Eilen järjestetyssä Finnbuild Awards -palkintogaalassa palkittiin yrityksiä useissa eri sarjoissa. Tekesin sarjassa "Rakennetun ympäristön kasvuyritys" valinta osui oululaiseen, uudenlaisia lukkoja kehittävään iLOQiin.
Jos kännykällä halutaan ottaa laadukasta kuvaa, se vaatii edelleen käytännössä optista zoomausta. Tähän asti se on tarkoittanut paksuja kameramoduuleja, jotka tekevät laitteesta hieman möhkön. Singaporelainen DynaOptics on kehittänyt tekniikan, jolla optinen zoomaus saadaan ohueen tilaan ja siten ohuenkin kännykän kuorien väliin siististi.
Ericsson on esitellyt kaksi uutta, kovia kenttäoloja kestävää DC-DC-muunninta. Uutta on erittäin laaja tulojännitealue. Muuntimet hyväksyvät tulot yhdeksästä voltista 75 volttiin.
Microsoft yllätti monet nimeämällä ensi vuonna julkistettavan uuden käyttöjärjestelmänsä niellä Windows 10. Yhtiö itse puhuu tietenkin siirtymisestä ”aivan uuteen aikakauteen”, mutta raadollisempi selitys voi ola se, että uusi nimi johtuu ohjelmoijien laiskuudesta.
Kaikki elektroniikkalaitteet tarvitsevat kellosignaalin. Yleensä se on tuotettu pienellä, hyvin edullisella kvartsikiteellä. Nyt mems-pohjaiset resonaattorit alkavat raivata tietään kulutuselektroniikkaan.
Toshiba sanoo kehittäneensä maailman pienimmän laitteiden sisään sulautettavan flash-pohjaisen NAND-muistin. Uutuuksien tallennuskapasiteetti yltää aina 128 gigatavuun saakka.
Puolijohdemarkkinoiden koko kasvaa tänä vuonna uuteen ennätykseen. Mikropiirejä myydään yhteen 338 miljardilla dollarilla eli 270 miljardilla eurolla. Gartner tarkisti markkinaennustettaan ylöspäin ja povaa nyt 7,2 prosentin kasvua.
Apple on edelleen tablettien sovellusprosessorin ykkönen A-sarjan suorittimillaan. Kakkossijasta sen sijaan käydään kovaa vääntöä. Vuoden toisella neljänneksellä paikan valtasi Intel Atom-prosessoreillaan.
Entinen Agilent eli Keysight Technologies on tuonut EEsod EDA -suunnittelutyökaluihinsa DDR-muistiväylän simulaattorin. Työkalu on laatuaan markkinoiden ensimmäinen. Sen avulla löytyvät nopeasti liitännän aiheuttamat bittivirheet.
JEDEC hyväksyi vastikään uuden mobiililaitteiden SDRAM-standardin. JESD209-4 määrittelee tekniikan, jolla DDR4-väylä tuodaan älypuhelimiin. IHS-tutkimuslaitos uskoo, että DDR4 tulee älypuhelimien ykkösmuistiksi vuonna 2016.
Elektroniikan komponentteja verkossa myyvä Mouser Electronics kasvaa kovaa vauhtia Euroopassa. Kasvu on ripeää myös Suomessa. Yhtiön Euroopan johtajan Mark Burr-Lonnonin mukaan suomalaisasiakkaiden määrä on tänä vuonna kasvanut 48 asiakkaan kuukausivauhdilla.
Anritsu on esitellyt ensimmäiseen kenttäkäyttöön tarkoitetun testerin, josta löytyy sekä PIM-analysaattori että antenni- ja kaapelianalysaattori. Uutuus on nimeltään PIM Master MW82119B. Yhdistelmätesteristä on teknikoille paljon hyötyä, sillä sen myötä tukiaseman mastoon tarvitsee kantaa vähemmän instrumentteja.
Esineiden internet, teollinen internet, tai kyberfyysiset järjestelmät, joista Atlantin takana puhutaan. IoT puhuttaa nyt kaikkia. Standardointijärjestö ETSI heittää oman kortensa kekoon esittelemällä ensimmäiset IoT-verkkojen toteutukseen tarkoitetut määritelmänsä.
Microsoft taisi yllättää lähes kaikki nimeämällä seuraavan sukupolven käyttöjärjestelmänsä Windows 10:ksi. Uusi alusta tulee tarjolle ensi vuonna ja ensivaikutelma näyttää lupaavalta. Ehkäpä Microsoft on vihdoin kuunnellut käyttäjien toiveita ja kommentteja.
Suomen suurin it-tukkuri ALSO Finland Oy on tehnyt sopimuksen tulostimien ja tarvikkeiden jakelusta kolmiulotteisen tulostuksen edelläkävijä 3D Systemsin kanssa. Sopimuksen myötä 3D Systemsin tulostimet ovat saatavilla ALSOn kautta jälleenmyyjille tästä päivästä lähtien.
Uusi langaton standardi näyttää auttavan lunastamaan älykkään kodin lupaukset. Se myös tarjoaa kuluttajille turvallisempia, luotettavampia ja saumattomimpia yhteyksiä ja sitä myötä parempia kokemuksia. Standardi on nimeltään Matter.
Aiempaa älykkäämmät ja integroidummat teknologiat ovat muuttaneet ja mullistaneet elämäämme kännyköistä lähtien aina siihen asti, miten teemme työtä kollegoidemme kanssa tai hoidamme ostokset. Käymme nyt läpi valtavaa muutosta, kun tekoäly ja reunalaskenta tehostavat eri toimialoja ja toimintoja. Odotan mielenkiinnolla, mitä yllätyksiä näemme vuoden 2023 jälkeen, kirjoittaa Lenovon maajohtaja Eero Tainio.