Koneoppiminen (ML) ja tekoäly (AI – joista ML voidaan nähdä tekoälyn osajoukkona) on perinteisesti toteutettu korkean suorituskyvyn laskentajärjestelmissä ja viime vuosina yhä enemmän pilvessä. Nyt niitä kuitenkin hyödynnetään yhä useammin sovelluksissa, joissa käsittely tapahtuu lähellä datan lähdettä. Tämä on ihanteellista IoT-laitteille: kun analyysi tehdään reunalla, pilveen tarvitsee lähettää vähemmän dataa. Tulos on parempi suorituskyky pienemmän viiveen ansiosta ja parempi tietoturva.
Aiemmin älypuhelimessa oli kolme liitintä: yksi latauksella, yksi datalle ja yksi audiolle. Usein nämä liittimet olivat vielä laitekohtaisia. USB:n myötä liittimien määrä väheni ensin kahteen ja nyt enää yhteen. C-tyypin liitin riittää kaikkiin toimintoihin.
Kun joka toisella on uusi iPhone, ei omalla laitteellaan voi katukuvassa juuri erottua. Jos sellainen on tärkeää, pitää hankkia todellinen katseenvangitsija. Sellainen on vaikkapa ruotsalainen luksuspuhelin Solarin. Se maksaa noin 12 000 euroa.
Samsung on esitellyt maailman ensimmäisen NVMe-ohjaimella varustetun sulautetun flash- eli SSD-kiintolevyn. Hauskaa uudessa 512 gigatavun levyssä on se, että sen fyysiset mitat ovat pienemmät kuin esimerkiksi digikameroista tutun SD-muistikortin.
Turvapuhelimia ja niiden hallintaratkaisuja kehittävä Bittium on esitellyt yhdessä ranskalaisen Air-Lynxin kanssa maailman ensimmäisen LTE-viranomaisverkkoihin tarkoitetun multimedian siirtoratkaisun. eMBMS-tekniikkaa esitellään eilen Amsterdamissa alkaneilla Critical Communications World -messuilla.
Liikenne- ja viestintäministeriö kertoi tänään ryhtyvänsä suunnittelemaan kuituverkkojen lupaprosessin keventämistä. Tavoite on vastata tulevan esineiden internetin tarpeisiin parantamalla sekä kiinteitä että langattomia yhteyksiä.
Mobiililaitteiden ja erityisesti ns. puettavien elektroniikkalaitteiden yleistyminen vie komponenteissa kehitystä kohti yhä alhaisempia jännitteitä. Englantilainen IP-talo sureCore on esitellyt SRAM-muistin, joka toimii ennätyksellisen alhaisella 0,6 voltin jännitteellä.
52 megabittiä sisään, reilut 10 ulos. Mittaus tänään kuvaa aika tyypillisesti ihan hyvää mobiilidatan nopeutta suomalaisessa verkossa. Ericsson kuitenkin ennustaa, että jo tänä vuonna kännykkäverkoissa rikotaan maaginen gigabitin datanopeus.
Intel esitteli Taiwanin Computex-messuilla PC-prosessorin, joka on yhtiön historian tehokkain pöytäkonesuoritin. Core i7 Extreme Edition on 10 suoritinytimen kone, joka 3-3,6 gigahertsin kellotaajuudella ja DDR4-muistilla on tarkoitettu erityisesti virtuaalitodellisuuden ja 4K-kuvan pyörittämiseen.
Painetusta elektroniikasta odotetaan suuria bisnesmahdollisuuksia myös suomalaisyrityksille, mutta pian voi olla mahdollistaa tulostaa piirikortteja myös kotona. Toronton yliopistosta spinnattu Printem sanoo tekevänsä piirikorttien valmistukselle saman, minkä Polaroid teki aikoinaan valokuvaukselle.
Älypuhelimen normaali olotila taitaa olla pian tyhjentyvä akku, joten sitä pitää vähintään päivittäin ladata. Tietoturvayritys Kaspersky Lab kuitenkin muistuttaa, että älypuhelimen lataaminen USB:llä sisältää monenlaisia riskejä.
Powerbox on tuonut markkinoille uuden teholähdesarjan, joka on tarkoitettu autoihin asennettaviin teollisen internetin sovelluksiin. Uusien ENA100- ja ENA200-teholähteiden pitkälle integroitu komponenttialusta ja matalaprofiilinen planaarinen magneettirakenne on pakattu muovikoteloon, jonka suojausluokka on IP21.
Jos tavallisen kuluttajan älypuhelimessa SD-muistikortti ei toimi, seurauksena on korkeintaan lomakuvien harmittava vioittuminen. Teollisuudessa vaatimukset ovat aivan toiset. Apacerin uudet SD- ja microSD-kortit vastaavat koviin vaatimuksiin.
Kännykkäsäteily mietityttää monia, varsinkin lasten ja nuorten kohdalla. Ruotsin säteilyturvaviranomainen (Strålsäkerthetsverket) katsoo nyt kuitenkin, että kännykkäsäteilyn vaarallisuudesta ja esimerkiksi sen riskistä aiheuttaa syöpää on yhä heikompi näyttö.
Jon Peddie Research on selvittänyt grafiikkaprosessorien ja -korttien markkinoita vuoden ensimmäiselä neljänneksellä. PC-myynnin laskun myötä myös grafiikkakorttien myynti on laskenut. Erillisgrafiikka eli ratkaisu, jossa grafiikkaprosessori ei ole osa integroitu isäntäprosessorille on joka kolmannessa mikrossa.
Ultra wideband -tekniikasta (UWB) on tullut merkittävä langaton viestintätekniikka, jolla on laaja sovellusalue. Kehityksen ja käyttöönoton edetessä UWB:stä tulee keskeinen osa seuraavan sukupolven langatonta viestintää ja paikannusta.
Nokia on solminut miljardiluokan yhteistyösopimuksen yhdysvaltalaisen tekoälypiirejä ja -palvelimia kehittävän Nvidian kanssa kehittääkseen niin sanottua tekoälypohjaista mobiiliverkkoa. Tämän AI-RAN-tekniikan pitäisi olla keskeinen moottori, joka vauhdittaa siirtymää 5G:stä 6G:hen.