! https://t.co/O3XYNnVLKA #oneplus #NordN105G @OnePlus_FI


Sponsors


congatec is a leading supplier of industrial computer modules using the standard form factors COM Express, Qseven and SMARC as well as single board computers and EDM services. congatec’s products can be used in a variety of industries and applications, such as industrial automation, medical, entertainment, transportation, telecommunication, test & measurement and point-of-sale.



Presentors


We offer custom, cost-effective solutions to help you fulfil your project. With our wealth of technology expertise, we can provide expert technical support and guidance at every stage of your design.



AFRY (previous ÅF Pöyry) offers customized SW, HW and mechatronics services to the embedded and industrial IoT-markets. Based on your needs we deliver requirement specification, design, implementation, manufactured product and maintenance for your intelligent and connected systems. AFRY has many years' experience in providing air-born products with high demands on quality and traceability, robust end-to-cloud solutions as well as cost-efficient end user products. We also provide expert consultants.



Exhibitors


DATA MODUL stands behind its claim as a worldwide leading supplier of professional “visual solutions” and is a reliable premier choice partner in the areas of display, touch, embedded and monitor solutions.



Kontron is a global leader in embedded computing technology (ECT). As a part of technology group S&T, Kontron offers a combined portfolio of secure hardware, middleware and services for Internet of Things (IoT) and Industry 4.0 applications. With its standard products and tailor-made solutions based on highly reliable state-of-the-art embedded technologies, Kontron provides secure and innovative applications for a variety of industries.




Rutronik has developed from a “one-man-company” into one of the worldwide leading broadline distributors, employing more than 1,600. In the electronic components market, Rutronik currently ranks 11th worldwide and is the third largest European distributor. The product range includes semiconductors, passive and electromechanical components as well as embedded boards, storage technologies, displays and wireless products.





ECF template