Piikarbidilla (SiC) on korkeampi dielektrinen läpilyöntilujuus, energiakaistaero ja lämmönjohtavuus kuin piillä. Näitä ominaisuuksia tehoelektroniikkasuunnittelijat voivat hyödyntää kehittääkseen tehokkaampia tehonmuuntimia, joiden tehotiheys on suurempi kuin pii-IGBT -komponentteihin perustuvissa malleissa.
Helsingissä järjestetään syyskuussa Global Cleantech Summit 2015 -tapahtuma, jossa esitellään cleantechin uusimpia tekniikoita ja sovelluksia. Tavoite on auttaa alaa saavuttamaan kova tavoite: liikevaihdon kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä.
Mentor on päivittänyt suositun piirilevyjen PADS-suunnitteluohjelmiston. Jatkossa PADSista on tarjolla kolme erilaista versiota. Halvimmillaan työkaluun pääsee kiinni viiden tuhannen dollarin lisenssillä.
Microsoftin Lumia-älypuhelimia myydään Suomessa hyvällä vauhdilla, mutta globaalisti sen markkinaosuus laskee edelleen. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Microsoft myi 8,6 miljoonaa Lumiaa. Älypuhelimissa sen markkinaosuus putosi jo 2,3 prosenttiin.
Aalto-yliopiston, Teknologian tutkimuskeskus VTT:n ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkijoiden mukaan teollinen internet eli IoT voi tuoda Suomeen jopa 48 000 työpaikkaa vuoteen 2023 mennessä. Työryhmä arvioi, että onnistuessaan teollisen internetin liiketoiminta toisi 12 miljardin euron investoinnit.
30 vuoden ikää voidaan pitää hienona saavutuksena ohjelmistolle. Tänä vuonna tämänikäiseksi yltää EDA-taloa Cadencen tuotevalikoimaan kuuluva OrCAD. Kyse on Suomessakin erittäin suositusta piirilevyjen suunnittelun työkalusta.
Maailmassa myytiin viime vuonna hieman alle 305 tuhatta sähköautoa. Tänä vuonna määrä kasvaa 466 tuhanteen. Forst & Sullivan -tutkimuslaitos arvioi, että autojen ajokantama ratkaisee sähköauton suosion. Mitä pidemmälle yhdellä latauksessa voidaan ajaa, sen houkuttelevammaksi sähköauto tulee.
Applen Watch-älykello on nyt ollut joillakin käytössä hetken aikaa, joten netti pursuaa ensiraportteja. Suurimmat raportoidut ongelmat liittyvät akkukestoon ja kolmansien osapuolten sovelluksiin, jotka eivät toimi. Erään käyttäjän mukaan Watch-kellon akku kului täysin loppuun yhdeksän tunnin aikana. Meidän pitää siis ilmeisesti tottua siihen, että älypuhelimen lisäksi älykelloa pitää ladata vähintään kerran päivässä.
Entä jos tarvitset tiettyä komponenttia 10 vuoden ajan, mutta sen valmistus päättyy jo muutaman vuoden päästä. Oikeiden kumppanien kanssa tähänkin ongelmaan löytyy elektroniikkatuotannossa keinoja.
Oregonin osavaltion yliopistossa on kehitetty tekniikka, jonka avulla wifi-yhteyden nopeus voisi kasvaa jopa 10-kertaiseksi. Tekniikka on nimeltään WiFO ja siinä dataa siirretään ledivalojen välityksellä.
Sulautettujen laitteiden kehittäjät ostavat nyt urakalla Raspberry Pi- ja Arduino-kortteja, joten ei ole ihme että tarjokkaita tulee koko ajan lisää. Yksi uusimmista on UDOOn kehittämä Neo. Se saavutti joukkorahoitustavoitteensa ennätysajassa.
Vantaalainen Enfucell on kehittänyt anturitarran, jonka avulla voidaan mitata golfswingin mailanpään nopeutta ja kiihtyvyyttä. Data lähetetään älypuhelimeen bluetoothin välityksellä.
Intel kertoo, että sen HDMI-tikulle istutettu PC-tietokone on nyt tilattavissa. Ensimmäisenä myynti tuli Windows 8.1 -käyttöjärjestelmällä varustettu tikku. Ubuntu-versiota pitää odottaa kesäkuuhun asti.
Puolijohteita myydään tänä vuonna 354 miljardilla dollarilla, ennustaa Gartner. Luku on neljä prosenttia suurempi kuin viime vuonna, mutta se voisi olla suurempikin. Ala kärsii nyt liian vahvasta dollarista, liian suurista varastoista ja siitä, että XP-koneiden päivittäminen PC-markkinoilla on ohi. Kaikki odottavat tulevaa Windows 10 -käyttöjärjestelmää.
Integrated Device Technology kertoo, että ruotsalainen huonekalujätti IKEA on valinnut sen langattomat lähetinpiirit tuleviin huonekaluihin ja koriste-esineisiin, joihin lisätään kyky ladata mobiililaitteita langattomasti. IKEA luottaa IDT:n P9030-piireihin, jotka lataavat laitteita magneettiseen induktion voimalla.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.