Datakeskuksissa kaistanleveyden kehitys on ollut hurjaa. Esimerkiksi palvelimien ethernet-kytkinten nopeus on kasvanut viimeisen 12 vuoden aikana 80-kertaiseksi samalla, kun niiden virrankulutus on kutistunut 95 prosenttia. Broadcomin uusin kytkinpiiri jatkaa samaa kehityspolkua.

Eilen esitelty StrataXGS Tomahawk 5 -kytkin yltää 51,2 terabitin datansiirtoon sekunnissa. Yhden ainoan kytkinpiirin läpi. Kaista on kaksinkertainen verrattuna kaksi vuotta sitten esiteltyyn Tomahawk 4 -kytkimeen. Ainakin verkkolaitteissa Mooren laki elää siis vahvasti.

Broadcom muistuttaa Ethernet-kytkimien nopeasta kehityksestä: yksi Tomahawk 5 -piiri korvaa 48 ensimmäisen polven Tomahawk 1 -kytkintä, joka esiteltiin vuonna 2014. Uusin Tomahawk on tarkoitettu sekä yleismoottoriksi suuren luokan datakeskuksiin että palvelemaan erityisesti tekoäly ja koneoppimismallien laskentaa palvelimilla. Molemmat tarvitsevat dataa kiihtyvällä nopeudella.

Nopeuden lisäksi uudet Ethernet-kytkimet ovat aiempaa älykkäämpiä. Tomahawk 5:lal Broadcom hyödyntää ”kognitiivista reititystä”, joka osaa valita automaattisesti ja dynaamisesti järjestelmän kevyimmät linkit jokaiselle kytkimen poikki kulkevalle datavirralle. Tämä on erityisen tärkeää AI/ML-työkuormituksille, joissa on usein yhdistelmä lyhytikäisiä pulsseja ja pitkäkestoisia suuren kaistanleveyden siirtoja.

Lisätietoja uuden polven kytkinpiireistä löytyy täällä.

ETNtv

Watch ECF videos

Korteilla vauhtia IoT-kehitykseen

Sulautetun laitteen kehitys onnistuu useimmiten helpoiten valmiiden moduulien avulla. Nykyään niitä saa myös tehokkailla Apollo Lake -sarjan prosessoreilla varustettuna.

Lue lisää...

Suomen suurin valtti kybersodassa on luottamus

Teknologia19 – Aalto-yliopiston kyberturvallisuusprofessori Jarno Limnéll uskoo, että luotettavuudesta voi tulla suomalaisten yritysten suurin myyntivaltti tulevaisuudessa. – Tärkein kysymys on tulevaisuudessa, kehen ja mihin voimme luottaa. Luottamuksesta on tulossa hyvin arvokas aineeton pääoma yrityksille, Limnéll sanoi eilen messukeskuksessa.

Lue lisää...

LATEST NEWS

NEW PRODUCTS

 

NEWSFLASH

ETN_fi EU chip plan would cost €500bn, says NXP CEO https://t.co/j9bD8VpK9c
47mreplyretweetfavorite
ETN_fi Uuden polven oskilloskooppi näyttää signaalin tarkemmin kuin koskaan aiemmin https://t.co/1lMRFgE0IU
ETN_fi Cyber warfare starts years before the physical combat. See more here: https://t.co/dL2PW24xEe #cyber #cybersecurityhttps://t.co/8hcSoQgqpe
ETN_fi https://t.co/ugg6A0r6JX EU will tighten cyber security on IoT devices with new NIS2 legislation. See the ECF22 keyn… https://t.co/UBiEt4PRPM
Sponsors


Gold Sponsors


Silver Sponsors
Bronze





ECF template