JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

logotypen

Nokian kännykkäbisneksen kohtalosta on kirjoitettu useita kirjoja, mutta nyt tuhon syistä on tehty myös väitöskirja. Lappeenrannan tekniseen korkeakouluun työnsä tehnyt Pontus Huotari päätyy toteamaan, että Nokia epäonnistui muuttumaan alustataloudessa toimivaksi yritykseksi.

Huotaria perustelee väitettään sekä Applen luoman iOS- että Googlen Android-alustan analyysillä. Huotarin mukaan ajatus, että ekosysteemi syntyy, kunhan käyttäjämassa ylittää kriittisen rajan, on liian yksioikoinen. Ekosysteemissä kolmannet osapuolet voivat kyllä tehdä rahaa, kun käyttäjiä on paljon, mutta samalla ne kilpailevat käyttäjistä ekosysteemin muiden pelureiden kanssa.

Huotarin analyysi on hieno lisä suomalaiseen Nokia-analyysiin. Nokia tunnetusti epäonnistui muuttuman ohjelmistoyritykseksi ja kännykkäbisneksessä saman kohtalon kokivat kaikki vanhat laitevalmistajat (Nokia, Ericsson, Motorola, Blackberry, Siemens… lista on pitkä).

Huotarin väitöskirja on luettavissa täällä pdf-tiedostona. Väitös tarkastetaan ensi viikon maanantaina.

Tämä on seuraava askel piiritekniikassa: eFPGA

On selvää, että puolijohdealalla keskitytään vihdoin kasvavaan valikoimaan teknologioita, jotka prosessigeometrian kutistamisen sijaan katsovat uusia järjestelmäarkkitehtuureita ja käytettävissä olevan piin parempaa käyttöä uusien piiri- laite- ja kotelointisuunnittelun konseptien kautta. Kun astumme uudelle aikakaudelle, seuraava looginen askel näyttää olevan FPGA-piirin ja prosessorin eli CPU:n yhdistäminen: sulautettu FPGA.

Lue lisää...

Uusi LabVIEW tekee mahdottomasta mahdollista

Ohjelmisto ratkaisee järjestelmien tehokkuuden myös mittauksessa ja testauksessa. NI:n uusi LabVIEW NXG on ympäristö, jossa monia toimintoja voidaan tehdä ilman ohjelmointia.

Lue lisää...
 
ETN_fi Smartphone OS shares? See the graph from Kantar. https://t.co/ZUuDBJrO52
ETN_fi Wanna know what Linus Torvalds thinks about all kind of gadgets? Well, now you can by reading his Google+ page: https://t.co/M0O7texu0V
ETN_fi @OfficeInsider When will Outlook 2016 for Mac support Google calendar?
ETN_fi RT @Kwikman: World's first autonomous maritime ecosystem, Sauli Eloranta Rolls-Royce #ddayfi #RebootFinland https://t.co/DopdH7pzQ3
ETN_fi RT @Kwikman: Invitation to build world's first level 5 self driving system #ddayfi #RebootFinland https://t.co/CueAUztf0m
 

ny template