Verkon, infrastruktuurin ja verkon arkkitehtuurin monimutkaistuminen lisää sellaisten yhteyksien määrää ja monimuotoisuutta, jotka voivat olla verkkohyökkäysten kohteena. Elegantti tapa suojautua uhkilta on käyttää Silicon Motionin FerriSSD-asemia datan tallennukseen.
Microsoft alkaa tänään jakaa uutta Windows 10 -käyttöjärjestelmää uusien laitteiden mukana. Vanhoille käyttäjille uusi alusta tulee maksuttomana päivityksenä. Jakelu alkaa 190 maassa.
Dell on esitellyt uuden tabletin vankkarakenteisten Latitude Rugged -laitteiden sarjaansa. 12-tuumainen uutuus on suunniteltu kestämään vesiroiskeita, hiekkaa, pölyä, iskuja sekä äärimmäisiä lämpötiloja.
Korealainen SK Hynix kertoo aloittavansa kolmiulotteisten NAND-flash-piirien tuotannon ensi syksynä. Ilmoitus vahvistaa trendiä, jossa 3D-piirien osuus flash-muisteista kasvaa nopeasti. Tänä vuonna jo joka viiden NAND-piiri on 3D-tyyppiä.
Euroopan komission JRC-tutkimuslaitos (Joint Research Center) kertoo tuoreessa tutkimuksessaan, että viime vuonna Euroopassa tuotettiin tuulivoimalla sähköä 129 gigawatin verran. Määrä vastaa kahdeksaa prosenttia Euroopan sähköntarpeesta.
NXP sanoo kehittäneensä markkinoiden ensimmäisen turvallisen C-tyypin USB-liitännän. Samaa yhteyttä käyttäen voidaan nyt siirtää dataa, videota ja latausvirtaa, sekä autentikoida vastaanottavat laitteet niin, että käyttöön tulevat vain sallitut toiminnot.
Lämpö on monien elektroniikkalaitteiden iso vihollinen. Moniin kohteisiin mekaaninen jäähdytys ei sovi, joten yritykset kehittävät uusia materiaaleja lämmön tehokkaaseen poisjohtamiseen. Englantilaisen Versarien Technologiesin ratkaisu on huokoinen kupari.
Auton elektroniikka on yhä haastavampi kohde tehon muunnokselle. Akusta saadaan välillä irti vain muutamia voltteja, mutta muunnoksen pitää käsitellä myös 42 voltin jännitettä. Linearin uutuus kykenee tähän neljällä lähdöllä, joten se korvaa jopa neljä erillistä regulaattoria.
Strategy Analytics on listannut tablettien sovellusprosessorien toimittajat tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Luvut vahvistavat, että laitteiden myynti on laskusuunnassa. Suorittimia myytiin 733 miljoonalla dollarilla, mikä on kuusi prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Yhä tarkempi grafiikka on tulossa myös teollisuuden sovelluksiin. Saksalainen Congatec on julistanut Mini-ITX-kortin, joka osaa piirtää grafiikkaa jo 4K-resoluutiolla. Se perustuu AMD:n G-sarjan emolevyyn. AMD:n toisen polven G-sarjan järjestelmäpiireille on integroitu tehokas Radeon-grafiikkasuoritin. Sen avulla Congatecin uusi 170 x 170 -millinen kortti pystyy tukemaan kahta näyttöä yhtäaikaa aina 3840 x 2160 pikselin tarkkuuteen asti.
Google on vuodesta 2009 asti testannut itseään ajavia autoja julkisilla maanteillä. Tähän asti autoon on törmätty 14 kertaa. Suurin osa kolareista on ollut muiden autojen tekemiä peräänajoja.
Markkinoille on tullut jälleen uusi linux-pohjainen älypuhelinalusta. Asialla ovat KDE-työpöydän takana olevat kehittäjät. Uusi alusta on nimeltään Plasma Mobile ja käytännössä kyse on kännykän ruudulle sovitetusta Plasma-työpöydästä.
Ohjelmistotalo Tiobe rankkaa ohjelmointikielten suosion kuuluisalla indeksillään, joka mittaa hakukonehakuja. Heinäkuussa listan kärkeen saatiin muutos, kun java ohitti C:n. C++ on puolestaan kasvattanut eniten suosiotaan viimeisen vuoden aikana.
Tukiasemavalmistajat ovat mielissään siitä, että maailmassa on China Mobilen kaltaisia operaattoreita. Viimeisen 19 kuukauden aikana operaattori on kasvattanut 4G-tilaajamääräänsä 200 miljoonalla. Sen tukiasemien määrä on jo yli 900 000.
Sandiegolainen Qualcomm on oikeastaan 3G-puhelimien markkinoilletulon jälkeen ollut hurjassa nousukiidossa. Yritys on noussut puolijohdetalojen listalla reilusti 10 suurimman joukkoon ja takonut rahaa hurjia määriä. Nyt nousukiito on ohi.
Audi kertoi aiemmin tällä viikolla, miten sen Robby-robotin ajama automaattinen RS7-urheiluauto kiersi Sonoman rataa ”nopeammin kuin kilpa-ajajat”. Nyt Audi kertoi meille hieman enemmän Sonoman radalla kellotetuista ajoista.
Pitkä käyttöikä, suuri energiatiheys sekä hyvä iskun- ja värähtelynkestävyys ovat automaattitrukkien ja muiden liikkuvien robottien perusvaatimuksia. Millä kriteereillä tällöin valitaan akkukemia, -kenno ja -kotelointi?
Tekoäly ei ole enää pelkkä muotisana, vaan se muuttaa jo nyt käytännössä lähes jokaista toimialaa. Yritysjohtajat näkevät, miten tekoäly voi olla heidän seuraava menestystekijänsä. Investoinnit tekoäly teknologiaan ovat kasvussa, ja Lenovon tilaaman IDC-raportin CIO PlayBook 2024 - All About Smarter AI mukaan tekoälyinvestointien odotetaan kasvavan tänä vuonna 61 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Mutta kuinka moni onnistuu sijoittamaan investoinnit oikeaan paikkaan organisaatiossa, kysyy Lenovon Jari Hatermaa.