SSD-levyt tarjoavat luontaisesti korkean luotettavuuden kaikentyyppisiin sovelluksiin, aina aloitustason kuluttajalaitteista kriittisiin järjestelmiin. Asianmukaiset tietosuojamekanismit voivat maksimoida levyn käyttöiän toteuttamalla ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä tarpeen mukaan, kertoo Silicon Motion artikkelissaan.
Stanfordin yliopiston tutkijat ovat valmistaneet toimivan prototyypin uudesta muistista, joka tallentaa enemmän dataa pienempään tilaan kuin nykyiset flash-muistit. Tekniikan taustalla on resistiivinen RAM.
Pitkätkin patenttikiistat päättyvät joskus. Näin on käynyt yhdelle puolijohdealan pitkäikäisimmistä sodista, kun Rambus ja Micron ovat päässeet sopuun patenttien ristiinlisensoinnista.
Langattomia ratkaisuja teollisuuteen kehittävä Laird on toteuttanut työkalun, jonka avulla yritykset voivat helpommin valita omaan sovellukseensa sopivan bluetooth-piirin tai -tuotteen. Työkalu on nimeltään Bluetooth Selection Tool.
Xilinx ilmoittaa tuovansa ensi vuonna uuden Ultrascale-arkkitehtuurinsa myös Virtex- ja Kintex-piireihinsä. 20 nanometrin prosessissa valmistettavien uutuuksien joukossa on myös seuraavan polven Virtex-lippulaivapiiri. Vu440-sirulla ohjelmoitavia logiikkasoluja on peräti 4,4 miljoonaa.
Ericssonin tutkimusosasto on miettinyt ensi vuoden kymmenen tärkeintä verkkotrendiä. Ykköseksi nousee mobiilipalveluiden kasvava merkitys. Toisekisi Ericsson nostaa biometrisen tunnistamisen, jolla päästään eroon turhanpäiväisestä salasanojen muistamisesta.
Mimo eli useamman kanavan yhtäaikainen käyttö on erinomainen tapa kasvattaa langattoman datansiirron nopeutta. Sillä on kuitenkin kääntöpuolensa, sillä useampi antenni merkitsee lisääntynyttä tehokulutusta. Edinburghin yliopistossa kehitetty tekniikka saattaa mullistaa tulevaisuuden mimo-yhteydet.
Inmarsat on laukaissut ensimmäisen viidennen polven satelliittinsa radalleen. Kaikenlaisissa vaikeuksissa ryvenneelle yritykselle tämä on uusi alku. Tavoite on toda nopeat nettiyhteydet käyttöön kaikkialla maailmassa.
Galliumnitridiledejä kasvatetaan yhä pääosin safiirialustoilla. Kallis safiiri on kuitenkin korvautumassa edullisemmalla piillä. IHS-tutkimuslaitos ennustaa, että vuonna 2020 jo 40 prosettia GaN-ledeistä valmistetaan piikiekoilla.
Avatron Software on lanseerannut mobiilisovelluksen, jolla Android-tabletista saa viritettyä itselleen kakkosnäytön. Langattomasti, sillä tabletti toimii mikron kumppanina yhteisen wlan-verkon yli.
Espoolainen Nexetic on julkaissut uuden korkean tietoturvan palvelun, jonka avulla voidaan tietokoneen kovalevyn tiedot suojata täysin varkauden tai katoamisen varalta. Laitteen joutuessa vääriin käsiin tiedot voidaan tuhota koneelta etähallinnan kautta.
Freescale jatkaa nousevaa buumia, jossa tuotteet viilataan sopimaan tulevaisuuden IoT-maailmaan, jossa kaikki laitteet ovat kiinni verkossa. Yhtiö on lisännyt suositulle Kinetis-ohjaimelleen tuen zigbee-yhteyksille.
Bluetooth-tekniikkaa kehittävät SIG-järjestö on julkistanut tekniikan uusimmat määritykset. 4.1-standardin myötä tekniikka saa useita parannuksia, kuten paremman yhteiselon LTE-yhteyksien kanssa. Ehkä tärkein lisäys on tuki Ipv6-yhteyksille. Sen myötä bluetoothia voitaisin käyttää IoT-yhteyksiin verkon yli.
Ethernet-kytkimiä myytiin vuoden kolmannella neljänneksellä 5,6 miljardilla dollarilla eli reilulla 4,1 miljardilla eurolla. IDC:n mukaan markkinaa kasvattaa tällä hetkellä erityisesti nopeasti kasvava pilvipalveluiden käyttö.
Grafeenista on pitkään puhuttu piin seuraajana tulevaisuuden mikropiirien rakennusaineeksi. Amerikkalaistutkijat ovat löytäneet materiaalin, jonka kyky johtaa sähköä on sataprosenttinen huoneenlämpötilassa. Uudelle aineella on annettu grafeenia seuraten nimi staneeni.
XP Power on julkaissut edulliset kuuden watin DC-DC muuntimet IT-, teollisuus kuin kuljetussovelluksiin. Muuntimet on koteloitu 24-nastaisiin muovisiin DIP-koteloihin, joiden mitat ovat 31,75 x 20,32 x 10,40 milliä.
Maantiekuljetukset ovat elintärkeitä talouselämälle. Kuorma-autoilla kuljetetaan ruokaa, tarvikkeita, materiaaleja ja monia muita tavaroita mihin tahansa paikkaan. Vaikka keskiraskaiden ja raskaiden kuorma-autojen osuus maailman ajoneuvoista on vain neljä prosenttia, niiden osuus tieliikenteen hiilidioksidipäästöistä on 40 prosenttia, tehden niistä kasvihuonekaasupäästöjen päälähteen, joka on otettava huomioon pyrittäessä kohti hiilivapautta.
Kenttätyö vaatii kovia koneita – ja nyt ne saa palveluna. Panasonicin uusi Toughbook Mobile-IT As-A-Service (MaaS) -ratkaisu mullistaa tavan, jolla liikkuvaa työtä tukevat laitteet ja IT-palvelut hankitaan ja hallitaan. Ei enää isoja kertahankintoja, pitkiä IT-projekteja tai laitteiden elinkaaren miettimistä – nyt saat kaiken tarvittavan helposti ja kuukausimaksulla.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.