Gallium-nitridi (GaN) tarjoaa merkittäviä etuja tehokkuuden ja tehotiheyden lisäämisessä, mikä mahdollistaa suunnittelijoille huomattavasti haastavampien virtalähdemääritysten täyttämisen verrattuna piipohjaisiin MOSFET-komponentteihin. Yksi kohtuullinen huolenaihe minkä tahansa uuden, merkittäviä etuja tarjoavan teknologian suhteen on sen kestävyys ja luotettavuus. Poistaaksemme mahdolliset epäilykset, joita käyttäjillä saattaa olla, tarkastellaan GaN-teknologian kestävyyttä, luotettavuutta ja laatua.
Egham - Future Electronics on kummajainen komponenttien tukkukauppiaitten joukossa. Iso yritys, jonka liikevaihto on miljardeja euroja. Silti täysin yksityinen yritys, jonka omistajaankin liitetään jopa mysteerisiä elementtejä. Futurella tästä omasta erikoisuudesta pidetään. Sitä pidetään jopa tärkeänä kilpailuvalttina.
Johdinsarjoihin ja elektroniikan tuotantolinjoihin keskittyvän PKC:n osakeanti ylimerkittiin moninkertaisesti. Suunnatulla annilla konserni kerää lisärahaa yli 44 miljoonaa euroa.
Agilent Technologies on parannellut kannettavien analysaattoreidensa 16850-sarjaa. Signaalien sieppaus onnistuu aiempaa nopeammin ja muistiin saa entistä syvemmän kuvan signaalista. Tarve nopeammalle mittaukselle tulee järjestelmien kehityksestä. Niiden kellotaajuudet nousevat tasaisesti, joten bugien löytäminen edellyttää, että mittalaitteet pysyvät kehityksessä mukana.
Intel on esitellyt valikoiman uusia datakeskustuotteita ja -teknologioita pilvipalveluita tarjoaville yrityksille. Ne parantavat infrastruktuurin suorituskykyä ja joustavuutta, ja auttavat yrityksiä vastaamaan uusien palveluiden kasvavaan kysyntään, yhtiö kehuu.
Ihmiset kantavat jo nyt mukanaan lukuisia erilaisia mobiililaitteita. Lähivuosina ne keskustelevat paremmin keskenään. Gartner ennustaa, että vuoteen 2016 mennessä jokainen synkronoin henkilökohtaiseen pilveensä vähintään kuuden mobiililaitteen tiedot.
Amerikkalainen langattomien piirien kärkinimi Broadcom ostaa Renesas Mobilen Euroopan toiminnot. Broadcom saa kaupassa huippuluokan osaajia sekä valmista lte-modeemitekniikkaa halvalla, sillä kauppahinta on vain 124 miljoonaa euroa.
Intelin perustajan Gordon Mooren kuuluisa laki on tuonut elektroniikkaan lisää suorituskykyä yhä halvemmalla hinnalla jo vuosikymmeniä. Transistorien määrä piilastulla on kaksinkertaistunut kahden vuoden välein. Nyt laki on tulossa kohti loppuaan.
Saksalainen Giesecke & Devrient on esitellyt uuden SIM-korttien alustan, jossa samalla kortilla voidaan yhtäaikaisesti ajaa useita erilaisia nfc-sovelluksia (near field communication). SkySIM CX -kortilla on useita suojattuja alueita, joilla esimerkiksi mobiilimaksamisen vaatimia varmennustekniikoita voidaan käyttää.
Suomen messujen lokakuun alussa järjestämän Teknologia 13 -tapahtuman ilmapiiri muuttui tuoreiden Nokia-uutisten takia kertaheitolla. Elektroniikan ja automaation uutuuksia esitellään ensimmäistä kertaa Suomessa, josta matkapuhelinliiketoiminta on käytännössä täysin hävinnyt.
Komponenttien tukkukauppias Premier Farnell kertoo ryhtyneensä myymään markkinoiden ensimmäistä USB-väylästä virtansa saavaa juotoskolvia. Kolvi on tarkoitettu nopeisiin korjauksiin kentällä ja harrastelijoiden juotospöydillä.
Nokia myy matkapuhelinten liiketoimintansa Microsoftille alle €3,8 miljardilla euroa. Nokian patenteista ohjelmistotalo maksaa €1,65 miljardia, joten koko kaupan hinta on €5,44 miljardia euroa.
Tekesin Toiminnalliset materiaalit -ohjelman teemaseminaari ”Advanced materials and biomedical applications” tuo tänään esiin uusimpia tutkimustuloksia esimerkiksi biomateriaaleihin, nanoselluloosaan, grafeeniin, ohjattaviin materiaaleihin, optiikkaan ja painettavaan älyyn liittyen. Näillä eväillä luodaan jo nyt ihmisten varaosia, täsmälääketiedettä ja vaikkapa joustavaa elektroniikkaa.
Pohjois-Amerikan maanteillä tapahtuu vuosittain kuusi miljoonaa kolaria. 93 prosenttia näistä johtuu inhimillisestä ajajan virheestä. Nissan haluaa poistaa inhimilliset virheet. Sen autot ajavat autonomisesti vuoteen 2020 mennessä.
Ajoneuvojen kehittyessä kohti älykkäämpiä ja verkottuneempia järjestelmiä, reaaliaikaisen ja luotettavan tiedonsiirron merkitys kasvaa. Ethernetin Time-Sensitive Networking (TSN) -laajennukset tarjoavat deterministisiä ratkaisuja, jotka takaavat kriittisen datan oikea-aikaisen toimituksen. Tämä artikkeli esittelee, miten TSN-teknologia ja laitteet, kuten Toshiban TC9562 ja TC9563, mahdollistavat tulevaisuuden ajoneuvojen tehokkaan ja turvallisen tiedonsiirron.
Markkinoilla on tarjolla suuri määrä valmiita laitteistoratkaisuja ja ohjelmistoalustoja. Kun valmiit ratkaisut eivät suoraan sovellu aiottuun käyttötarkoitukseen, tarvitaan usein asiakaskohtaisten laitteistojen ja ohjelmistojen suunnittelua. Tämä artikkeli käsittelee keskeisiä asioita, jotka on huomioitava tietotekniikkaa sisältävän tuotteen teknisen ratkaisun valinnassa ja suunnittelussa.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.