Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) päätti testata EU:n ulkopuolisissa verkkokaupoissa myytävänä olevia tuotteita. Tulokset olivat järkyttävät. Vain yksi 32:stä Tukesin ostamasta lelusta, lastentarvikkeesta, korusta ja sähkölaitteesta täytti eurooppalaiset vaatimukset.
Jos nämä tuotteet olisivat myynnissä Suomessa, kaupat velvoitettaisiin keräämään ne takaisin kuluttajilta. Tilatusta kosmetiikasta puolestaan kuudesta tuotteesta kymmenestä puuttui Euroopassa vaadittava ainesosaluettelo.
Tulosten perusteella voi tulla vain siihen johtopäätökseen, ettei valvonnan ulkopuolella olevista verkkokaupoista kannata ostaa oikeastaan yhtään mitään. EU:n ulkopuolelta tuotteita ostava kuluttaja joutuu itse vastaamaan seurauksista, jos tuote aiheuttaa vahinkoa.
Tukes osti 32 erilaista tuotetta esimerkiksi Wish-, AliExpress- ja eBay-verkkokaupoista. Tuotteet testattiin samoin kriteerein, joiden perusteella valvontaa tehdään Suomessa.
Kaikki Tukesin testeihin valitsemat, yhteensä seitsemäntoista lelua, tuttia, tuttiketjua ja lastenvaatteetta todettiin testeissä vaarallisiksi. Turvallisuuspuutteet olivat räikeitä.
Tukes testautti halpisverkkokaupoista kuusi eri usb-laturia, joista viisi todettiin testeissä vaarallisiksi. Vaarallisissa tuotteissa oli sekä tulipalon että sähköiskun vaara. Testattujen latureiden hinnat vaihtelivat alle eurosta noin viiteen euroon. Kaikki alle euron laturit osoittautuivat vaarallisiksi.

ETN julkaisee vuosittain 2-3 digitaalista erikoislehteä. Tämän vuoden ensimmäinen numero ilmestyi vapun kunniaksi. Lehti sisältää jälleen vankan kattauksen elektroniikan ja huipputekniikan eri osa-alueilta. PoE eli Power-over-Ethernet etenee koko ajan, FPGA-piireillä voidaan taiteilla suorituskyvyn ja tehonkulutuksen välillä, automaation avulla on mahdollista kaikki hyöty irti digitalisaatiosta. Ja jos VR:n muuttuminen ketteräksi ohjelmistotaloksi kiinnostaa, sekin löytyy uudesta ETNdigistä.
Analog Devices on tuonut markkinoille täydellisen 10BASE-T1L Ethernet-ratkaisun, joka on suunniteltu rakennusautomaatioverkkoihin. Uusi ADIN2111 lisää pitkän ulottuvuuden Ethernet-liitettävyyden ohjaimiin, antureihin ja toimilaitteisiin, mikä tarjoaa oivalluksia tehokkaampaan ja kestävämpään kiinteistönhallintaan.
Samsung ilmoitti eilen osavuosikatsauksensa yhteydessä, että se aikoo aloittaa volyymituotannon 3 nanometrin prosessissa vielä toisen vuosineljänneksen aikana eli viimeistään kesäkuussa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun mikropiirejä valmistetaan volyymeissä tällä viivanleveydellä. Samsung kutsuu prosessiaan nimellä 3GAE (3 nm-luokan gate all-around early). Se on ensimmäinen GAAFET-transistorirakenteella kaupalliseen tuotantoon viety prosessi.


Tietoturvayhtiö Check Point Softwaren tutkijat kertovat uudessa blogissaan, että maksetut lunnaat ovat vain osa kiristyslunnaiden uhrille aiheutuvista todellisista kuluista. Yhtiöt tutkijat arvioivat, että kokonaiskustannukset ovat jopa 7 kertaa korkeammat. Suomessa kiristyshyökkäyksen todennäköisuus on alkuvuonna vähentynyt 43 prosenttia.
Yhä suurempi osa valaistuksestamme tuotetaan puolijohdeledeillä. Niiden tehokkuus ja hyötysuhde paranevat tasaisesti, vaikkakaan ei kovin nopeasti. Lumiledin uusin 3030-sarja osoittaa hyvin, miten kehitystä tapahtuu.

