Piikarbidilla (SiC) on korkeampi dielektrinen läpilyöntilujuus, energiakaistaero ja lämmönjohtavuus kuin piillä. Näitä ominaisuuksia tehoelektroniikkasuunnittelijat voivat hyödyntää kehittääkseen tehokkaampia tehonmuuntimia, joiden tehotiheys on suurempi kuin pii-IGBT -komponentteihin perustuvissa malleissa.
Hybridimuisti on standardiin DRAM-kantaan istuva moduuli, jossa on hyödynnetty DRAM-piirien lisäksi myös flash-muistia. Nyt DRAM-tekniikkaa hallinnoiva JEDEC on hyväksynyt alustavat standardit tuleville DDR4-hybridimuisteille.
Nokia Networks on yhdessä Singaporen toiseksi suurimman operaattorin StarHubin kanssa demonnut LTE-Advanced-yhteyksiä, joissa datanopeus ylsi jo 600 megabittiin sekunnissa. Linkki perustui 4 x 4 kanavan MIMO-yhteyteen.
Slovakialaiset arkkitehdit ovat kehittäneet minikodin, joka tulee toimeen pelkällä tuuli- ja aurinkosähköllä. Vuodesta 2008 käynnissä ollut projekti osoittaa, että kahden aikuisen pieni koti voi tulla toimeen ilman yhteyttä kiinteään sähköverkkoon.
Ruotsalainen IAR Systems tunnetaan sulautettujen sovellusten Embedded Workbench -kehitysympäristöstään. Yhtiö ilmoittaa nyt, että sen työkaluilla onnistuu C++-koodin kehitys yli 10 000 prosessorille. Joukkoon kuuluu 8-, 16-, ja 32-bittisiä suorittimia kaikilta suurilta valmistajilta.
Kansainvälinen televiestintäliitto ITU on julkistanut tuoreimmat ICT-kehitystä kuvaavat indikaattorinsa. Nettiin kytkeytyneitä on järjestön mukaan jo 3,2 miljardia. Näistä ihmisistä kaksi miljardia asuu ns. kehittyvissä maissa.
Suomen Messujen Teknologia15-jättimessuilla ensi lokakuussa jaetaan jälleen Suomen Automaatioseuran automaatiopalkinto. Haku tunnustuspalkintoon on nyt avattu. Tänä vuonna palkinto myönnetään saavutuksista teollisen internetin tai robotiikan saralla.
Mobiililaitteiden DRAM-muisteja myytiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 3,58 miljardilla dollarilla eli lähes edellisneljänneksen vauhtia. DramExchangen mukaan kauppaa vauhdittavat nyt erityisesti uudet LPDDR4-piirit. Älypuhelimissa siirrytään nopeasti nopeampaan muistiin.
Flash-muistiin pohjaava SSD-kiintolevy on äänetön ja nopea, mutta todellinen murros tallennuksessa tapahtuu uusien PCIe-liitäntäisten SSD-levyjen myötä. Niissä suorituskyky kasvaa moninkertaiseksi aiempiin, tällä hetkellä käytettyihin SATA-väyläisiin verrattuna.
Apple julkisti maaliskuussa suurella metelillä Watch-älykellonsa ja kohinan seassa myös uuden Macbook-kannettavansa. Siitä löytyy ainoastaan yksi C-tyypin USB-liitin, jota pitää käyttää lataamiseen ja kaikkiin laiteliitäntöihin, mikäli langattomia yhteyksiä ei ole käytettävissä.
Intelin ilmoitettiin jo maaliskuussa olevan halukas ostamaan FPGA-piirien valmistaja Alteran huikealla 10 miljardin dollarin kauppahinnalla, mutta huhtikuussa Alteran johto lopetti neuvottelut. Nyt fuusiota kaavaillaan taas.
Vapaiden ohjelmistojen ja GNU-projektin isänä tunnettu Richard Stallman on kirjoittanut Guardian-lehdessä kolumnin, jossa kunniansa saavat kuulla niin Microsoft, Apple, Google kuin Amazon. - Windows on haittaohjelma, Stallman julistaa.
Nokian viime marraskuussa Slush-tapahtumassa julkistama N1-tabletti on tähän asti ollut myynnissä vain Kiinassa. Nyt tabletti on aloittanut laajemman maailmanvalloituksensa. Ensin laite tuli myyntiin Taiwanissa 270 dollarin hintaan.
Elektroniikan suunnittelut täytyy ennen toteutusta varmentaa eli verifioida. Formaali verifiointi eli todentaminen matemaattisesti on hyvin hankalaa ja on edellyttänyt erittäin syviä tietoja työkaluista. Nyt saksalainen Onespin on tehnyt formaalista verifioimisesta hyvin helppoa.
Sieviläinen elektroniikan sopimusvalmistaja Scanfil on tehnyt ostotarjouksen ruotsalaisesta kilpailijastaan Partnertechistä. Scanfil tarjoaa Partnertechin osakkeesta 35 kruunua. Toteutuessaan kauppa kasvattaisin yrityksen koon kaksinkertaiseksi.
Ohjelmistotyön siirtyminen halvemman työvoiman maihin jatkuu edelleen. Brasilia ja Kiina houkuttavat yrityksiä, mutta nopeimmin koodaaminen kasvaa Intiassa. Siellä ohjelmistotyö on kooltaan jo yli neljän miljardin dollarin bisnes.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.