SSD-levyt tarjoavat luontaisesti korkean luotettavuuden kaikentyyppisiin sovelluksiin, aina aloitustason kuluttajalaitteista kriittisiin järjestelmiin. Asianmukaiset tietosuojamekanismit voivat maksimoida levyn käyttöiän toteuttamalla ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä tarpeen mukaan, kertoo Silicon Motion artikkelissaan.
Teknologian tutkimuskeskus VTT koordinoi tietoverkkojen tietoturvaa koskevaa eurooppalaishanketta, jossa 5G-verkkoja ja -järjestelmiä kehitetään mahdollisten tietoturva- ja kyberuhkien varalta. Hankkeessa syntyviä tuloksia viedään valmisteilla oleviin 5G-standardeihin.
Oracle on luvannut julkistaa javan uuden 9-version vielä tämän vuoden aikana. Nyt alustan pääarkkitehti kertoo, että julkaisua ollaan myöhästyttämässä. Syynä on odotetun modulaarisuuden aiheuttamat ongelmat.
Teholähdevalmistaja XP Power on avannut uuden kokoonpanokeskuksen Englannin Readingiin. Yhtiö lupaa, että ensi vuoden alusta Readingistä lähtee näyte räätälöidystä teholähteestä asiakkaalle jo ”seuraavana päivänä”.
Sveitsiläinen u-blox tunnetaan sekä M2M-verkkojen modeemeistaan että paikannuspiireistä. Nyt yhtiö on virallisesti ottanut käyttöön Tampereella sijaitsevan tutkimuskeskuksensa.
Verkkoliikenteen kasvu vaatii jatkuvasti lisää palvelimia ja tämä näkyy laitemyynnissä. Vuoden kolmannella neljänneksellä palvelimia myytiin Gartnerin mukaan 13,5 miljardilla dollarilla. Summa on 7,5 prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin.
Apple ja Google ovat kaksi maailman innovatiivisinta yritystä. Kolmanneksi on noussut Elon Muskin perustama sähköautoyritys Tesla. Tämä käy ilmi Boston Consulting Groupin tekemästä The Most Innovative Companies 2015 -raportista.
Nokia S40, Symbian, Maemo, Meego. Suomalainen historia kännyköiden käyttöjärjestelmissä on komeaa luettavaa, mutta samalla eittämättä historiaa. Enää Suomessa ei käyttöjärjestelmiä koodata, sanoo strategiansa uudelleen muotoilleen Ixonosin toimitusjohtaja Sami Paihonen. Mutta miksi näin kävi?
Kajaanilainen Valtavalo tekee jotain, mikä nykyään on erittäin harvinaista: yritys aikoo moninkertaistaa Suomessa tapahtuvan tuotantonsa. Kysynnän kasvaessa Valtavalo hankkii toisen, tehokkaamman täysautomaattisen ledivaloputkien tuotantolinjan. Uuden linjaston on määrä olla toiminnassa kesään 2016 mennessä, ja sen toimittaa Kuopiolainen EID Tech Oy.
Englantilainen Knowles kertoo julkistaneensa maailman ensimmäisen älykkään mikrofonin. Käytännössä VoiIQ-mikrofoni on laite, joka jatkuvasti kuuntelee ympäristöään ja sovittaa dynaamisesti kulloiseenkin akustiseen maisemaan.
Omron Electronicsin uudeksi Pohjoismaiden johtajaksi on nimitetty Tord Käck. Hänellä on laaja kokemus automaatioteollisuuden alalta, jossa hän on työskennellyt lähes 30 vuotta.
Navigaattorivalmistaja TomTom on tuonut Android-sovellusten joukkoon ilmaisen sovelluksen, joka kertoo reaaliaikaisilla hälytyksillä sekä kiinteiden että liikkuvien liikennekameroiden sijainnin kuljettajan käyttämältä tieosuudelta.
Google on ilmoittanut, että Chrome-selaimen tuki päättyy 32-bittisillä linuxeille – Ubuntu 12.04 ja Debian 7 – jo ensi maaliskuussa. Päivityksiä selaimeen on näillä alustoilla luvassa siis enää neljän kuukauden ajan.
Tietoturvayhtiö Sophos on tutkinut, miten hyvin erilaisten internetiin kytkettyjen salaus on toteutettu. Tulokset ovat hälyttäviä. Esimerkiksi tutkitut 3,2 miljoonaa laitetta käyttivät vain 150 salausavainta.
Suomi ei enää kuulu maailman terävimpään kärkeen, kun maat asetetaan paremmuusjärjestykseen ICT-tekniikan hyödyntäjinä. Vuonna 2010 olimme vielä maailman kuudenneksi paras ICT-maa, nyt olemme sijalla kaksitoista. Tämä selviää kansainvälisen televiestintäliiton uudesta listauksesta.
Serbiasta ei joka päivä tule uutisia teknologisista innovaatioista, mutta nyt Belgradin yliopistossa on onnistuttu sellainen kehittämään. Serbialaistutkijat valmistivat grafeenista mikrofonin kalvon, joka on lähes 32 kertaa perinteisiä herkempi.
Yhä tiiviimmin verkottuneessa maailmassa, jossa kyberuhat ovat jatkuvasti läsnä, yritykset kohtaavat yhä enemmän haasteita suojellessaan järjestelmiään ja tietojaan kyberhyökkäyksiltä. KontronOS on IoT-turvallisuuteen kehitetty käyttöjärjestelmä.
Kenttätyö vaatii kovia koneita – ja nyt ne saa palveluna. Panasonicin uusi Toughbook Mobile-IT As-A-Service (MaaS) -ratkaisu mullistaa tavan, jolla liikkuvaa työtä tukevat laitteet ja IT-palvelut hankitaan ja hallitaan. Ei enää isoja kertahankintoja, pitkiä IT-projekteja tai laitteiden elinkaaren miettimistä – nyt saat kaiken tarvittavan helposti ja kuukausimaksulla.
Tule tapaamaan meitä tulevissa tapahtumissamme. R&S-seminaareihin saat kutsukirjeet ja uutiskirjeet suoraan sähköpostiisi, kun rekisteröidyt sivuillamme.