SSD-levyt tarjoavat luontaisesti korkean luotettavuuden kaikentyyppisiin sovelluksiin, aina aloitustason kuluttajalaitteista kriittisiin järjestelmiin. Asianmukaiset tietosuojamekanismit voivat maksimoida levyn käyttöiän toteuttamalla ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä tarpeen mukaan, kertoo Silicon Motion artikkelissaan.
Operaattorit haluavat nyt yhä pienempiä matkapuhelinverkon soluja, joten laitevalmistajat vastaavat haasteeseen esittelemällä yhä kompaktimpia ratkaisuja. Nokia Solutions & Networksin Flexi Zone on markkinoiden pienin tukiasema.
LTE-verkkojen rakentaminen kiihtyy, joten tutkimuslaitos ABI Research intoutuu nimeämään kuluvan vuoden LTE:n vuodeksi. Ennusteen mukaan 4g-tukiasemien määrä kasvaa tänä vuonna 130 prosenttia.
Mems-pohjaisista liikeantureistaan tunnettu Invensense laajentaa tuotevalikoimaansa. Yhtiö ostaa Analog Devicesin mems-pohjaisten mikrofonien liiketoiminnan.
Kiinassa valmistetaan valtavasti elektroniikkaa, mutta maan oma puolijohdetuotanto on pitkään ollut lähes marginaalista. Ei ole enää. Information Network -tutkimuslaitoksen mukaan jo lähes kolmannes Kiinan tuotannossa tarvittavista IC-piireistä valmistetaan maan rajojen sisällä.
Broadcom on kertonut, että se aikoo tuoda tarjolle palvelimiin ja verkkolaitteisiin tarkoitetun huipputehokkaan prosessorin lähivuosina. Piiri perustuu kahdeksannen polven 64-bittiseen ARM-arkkitehtuuriin, mikä merkitsee samalla että yhtiö luopuu MIPS-arkkitehtuurista tehoprosessoreissaan.
Euroopan Unioni haluaa maanosan jälleen kärkeen puolijohdealalla. Tätä varten yhteisö sijoittaa kymmenen vuoden aikana peräti miljardia euroa grafeenin materiaalitutkimukseen.
Maailman tämän hetken ehkä kohutuimman pelifirman Supercellin enemmistö on päätynyt japanilaisomistukseen. Mobiilioperaattori Softbank ja pelien kehittäjä Gungho investoivat yhteensä 1,5 miljardia dollaria eli yli miljardi euroa helsinkiläiseen peliyritykseen.
MIPS oli takavuosina lupaava mikroarkkitehtuuri, joka kilpaili välillä aivan tasapuolisesti ARM:n ja x86-prosessorien kanssa. Sittemmin ARM vei kännykät, mutta nyt – uuden nimen alla – MIPS yrittää uudelleen älypuhelimiin ja tabletteihin. Imagination Technologies, jonka grafiikkapiirejä löytyy useista huippuluoklan älypuhelimista, osti MIPS:n viime vuonna. Imagination on aina halunnut myös älypuhelimien sovellusprosessoreihin ja MIPS-arkkitehtuurin uskotaan pystyvän tähän. Aseena on raaka suorituskyky.
Intelin uusi Bay Trail -prosessori yrittää kovasti kammeta Qualcommin Snapdragonia tablettien ja älypuhelimien ykköspaikalta. Monien mielestä Intelin piirit ovat edelleen liian kalliita. Helpotusta tähän on luvassa jo ensi vuonna.
Altera on esitellyt kehityspaketin, jolla pääsee erittäin edullisesti Cyclone V -pohjaisten laitteiden kehitykseen kiinni. Halvimillaan kitin hinta on vain 49 dollaria eli noin 36 euroa.
Ericssonin tuore tutkimus kertoo, että nykyään 72 prosenttia televisionkatselijoista katsoo videokuvaa mobiililaitteilla vähintään viikoittain. Lisäksi 42 prosenttia katselee ohjelmia myös kodin ulkopuolella. Perinteiseen televisionkatseluun puolestaan yhdistyy voimakkaasti multitasking.
Älykäs koti kiinnostaa alueena myös suurin puolijohdevalmistajia. STMicroelectronics on esitellyt ensimmäisen älykotien ja kotiautomaation järjestelmiin tarkoitetun piirinsä. Sen pohjalta ST:n kumppani Tataung on jo esitellyt useita verkottuneen kodin tuotteita.
Mobiilisovelluksia kehittävä Agawi on kehittänyt työkalun, jolla voidaan mitata älypuhelimen kosketusnäytön nopeuttaa eri sovelluksiin reagoitaessa. Touchmarks-työkalun tulokset ovat selviä. Applen uusi iPhone 5S on selvästi markkinoiden nopein älypuhelin.
Kodeista tulee yhä älykkäämpiä. Uusissa rakennuksissa järjestelmät ovat lähes säännönmukaisesti verkottuneita ja niitä voidaan ohjata verkon yli. Z-Wave ilmoittaa, että sen tekniikkaan pohjautuvia älykotituotteita on sertifioitu jo 900 eri tuotetta.
Windows on vaikeuksissa eikä näytä pääsevän kovin isoon asemaan tableteissa. Toiseen suuntaan liikenne on kuitenkin vahvistumassa, sillä Android-käyttöjärjestelmällä varustettuja sylimikroja alkaa pian tulla markkinoille. Kiinalaisen Lenovon uutuus uudistaa tablettien käyttötapaa ja sitä voidaankin jo nimittää läppäriksi.
Maantiekuljetukset ovat elintärkeitä talouselämälle. Kuorma-autoilla kuljetetaan ruokaa, tarvikkeita, materiaaleja ja monia muita tavaroita mihin tahansa paikkaan. Vaikka keskiraskaiden ja raskaiden kuorma-autojen osuus maailman ajoneuvoista on vain neljä prosenttia, niiden osuus tieliikenteen hiilidioksidipäästöistä on 40 prosenttia, tehden niistä kasvihuonekaasupäästöjen päälähteen, joka on otettava huomioon pyrittäessä kohti hiilivapautta.
Kenttätyö vaatii kovia koneita – ja nyt ne saa palveluna. Panasonicin uusi Toughbook Mobile-IT As-A-Service (MaaS) -ratkaisu mullistaa tavan, jolla liikkuvaa työtä tukevat laitteet ja IT-palvelut hankitaan ja hallitaan. Ei enää isoja kertahankintoja, pitkiä IT-projekteja tai laitteiden elinkaaren miettimistä – nyt saat kaiken tarvittavan helposti ja kuukausimaksulla.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.