Englantilaisessa Exeterin yliopistossa on kehitetty kaiutin, jossa ei ole mitään liikkuvia osia. Tutkijat onnistuivat toteuttamaan sormenkynnen kokoisen grafeenipiirin, jolle integroitiin kaiutin, vahvistin ja graafinen taajuuskorjain.
Exeteriläisten kaiutin eroaa melkoisesti nykyisistä, joissa äänin tuotetaan mekaanisen värähtelyn avulla. Grafeenikaiuttimessa grafeenikalvoa lämmitetään ja jäähdytetään siihen kohdistettua virtaa muuttamalla.
Tämä saa kalvon ja sen ympärillä olevan ilman laajenemaan ja pienenemään, mikä tuottaa ääniaaltoja. Exeterin tutkijoiden kehittämä laite osoittaa ensimmäistä kertaa, että prosessin avulla voidaan äänitaajuuksia sekoittaa, vahvistaa ja muokata/säätää yhdessä ja samalla laitteessa.
Exeterin tutkija David Horsellin mukaan termoakustiikkaa on ylenkatsottu pitkään, koska prosessia on pidetty niin tehottomana, ettei sillä arveltu olevan käytännön sovelluksia. Kehitetyllä kaiuttimella voi olla käyttöä esimerkiksi ultraäänikuvantamisessa.
Kotiteatterin geneleccejä grafeenikaiutin ei kuitenkaan ole korvaamassa.