Tekoälyverkkojen kehityksestä yli vuosikymmen sitten lähtien ne ovat sulautuneet osaksi modernia elämää – robotiikasta suuriin kielimalleihin. Tekoälyssä "päättely" tarkoittaa mallin kykyä tehdä päätöksiä reaaliaikaisen datan perusteella. Kun datalähteen lähelle sijoitetaan vähävirtainen tietokone, jossa on päättelyä nopeuttava kiihdytin, paranevat nopeus, itsenäisyys, tietoturva ja yksityisyys.
FPGA-valmistaja Altera on esitellyt järjestelmäpiirin, jossa samaan koteloon on ensimmäistä kertaa ahdettu tehokas ohjelmoitava piiri ja nopeaa DRAM-muistia. Ratkaisu tuo muistisuorituskykyä jopa 10-kertaisesti aiempiin ratkaisuihin verrattuna, joissa DRAM-piiri on erillisenä FPGA:n kyljessä.
Testaus- ja mittauslaitteiden valmistukselle asetetut vaatimukset kasvavat jatkuvasti. Rohde & Schwarz vastaa huutoon ja esittelee Münchenissä järjestettävillä Productronica 2015 –messuilla uusia tuotteita esimerkiksi langattomien laitteiden ja komponenttien tuotantoon ja testaukseen.
Nopeus ja joustavuus on valttia elektroniikkatuotannossa, vakuuttaa ruotsalainen Mycronic esitellessään Productronica-messuilla uutta juotostulostuksen MY600-alustaansa. MY600JD on yhtiön mukaan markkinoiden nopein juotospastan tulostinlaite.
Spin-off -yritys Dispelix Oy kaupallistaa VTT:llä kehitetyn näytön, joka tuo visuaalisen informaation suoraan teräväpiirtokuvana käyttäjän näkökenttään osaksi silmälasien linssiä. Tämä mahdollistaa sen, että älylasit voivat korvata jopa älypuhelimen tai tabletin säilyttäen samalla näkymän ympäröivään maailmaan.
Automaatioyritys Omron ja ohjelmistoihin erikoistunut ranskalainen Adents ovat sopineet yhteistyöstä, jolla pyritään helpottamaan tuoteväärennösten löytymistä. Yritysten kehittämä ratkaisu mahdollistaa sarjanumeroinnin tarkastukseen ja tiedonhallinnan tehtaan sisäisessä pakkausprosessissa.
VTT on kehittänyt uuden massatuotantomenetelmän, jolla mikroskooppisia kanavarakenteita voidaan painaa laajoille muovikalvoille edullisesti esimerkiksi puettavan teknologian ja kosmetiikkateollisuuden tarpeisiin. Yhtenä tavoitteena on jalostaa käyttäjänsä sopivasta lämpötilasta huolehtiva älykangas, jonka ilmastointia voi säätää kännykän avulla.
Patentti- ja rekisterihallitus ja Aku Ankka -lehti ovat käynnistäneet Keksijänero-kilpailun alle 16-vuotiaille lapsille ja nuorille. Kilpailulla halutaan rohkaista lapsia ja nuoria innovatiivisuuteen, luovuuteen ja aloitteellisuuteen etsimällä, löytämällä ja palkitsemalla sellaisia ideoita ja keksintöjä, jotka parantavat arkielämäämme.
Nokia on yhdistymässä Alcatel-Lucentin kanssa ja siten luomassa erittäin suuren verkkoyrityksen, joka hallitsee kaikki eri verkon osa-alueita. Ericsson on tänään ilmoittanut strategisesta yhteistyöstä Ciscon kanssa. Liike on vastaus Nokian kasvavaan uhkaan.
Tietoturvayritys Sophos kertoo moraalisesti kyseenalaisesta hakkeriyrityksen kilpailusta, jossa haettiin iPhonen avaavaa haittaohjelmaa. Kolmelle toimivalle haitalle luvattiin miljoonan dollarin palkinto. Kisa on nyt ohi, mutta Sophosin mukaan yksi haittaohjelma läpäisi vaatimukset ja tuotti siis koodaajalleen miljoonan dollarin palkkion.
Rohm sanoo kehittäneensä maailman ensimmäisen lähettimen, joka tukee uutta hidasta ja edullista autojen tietoliikenneprotokollaa. Kyse on CXPI-protokollasta, joka mahdollistaa multiplekserilinkit auton elektroniikkayksikköjen välillä.
Joidenkin mielestä kaikki, jotka ylipäätään haluavat tabletin, ovat jo ostaneet sellaisen. Tämä näyttää pitävän paikkansa ainakin Suomessa, jossa tablettien myynti laski vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana 33,6 prosenttia.
Henkilökohtainen navigaattori on pikku hiljaa kuolemassa pois, eikä kehitykselle voi oikeastaan kukaan mitään. Navigaattoreistaan tunnettu TomTom ei ole kuitenkaan luovuttanut. Se hakee jatkuvasti uusia laitteita, joissa GPS-osaamista voi hyödyntää. Uusin tulokas on fitness-ranneke.
Elektroniikkavalmistuksen eettisyyttä tutkiva GoodElectronics-verkosto on julkistanut tutkimuksen, jossa tarkastellaan suurten yritysten toimintaa. Päähuomion tutkimuksessa vie Apple, joka ei tulosten mukaan investoi enää uusiin tuotteisiin vaan lähinnä taloudellisten voittojensa maksimointiin.
Ei ole kovin kauaa siitä, kun ajatus linuxin tarjoamisesta osana Microsoftin palveluista olisi tuntunut mahdottomalta. Nyt siitä kuitenkin tulee totta. Uuden sopimuksen myötä Microsfotin Azure-pilviasiakkaat voivat hyödyntää Red Hatin linux-pohjaisia ohjelmistoja.
FPGA-piireistä on yhä useammin tulossa järjestelmien keskuksia, joten niiden tehonsyötön suunnitteluun pitää kiinnittää erittäin paljon huomiota. Usein valmis moduuli on parempi kuin erilliskomponentteihin nojaava ratkaisu.
Virrankulutuksen optimointi on ratkaisevan tärkeää akkukäyttöisille laitteille. ST MEMS -antureiden Machine Learning Core (MLC) mahdollistaa päätöspuuluokittelun suoraan anturin sisällä, mikä vähentää mikro-ohjaimen kuormitusta ja pidentää akun käyttöikää. ST:n MEMS Studio ja AIoT Craft yksinkertaistavat tekoälypohjaista reunalaskentaa älykkäisiin ja energiatehokkaisiin sovelluksiin.
Miltä kuulostaisi älypuhelin, jota ei tarvitse koskaan ladata? Sydämentahdistin, joka kestää ikuisesti? Tai anturi, joka mittaa lämpötilaa arktisella alueella vuodesta toiseen ilman pariston vaihtoa. Kuulostaa uskomattomalta, mutta saattaa olla lähempänä todellisuutta kuin arvaamme.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.
R&S -seminaari: 5G Advanced & Beyond Oulussa 13.5.2025 Espoossa 14.5.2025
R&S -seminaari: Calibration Tampereella 22.5.2025
Seminaareihin ilmoittautuminen ja tiedustelut: asiakaspalvelu@rohde&schwarz