Piikarbidilla (SiC) on korkeampi dielektrinen läpilyöntilujuus, energiakaistaero ja lämmönjohtavuus kuin piillä. Näitä ominaisuuksia tehoelektroniikkasuunnittelijat voivat hyödyntää kehittääkseen tehokkaampia tehonmuuntimia, joiden tehotiheys on suurempi kuin pii-IGBT -komponentteihin perustuvissa malleissa.
Taiwanilainen Adata tarjoaa harrastajille uutta flash-pohjaista SSD-kiintolevyä aina teratavun kapasiteettiin asti. Levy on erittäin nopea, sillä se tukee kuusi gigabittiä sekunnissa dataa siirtävää SATA III -väylää.
EnOcean esittelee Frankfurtin Light+Building 2014 messuilla tuotetta, joka yhdistää monta tämän hetken kuumaa tekniikkaa. 2,4 gigahertsin radion, ledivalaistuksen ja energian keruun. Yhtiön langaton valokatkaisin tulee toimeen ilman paristoa.
Ohjelmistoja myytiin viime vuonna 407,3 miljardilla dollarilla eli lähes 295,5 miljardilla eurolla. Microsoft oli suurin softatalo, mutta Oracle nousi nyt ensimmäistä kertaa listan kakkoseksi.
Vaikka nykyään on tarjolla valtava määrä erilaisia ohjelmointikieliä, elektroniikkasuunnittelijoiden pitäisi edelleen oppia ensin koodaamaan 1970- ja 80-luvuilla kehitetyillä C-ja C++-kielillä. Näin sanovat koodaajat itse.
Tulevaisuudessa nettiin voidaan liittyä myös ledivalaistuksen kautta. Ranskalainen tutkimuslaitos CEA-Leti aikoo demota Frankfurtin Light+Building-messuilla protojärjestelmää, jossa datanopeus on saatu nostettu jo 10 megabittiin sekunnissa.
National Instruments ja ruotsalainen Lundin yliopisto ovat sopineet 5G-tekniikkaan liittyvästä tutkimusyhteistyöstä. Ne aikovat rakentaa massiivisen MIMO-järjestelmän, jossa on jopa sata lähettävää ja vastaanottavaa laitetta.
Englantilainen Surecore on SRAM-muisteihin erikoistunut IP-talo. Sen kehittämä arkkitehtuuri on testien mukaan erittäin lupaava, sillä perinteisiin SRAM-piireihin verrattuna Surecoren piiri toimii 50 prosenttia pienemmällä virrankulutuksella.
Googlella on niin paljon rahaa, että se voi ostaa miljoonien yrityksiä ja leikkiä erilaisilla tuoteideoilla niin kauan, että jokin niistä osuu kultasuoneen. Tällainen käsitys Googlesta innovoinnin "leikkikenttänä" on täyin väärä.
HDMI on yleisin tekniikka video-, audio- ja nyt myös datasignaalin siirtoon olohuoneen viihdelaitteissa. Se ei ole kuitenkaan ainoa. Uudella HDBaseT 2.0 -tekniikalla onnistuu myös esimerkiksi 4K-videon siirtoa pidempien matkojen yli.
Piilaakson Mountain View´ssä sijiatseva tietokonehistorin museo eli Computer History Museum on laittanut jakoon Microsoftin DOS-käyttöjärjestelmän 1.0- ja 2.0-versioiden lähdekoodit.
Nokia Solutions & Networks esitteli taannoisilla Barcelonan Mobile World Congress -messuilla useita uusia teknologioita. Yksi mielenkiintoisimpia oli Centralized RAN -tekniikan uudistus, joka kasvattaa selvästi käyttäjien datanopeutta verkkoon päin.
Edward Snowdenin paljastukset ovat saaneet eurooppalaiset toimijat tarttumaan tietoturvan selviin puutteisiin. ICT-standardointijärjestö ETSI kertoo perustaneensa teknisen komitean kehittämään standardia kyberturvallisuudelle.
Microchip esitteli San Josen sulautetun tekniikan Embedded Systems Conferencessa kaksi uutta perhettä PIC16-ohjaimiinsa. F170X- ja F171X-siruilta löytyy laaja valikoima analogiatoimintoja. Esimerkiksi analogiaohjauksiin siruilla on kaksi operaatiovahvistinta.
Gartnerin ennuste tälle vuodelle kertoo, että tablettien kappalemääräinen myynti ohittaa pian pöytäkoneiden ja kannettavien tietokoneiden myynnin. Aivan vielä tänä vuonna muutos ei tule, mutta ensi vuonna tabletit menevät jo reilusti ohi.
Komponenttien jakeluyritys Arrow Electronics laajentaa sulautettujen korttimoduuliensa valikoimaa israelilaisen Shitechin ARM-pohjaisilla moduuleilla. EMEA-alueen kattavan sopimuksen mukaan Arrow myy teollisuuselektroniikkaa ja sulautettuja järjestelmiä ostaville asiakkailleen ShiraTechin ja Arrow’n yhdessä kehittämiä moduulitasoisia AT-501-järjestelmäratkaisuja.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.